Usein kysyttyä

(Kurssikohtaisia kysymyksiä >>kurssisivuilla)

 

Opetetaanko omavaraopistossa metsästystä?

Ei. Opetus nojautuu Lassen ja Marian käytäntöihin, jotka ovat osoittautunut toimiviksi. Metsästys ei ole nykymuodossaan elannonhankinnan kannalta vaihtoehto puutarhaviljelyn tehokkuudelle yleisemmällä tasolla.

Voiko suorittaa tutkintoja?

Ei. Opiston laaja-alainen opetus ei käsittele mitään ainetta niin perusteellisesti että se vastaisi mitään ammattilista tutkintoa. Opetus valmentaa elämään eikä tiettyyn ammattiin. 

Mikä on ikäraja?

Ikäraja kurssin aloittamiselle on (toistaiseksi) 18 vuotta. Talkoisiin ovat tervetulleet nuoremmatkin.

Onko Omavaraopistolla eläimiä?

Ei ole. Olemme rajanneet eläintenpidon pois, koska kestävässä taloudessa eläintenpito vaatii rautaista perusosaamista. Aloittelevat yleensä hankkivat liian aikaisin eläimiä ja huomaavat sitten, että viljelyyn ja heinätekoon ei enää riitä aikaa. Eläimet sitovat ja rytmittävät päivän- ja vuoden työt voimakkaasti ja siten lisäävät luontaistalouden haavoittuvuutta muutoksille.

Eikö meidän halkoliiteri lahoa?

Kuorimaton koivu lahoaa, koska tuohi estää kuivumisen ajoissa. Halkoliiterissämme tuohi on jätetty kauniisti ulospäin, mutta rakennuksen sisäpuolella koivut ovat aisattuja.

Eikö omavaraopistossa kaikki pitäisi olla itse tehtyä?

Kuten yleensä, oppimaan tulevat ihmiset eivät vielä osaa. Silloin ei voi asettaa paljon tulosvastuuta. Opistolaiset viljelevät suurimman osan ruoasta itse.

Onko ilmastomuutoksen aikana pakko raivata metsää opistokäyttöön? 

Pysymme rakentamisessa ja kasvimaan perustamisessa pääosin taimikkoalueella. Todennäköisesti raivattu alue kompensoituu sen kautta, että opiskelijat viettävät täällä vähänkuluttavaa ja tuottavaa aikaa ja toivon mukaan jatkavat sitä opiskelun jälkeenkin.

Ei maailmaa eikä Suomea ruokita omavaraisuudella!

Sellaista toisinaan väitetään. Meidän käytännön pohjalta laskettuna suomalaisten ruokkimiseen ilman tuontia riittäisi kasvimaa, joka olisi noin Sotkamon kunnan kokoinen. Todellisuudessa tase olisi tuntuvasti parempi.

Onko omavaraisuudentavoittelija veroja maksamaton yhteiskunnan loinen?

Väittämä on yhdistelmä olettamuksia, määritelmiä ja asenteita. Käsittelen (LN) aihetta eri kirjoituksissa. Pohdinnan syventämiseksi esitän muutaman tarkennuksen.

  • ihmisen työpanoksen yhteishyvään ei tarvitse toteutua rahana
  • jos se toteutuu rahana, se ei kulje sinun tahtosi alaisena. Se on siirretty vastuu.
  • hyvään tarkoitettu raha kulkee myös itseään korville lyöden, suojellen ja tuhoten
  • rahalla on sivuvaikutuksia. Se kuljettaa kiertoon fossiilista energiaa, estää meitä hahmottamasta mistä elämämme riippuu, mahdollistaa kasvun yli äyräiden (>>Elämämme perusteista)
  • tekemällä verotonta työtä, voit kohdentaa hyväntekeväisyyttäsi, sitoudut resurssitietoisuuteen ja unohdat hieman laskelmallisuuttasi ja muistat, että ihminen on enemmän kuin kassavirta.
  • toki omavaraisuuttakin voi harjoittaa itsekkäästi.

Voiko omavaraisuus olla uskottava, jos harrastajat käyttävät yhteiskunnan rakenteita tai apuja?

  • Omavaraistelijat ovat oppimassa uutta ja ovat epätäydellisiä vielä pitkään eikä yksi sukupolvi riitä isomittaiseen siirtymiseen.
  • Lainsäädäntö tekee irrottautumisesta vaikeaa.
  • Hidas omavaraisuuden kehittely tukee yhteiskuntarauhaa enemmän kuin uhmapäinen mökä.

Miten paljon työaika kuluu luontaistaloudessa? Miten paljon viljelyalla tarvitaan?

>>Elämämme perusteista

Lasse korostaa kirjoituksissaan työkalujen on oltava kunnossa. Miksi niitä ei talkoissa näy?

Tosiaan työkalujen on syytä olla kunnossa ja teräviä. Kokemus on kuitenkin sellainen, että niitä menee harjaantumattomissa käsissä – ohjeistuksista huolimatta – paljon rikki. Kirpaisee, kun vastateroitettu saha katkeaa tai kirves lyö hiekkaa. Viikon kestävissä talkoissa menee keskimäärin 3-5 työkalua rikki, joten tyydymme siihen että työkalu on “riittävän hyvä”.

Mitä kuuluu Lassen ja Marian omavaraisuudelle?

Niin… Omavaraopiston pyörittäminen ei ole mahdollista meidän omavaraisuuden tuottamalla ylijäämällä. Omavaraisuuden opettaminen toisille on revitty omasta omavaraisuudestamme. Kokonaistase on ekologisesti luultavimmin plussan puolella, kun joukko ihmisiä jättää kaupunkielon taakse. Oma lukunsa on se, mitä somessa lukee. Siitä ei voi hallita.

Millainen maailma se olisi, jos siirtyisimme kaikki omavaraisuuteen?

Niitä olisi lukematon määrä vaihtoehtoja, jotka riippuvat siitä, millä mielellä me niitä loisimme. Jos koemme omavaraisuuden nöyrrytyksenä, tulevaisuuden näkymä olisi karu, funktionaalinen ja hengetön. Mikäli omavaraisuus ymmärretään arvokkaana, sen ympärille voisi kehittyä kulttuuria, parempaa hoivaa ja turvallisuutta.

Onko omavaraisuus ideologia tai –ismi?

Ideologioihin (kuten uskontoihinkin) liittyy paljon olettamuksia ihmisen luonteesta ja pyrinnöistä. Omavaraisuus painottuu elämän perusosaamisiin, joista meillä on melko varmaa tietoa siitä, miten me hankimme ruokaa, hoidamme haavan ja järjestämme arjen. Sen sijaan teknologiavetoinen yhteiskunta olettaa pystyvänsä hallitsemaan ympäristöhaittoja, pitämään riskiteknologian aisoissa sekä ihmisiä tyytyväisinä. Vankkumaton usko näihin kykyihin kasvavista ongelmista huolimatta osoittaa, että nyky-yhteiskunta on ideologiaa – jolle en löydä kunnon nimeä.

Mitä on ikikeitto?

Nimitys on jäänyt elämään omavaraiskokeilujen alkuvuosilta. Etsin keinoja saada suolattomaan ja mausteettomaan ruokaan maittavuutta. Ikikeitto perustuu siihen, että keitto yleensä maistuu paremmalta seuraavina päivinä kuin valmistuspäivänä. Syödessäni otan reikäkauhalla ainekset lautaselle. Vanhaan liemeen lisätään uusia juureksia. Maku muuttuu ajan mittaan hyvällä tavalla väkeväksi ja soppa paksuuntuu. Olen jatkanut ”juurta” monta kuukautta.