Tiekartta tulevaan
Varmojen ratkaisujen tarjoaminen maailman ongelmiin on vähintään epäeettistä. Miten voimme kuvitella tietävämme ratkaisuja kun emme keksineet niitä ennenkään; silloin kun ongelmat olivat vielä pieniä?
Muutos tarvitsee edelläkävijöitä. Toivon näkeväni ihmisiä, jotka viihtyvät kasvimaalla ja käsitöiden parissa vaikka akateeminen ura, näkyvyystalous ja yhteiskunnallinen asema houkuttelee meitä koko voimallaan pois “likaisistä” töistä. Heidän käsissä lepää esimerkin voima. Vaihtoehtokentälle kanavoituu vain vähän sitä suunnitelmallisuutta, osaamista, luovuutta ja sitoutuneisuutta joka pyörittää valtavirtaa.
Nykytilanne on pulmallinen siinä mielessä, että peruuttamalla menneeseen emme saa tekemättömiksi niitä vahinkoja, joita olemme aiheuttaneet ekosysteemille. Eteenpäinkään pääseminen turvautumalla teknologiaan ei näytä lupaavalta. Teknologia ratkaisee ongelmia ja luo entistä isompia. Sen lupaukset koukuttavat näyttämällä vakuuttavilta piirustuspöydillään. Todellisuudessa ne toistavat osa-alueisiin sirpaloituneen ajatteluntavan tuloksia.
Minulle keskeisin kriteeri maailmanparannusyrityksille on, ettei vaikuttamisyritys epäonnistuessaan jätä uusia ongelmia vanhojen lisäksi. Lähtökohtani ovat suositukset, jotka todennäköisimmin eivät ole vääräsuuntaisia eivätkä rohmua liiallisesti resursseja muilta mahdollisilta innovaatioilta.
Toinen kriteeri on, että suositukset eivät lukitse muutoksen etenemissuuntaa tarpeettomasti. Teknologiaan turvautuvat ratkaisumallit yleensä luovat paineita edetä lisä-teknologialla ja syrjäyttävät aktiivisesti muita malleja.
Muuttuvissa olosuhteissa vakautta vaativat hankkeet kariutuvat herkästi ja hukkaavat niihin investoidut voimavarat. Mitä kehittyneempää teknologiaa, sitä vakaampia olosuhteita se edellyttää toimiakseen. Siihen tarvittavat valtavat resurssit ei jauheta kestävällä tavalla. Nyt meidän olisi viisaampaa keventää selkäreppuamme.
Kaupungistumiskehitykselle en esittele mitään, koska ne ovat kestämättömiä (>>Elämämme perusteista). Toki voi sielläkin viljellä, mutta mitä tiiviimmäksi asutus muuttuu, mahdollisuudet alkutuotantoon vähennevät ja infrastruktuurin ylläpito nielee yhä suuremman palan käytettävistä resursseista.
Tulevaisuudessa kärjistyy luultavasti vastakkainasettelu teknologisten ratkaisujen puolestapuhuvien ja systeemistä irtautuvien välille. Sekä vallankäyttömahdollisuudet että resurssit ovat ensisijaisesti ensimmäisen ryhmän hallussa ja olisi ihme jos se pidättäytyisi käyttämästä niitä. Suosittelen seuraavaa painketta kovasti ihmisille, jotka uskovat tekniikan mahdollisuuksiin ja poliittisiin ratkaisuihin.
Useimmat globaalit ongelmat ovat teknologisen kehityksen aikaansaannoksia, joten teollisen yhteiskunnan itsekritiikki on enemmän kuin paikallaan. Teknologia on myös mullistanut meidän sosiaalista elämää ja vaikuttanut ajatteluun. Koulutuksen ja työelämän spesialisointi tekevät meille vaikeaksi hahmottaa itse teknologian ja spesialisoinnin luonnetta, yhteyksiä ja seurauksia.
Ehdoton teknologiaan saatsaaminen muistuttaa venäläiseen rulettiin uskomista. Meidän kriittisellä suhtautumisella itseemme voisi olla merkittävä symboolivaikutus. Monissa alhaisemman kulutuksen maissa ihmiset havittelevat samanlaisesta yltäkylläisyydestä kuin meillä. Elintasonpudotus täällä olisi vakuuttava sekä symbolinen että solidaarinen teko osoittaa kulutusorientoituneen elämänsisällön harhan.
Mistä muutos nousee?
En usko, että pystymme sosiaalisen tai lakisääteisen kontrollin lisäämisellä hallitsemaan materiaalisen elintason pudotusta eikä luoda kestäviä ekologisia ratkaisuja. Meillä alkaa olla kaikki ekologisen hädän ainekset valmiina, joihin vedoten olemassa oleva järjestelmä voisi säätää mitä tahansa pakkokeinoja niin halutessaan.
Liuku autoritaariseen valtiojärjestelmään ei suinkaan toteudu vain epädemokraattisten liikkeiden toimesta tai egotäytteisten johtajien kautta. Ympäristöstä huolissaan olevat kansalaiset itse vaativat politiikoilta ympäristötekoja – eli ohjausta ylhäältäpäin. Silloin pysymme jatkossakin lujasti rakenteellisten ongelmien puristuksessa.
Muutoshalu ei vie perille
En usko ylhäältä toteutuvan muutoksen mahdollisuuteen, eikä näytä siltäkään, että ihmiset vapaaehtoisesti pystyisivät merkittävästi korjaamaan elintapojaan kestäviksi. Jääkö silloin enää muita keinoja?
Meidän on yhtä vaikeata pidätäytyä ylikulutuksen tarjoamasta hurmasta kuin alkoholisti edessään olevasta lasillisesta. Viimeistään valintatilanteet, joissa ihmisen elämää asettuu vastakkain luonnon kehyksen kanssa, eivät ole enää moraalisesti ratkaistavissa puoleen että toiseen. Siksi on purettava niitä teollisen yhteiskunnan rakenteellisia piirteitä, jotka mahdollistavat sekä yltäkylläisyyden että totalitarismiin luisumisen. Samalla kyllä menetämme teknokulttuurin (perin ongelmalliset) voimakeinot, joka on meidän teknologiaan ripustautuneen ajattelun vaikein haaste.
Vaatimattomuuden hyväksyminen on psykologisesti helpointa silloin kun kukaan ei pysty sitä kiertämään. Totutussa yltäkylläisyydessä elävillä ihmisillä ei ole yleensä kykyä luopua etuisuuksistaan. Eriarvoisuuden kärjistymiseltä vältytään purkamalla ihmisen mahdollisuuksia käyttää valtaa.
Lisähavittelun kierrettä on vaikea purkaa, sillä sen käyttövoima ei ole ainoastaan kyltymättömyydessä tai kateudessa. Lisävarustelun tarve voi olla todellinen kuten tässä esimekissä: silloin kun yhteiskunnalla on varaa varustaa osan ihmisistä silmälaseilla, käytöskulttuuri alkaa rakentua hyvin näkevien ehdoilla, joka oikeasti huonontaa heikkonäköisten elämää ( Tästä voivat vammaiset kertoa paljon!)
Yritys pudottaa elintasoaan merkittävästi on henkisesti niin vaikea, että siihen vain harva pystyy. Olen vuosia kokeillut askeesin ja kieltäytymisen metodeja. Päädyin siihen, että jatkuva kamppailu syö sen voiman, jonka olisin voinnut käyttänyt rakentavasti. Omavaraisuus on suojannut minua. Koska en ansaitse rahaa, en voi ostaa mielihyvää, joten paneudun luomaan sitä! Ja se on palkitsevampi kuin ostettu!
Minä pidän mahdollisena että muutos voisi onnistua – mutta vain hyvin erikoisin edellytyksin. Suosittelen rakentavan toiminnan suuntaamista hajautetun yhteiskunnan kehittämiseen, purkaa tiedonkulun esteitä ja vahvista elämiseen liittyvää perusosaamista.
Tämä on valtava projekti. Ei kannata yhtään ala-arvioida, miten hienovaraisella tavalla nyky-yhteiskunnat ovat hoitaneet sen, että elämme melko rauhallisissa olosuhteissa. Täällä ihmisen tunnekirjolle löytyy kattavasti turvallisia purkuväyliä. Muuttuvat olosuhteet haastavat meidän ymmärryksen yhteiselosta (>>Opiston kehitys ).
Muutos ruohonjuuren tasolta
Omavaraistuminen on verraten riskitön toimintatapa eikä sillä tiellä oikein voi epäonnistua. Vaikka isot ympäristötavoitteet jäisivät saavuttamatta, omavaraiseläjä jättää vain pienen hiilijalanjäljen.
Omavaraisuuden harjoittaminen vaikuttaa samaan aikaan sekä elämän käytännön tasolla (ympäristökuormitus vähenee) että muuttaa yhteiskunnallisia ylärakenteita resurssikestävämpään suuntaan.
Ruohojuurentason toimintaa pidetään usein vähäpätöisenä verrattuna yhteiskunnallisesti johdettuun toimintaan. Siinä unohtuu, että matalan järjestäytymisasteen toiminta ei tarvitse sellaista infrastruktuuria kuin kansalliset hankkeet. Jos resurssien saatavuus heikkenee huomaamme, millainen hyöty on kansanparannusperinteestä verrattuna pitkälle viedyn lääketeknologian tarjoamaan apuun.
Oppiminen resurssitietoiseksi tapahtuu käsityövaltaisessa elämäntavassa luonnostaan sen kautta, että kehomme pystyy aivoja luotettavammin hahmottamaan missä suhteessa energia (työ) ja työn tulos ovat keskenään. Suljetussa tuotantotavassa työtä ei voi siirtää pois näkyvistä kuten nykymaailmassa. Hiki ei valehtele työn tehokkuudesta.
Resurssitietoisuudessa harjaantuminen on alussa vaivalloista, koska se tuntuu olevan jatkuvasti ristiriidassa nykyopetuksien kanssa. Ajattelutapojen päivitys vie aikaa. Askel askeleelta opimme ymmärtämään yhä paremmin, miten elämän eri puolet, työ, lepo, ilo, virikeet, liittyvät toisiinsa.
Vain ruohonjuurentasolla pystymme optimoimaan resurssienkäytön täydelliseksi, koska paras ratkaisu on sidoksissa paikkaan missä toimimme. Valtakunnaliset ohjeistukset voivat olla vain ylimalkaisia.
Markkinatalouden ulkopuolisella toimeliaisuudella on henkinen merkitys. Muistammehan historiasta, millaisia seurauksia (massa)työttömyydellä on yhteiskunnissa. Tekeväisyys suojelee hulluudelta.
Kumman tien valitsisi?
Mistään mallin tai niiden yhdistelmien toimivuudesta ei ole takeita. Omavaraisuudessa ihminen muistaa koko ajan mihin hänen elämänsä perustuu. Tämä luontainen ja persoonaton voima johtaa meidät kestävyyden pariin. Samalla meillä on suuri vapaus luoda omaa elämätyylimme. Tätä vapautta ei tarvitse rajoittaa samalla tavalla kuin nykyelämässä, jossa yksilön käytössä on voimaperäisiä ja kauaskantoisia tapoja vaikuttaa ympäristöönsä.
Hajautettu yhteiskunta ei tarvitse olla kurjuuden tyyssija. Myytti kurjasta entisajasta elää vahvana, mutta se ei ole välttämättä luontaistalouden syy. Ihminen on aina osannut rikkoa elämää vastaan teknologialla tai ilman.
Ihminen on viettänyt suurimman osan historiastaan kukoistavissakin luontaistalouksissa. Se voisi onnistua vieläkin mikäli opimme taas elämään paljon pienemmällä energiasyötöllä ja olla ihmisiksi.
Haluan esittää tulevaan suuntaavia polkuja, joilla voimme lieventää muutoksen aiheuttamia henkisiä ja aineellisia ahdinkoja. Ihanteelista olisi mahdollisuus perusta maailmaa ja ymmärrystämme uudestaan. Mutta käytännössä joudumme korjaamaan kurssiamme näillä puutteellisilla tiedoilla, jotka ovat kuljettaneet meidät tähän tilanteeseen.
- Resurssien uudelleenohjaus
Resurssien uudelleenohjaus edellyttää syvällistä tietoa mikä on resurssi. Niitä on aineellisia (materiaaleja) ja aineettomia (työvoima, aika, tieto).
Meidän on yritettävä suunnata resurssit ulos palvelemasta nykysysteemiä ja rakentaa niillä kestäviä vaihtoehtoisia, elämää kannattelevia (vara)järjestelmiä. Niitä on tarpeen kehittää hyvissä ajoin ennen kuin valtarakenteet joutuvat vaikeuksiin. Jos edes murto-osa nykytutkimukseen suunnatuista voimavaroista olisi kohdistunut luontaistalouden kehittämiseen, maailma olisi erinäköinen paikka! Nykytutkimusen tuloksilla on vain vähän merkitystä luonnonläheisen ja laadukkaan elämän kannalta.
Käytännössä resurssitietoisuuden kasvu vaatii pudottautumista mahdollisimman kauas rahatalouden sanelemista ehdoista. Rahan vaikutustapojen hahmottaminen on hyvin mutkikasta, joten en suosittele käyttämään paljon aikaa rahatalouden uudistamiseen eikä kokeiluihin kuten kryptovaluuttoihinkaan. Resurssiajattelun piiriin kuuluu olennaisesti riskiarviointi, jota usein pidetään vain turhana kehityksen jarruna.
Resurssikäytön tehokkuutta voi viedä pisimmälle vain hajautetuissa, luontaistalouden kaltaisissa toimintaympäristöissä. Kestävän yhteiskunnan rakentamisessa tämä osaaminen on välttämätöntä mutta pitkälti hävinnyt teollisena aikakautena. Enemmän tästä >>Resurssitodellisuutta_omavaraisuuden_näkökulmasta
- Vaikuttaminen
Siirtyminen vähemmän varoja käyttävään elämäntapaan edellyttää voimavarojen tarkkaan kohdistamisen. Puntarissa on minkä verran panostaa vanhan korjaamiseen tai uuden luomiseen. Tarjolla olevat vaikuttamisväylät palvelevat enimmäkseen katoavaa kulttuuria, mutta tämän hetken yhteiskunnallinen vakaus puolestaan helpottaa vaihtoehtojen rakentamista. Se on kallista aikaa.
Sääntö on, että ihminen kiinnittää huomiota omiin resursseihinsa vasta silloin kun hän on puun ja nilan välissä. Voidaksemme luoda kestäväämpää maailmaa meidän olisi osattava toimia ennakoivasti.
- Kokemuksen tietopankki
Tieto on valta. Suuri osa tiedosta omistetaan ja se mitä tiedetään on pitkälti välitettyä tietoa eikä kokemuspohjaista.
Vapaasti liikkuvan tiedon paikkansapitävyyteen liittyy epävarmuus. Kannatan perustarpeellisen tiedon keräämistä, vastuullista tarkistamista ja saattavuuden turvaamista kaikille.
Esimerkiksi kansanlääkinnästä on hävinnyt paljon arvokasta tietoa, osa tiedosta on siirtynyt lääkefirmojen omistukseen ja osa tiedosta on epäluotettava.
- Välikappaleroolin kyseenalaistaminen
Nykyjärjestelmä on rakennettu niin, ettei se tarvitse meidän aktiivista sitoutumistamme itseensä. Sille riittää, että olemme passiivisesti mukana maksamalla veroja, kuluttamalla ja saapumalla työpaikalle. Raha sitoo meidät täydellisesti systeemiin.
Tämä tarkoittaa, että jupina ja kansalaisadressit eivät korvaa työntekoa vaihtoehtojen luomisen saroilla. Rahan makuuttaminen tileillä on valtuutus pankeille käyttää sitä.
Talousjärjestelmä, joka on vieroittanut meitä itse- tekemisestä, pystyy syöttämään meille rajattomasti mielikuvia. Silloin kun kuluttaja mieltyy perinnerakentamiseen, muodostuu pian tuotantoa, joka tarjoaa perinteiseltä näyttäviä tuotteita vailla perinnettä. Markkinaehtoisuus tuo valmistukseen fossiilienergian ja muun markkinatalouden toimintalogiikan ja lopputulos on feikkiä.
- Terve toiminnallisuus
Yksi muutosvaiheen riesoja on seikka, että siinä muodostuu välittömästi muutoskoordinoijiksi haluavien ryhmä.
Konsultti- ja hankevetäjäryhmien pariin houkuttelee usein ajatus, että silloin ihminen voi säilyttää suurinpiirtein totutun elintapansa ja samalla olla muutostapahtuman kärjessä. Tämä on perin inhimillistä turva-ajattelua, mutta se kertoo rivien välissä myös siitä, mitä pitää ”tärkeänä” ja ”vielä tärkeämpänä” toimintana.
Haluan korostaa, että työ puutarhassa, polttopuun teossa, huolenpidossa terveydestämme ja toisistamme ovat tärkeimpiä toimia joita on olemassa. Muutoksen opettaminen ja kauppaaminen toisille on sitten jo häilyvämpi juttu.
Ei ole ekologista kuluttamista vaan kestävyys alkaa osallisuudesta alkutuotantoon. Kun elämänperusta on toimiva, se sallii myös henkisiä harrastuksia. Meillä korostuu aktiivinen, ulospäin suuntautuva ja muokkaava toiminta, mutta ihmisyyden ja filosofinen pohdintaa voivat olla harmittomampia ympäristölle.
Pidän uushenkisyyden mielenkiintoisena ilmiönä ja arvelen että Ashram – kaltaisilla henkisillä yhteisöillä ja meditatiivisilla menetelmillä voisi olla merkittävä osuus tulevaisuuden rakentelussa.
Ahdistus, viha ja loukkaantunut mieli synnyttävät toiminnallisuutta, joka voi olla hyvinkin rikkova.
- Siltojen rakentaminen
Luodaan siirtymämahdollisuuksia: jokainen tietää miten vaikeaa on tehdä muutoksia elämässä. Vaikka tiedämme, että muutos on tarpeen, puskemme eteenpäin vanhaan malliin. Velat, ystävien asenteet, harrastukset ja tottumukset tekevät muutoksen toteuttamisesta vaikeaa. Siksi olisi erittäin tärkeää kehittää reittejä, joita pitkin ihminen voi hallitusti irrottautua kaavoistaan kohti kestävämpää elämää. Pienet puutarhat voivat kehittää taloutensa suuntaan, jossa he samalla antavat oppeja harjoittelijoille omaan viljelemiseen. Omavaraopisto voi tarjota paikkaa opettajille, jossa he samalla voivat nostaa omaa omavaraisuusastettaan ja tulla riippumattomimmiksi rahasta. Tutustu Opiston kotouttamisprojekti >>OmaKylään .
- Verkostoutuminen
Vaihtoehtojen luominen on yhteinen projekti ja sille on luontevaa verkostoutua ihmisen piirtämien rajojen yli.
Omavaraisuuden resurssitietoisuuden vaihto rajojen yli voi katkaista tai lieventää kilpavarustelua sekä sotilaallisella että resurssijahdin kentällä.
Verkostoutumisella on vain rajallista arvoa jos se tapahtuu samanmielisten välillä. Realiteetti kuitenkin on, että ihmiset kirjoittelee eri foorumeissa toisilleen eivätkä käytä paikallislehtien lukijapalstoja yleissivistyksen jakamiseen.
Verkostoitumisen ehkä tärkein merkitys on luoda mahdollisuus vertaistukeen. Pioneerit toimivat yksin. Heidän joukossa voi olla hyvin epäsosiaalisia ihmisiä tai hyvin vahvoja. Vertaistuki vähentää riskiä, että muutos kieroutuu. Kannustaminen ei korvaa vertaistuen. Se vain rohkaisee mutta jättää sen jälkeen yksin.
Surun hetkinä voimme olla vertaistukijoita toisillemme.
- Humanismi
Empatian lisääminen. Olemme samassa veneessä ja hankalina aikoina on tyypillistä, että eri ryhmien puhevälit sammuvat ja vastakkainasettelu rehottaa. Se, joka viljelee vihaa, aukaisee portit seuraavalle askeleelle. Jokaisen, joka toimii ”pyhän raivon” vallassa, kannattaa muistaa tämä.
Yksin koettu suru, pettymys ja pelko kypsyvät usein vihaksi. Monet ikävät tuntemukset ovat jalostettavissa rakentavaksi voimaksi. Vihaamalla muutut ohjailtavaksi välikappaleeksi muiden pyrinnöille. Koita eläytyä ja ymmärtää vastapuolta.
Malttakaamme mietiä hetken pidempää, mitä kannattaisi tehdä. Olemme luoneet ylivoimaisen mutkikkaan tuhojärjestelmän. Kehityssuunta jatkuu älyteknologialla. Sitä ei voiteta äkkitoiminnalla.
(LN, 2.2020)
“I don’t know which is the greater task: to decentralize a top-heavy civilization or to prevent an ancient civilization from becoming centralized and top-heavy. In both cases the core of the problem is to discover what constitutes a good civilization, then proclaim it to the people and help them to erect it.”
—Gandhi