Omavaraopiston tarkoitus on opastaa omavaraisempaan elämäntapaan. Opistossa sovelletaan ensisijaisesti resurssiajattelua eikä vaalita erityisemmin perinnetaitoja tai – kulttuuria. Käsittelemme kierrätystä, mutta pidämme mielessä, ettei kierrätys ole ratkaisu luonnonvarojen käytölle eikä saa syrjäyttää käsitaitoa.
Konkreettisten taitojen lisäksi tarvitaan aikaa uusien näkökulmien tarkasteluun. Mielikuvat omavaraisuudesta voivat vaihdella melkoisesti. Koetukselle voivat joutua myös käsitykset itse oppimisesta.
Yritämme näyttää, että aineellista elintasoa voi pudottaa huomattavasti ja silti kokea lisää hyvinvointia. Tämä siirtymä toimii lähinnä olosuhteissa, joissa ihmisten perustarpeet on jo tyydytetty.
Haluamme pohjustaa polun vaatimattomampaan elämään myönteisillä kokemuksilla. Ymmärtäminen syvenee vasta kohtaamalla asioita mukavuusalueen tuolla puolen. Suurin haasteemme on luoda riittävän turvallinen oppimisympäristö jotta oppiminen voi jatkua.
Poisoppiminen
Olemme tämän ajan kasvatteja ja elämme lukemattomia arjen käytäntöjä itsestäänselvyyksinä. Ne ovat kuitenkin muotoutuneet meitä ympäröivän resurssirunsauden pohjalta. Tässä tilassa uuden oppiminen vaatii ensin monien ennakkokäsityksien uudelleenarviointia ja purkamista. Levottomina aikoina haluamme silti mieluummin pitää kiinni käsityksistämme kuin kyseenalaista niitä. Murroksen keskellä luottamus toisiin ihmisiin vähenee ja siksi säikyn, pelokkaan tai epävarman ihmisen on vaikea oppia pois. Hän pikemmin etsi rakenteita, joihin hän voi turvautua. Yhtä lailla ihmisessä sekä itseensä ja muihin kohdistuvaa, aggressiivinen radikaalius toimii poisoppimista vastaan.
Poisoppiminen on paradoksi, eikä siinä pyritä korvaamaan näkemyksiä toisilla näkemyksillä. Tavoite on pikemminkin korvata toisvaraista elämäntapaa omilla vastuullisilla päätöksillään. Mitä pidämme vastuullisena muuttuu erkaantuessamme fossiilitaloudesta! Luontaistaloudessa vastuunkanto edellyttää resurssiymmärrystä. Omavaraopisto haastaa ajattelemaan!
Käytännössä poisoppiminen törmää moniin sosiaalisiin etiketteihin, jotka saattavat vaikeuttaa uuden oppimisen. Tämä on opetuksellisesti haastava ja opiskelijan tiedettävä. Opiskelijalla on oltava kyky kohdata itseään ja olla avoin luonne.
Poisoppiminen on sekä korkealentoista että käytännönläheistä. Esimerkkejä, joista kannattaa oppia pois:
- Perinnerakentaminen ei ole välttämättä resurssitehokasta. Usein lopputulos voi näyttää perinteikkäältä mutta toteutustapa ei ole sitä.
- Omavaraisuus ei ole välttämättä sama kuin ekologisuus, kestävyys tai yhteishyvää. Ihminen voi olla omavarainen piittaamattomalla tavalla.
- Olettamuksista. “Tuo näyttää siltä että…”- olettamukset osuvat usein nappiin normaali-olosuhteissa mutta saattavat pettää niiden ulkopuolella.
- Ottaa aina kirjaimellisesti, mitä toinen väittää. Huijaaminen on sosiaalisen lajin tunnusmerkkejä.
- Musta-valkoisesta ajattelusta. Ilmiöiden hahmottaminen kärsii asioiden ajattelemisesta vastakkaisina, toisiaan pois sulkevina käsitteinä ( ei kaunis = ruma, hyvä-huono).
- Kaupunki, teollinen yhteiskunta ja työelämää kelloineen on pitkälti vakiotettu elinympäristö. Taustalla paikat pidetään käyttökuntoisina ja kello synkronoi kokonaisuuden. Luontaistaloudella on sen sijaan oma rytminsä ja haastaa nykyeläjän elämänhallintaa.
- Kellontarkat työsuunnittelmat kuuluvat enemmän teollisen yhteiskunnan piiriin. Luontaistaloudessa mukaudutaan (sää)olosuhteisiin.
Menemällä ensikäden tiedon eli kokemuksen luo, ajatteleminen asettuu aidommalle alustalle. On hyvää pitää mielessä, että pedagogiikkaa palvelee vallitsevan yhteiskunnan tarpeita ja jättää sivummalle esim. käänteisen psykologian soveltamisen malleja. Emme tarjoa suojaa maailman tyrskyjä vastaan vaan haluamme auttaa ihmisiä kohtaamaan niitä vaurioitumatta. Katso jälkikirjoitus sivun lopussa.
“Erehdysoppiminen”
…Halusin pienestä lähtien tehdä itse ja hyväksyin kokeiluun liittyvät erehdykset. Sellainen oppiminen kestää pidempään kuin suoraviivainen ja ohjeistettu opinkaava. Nykyinen tuloksellisuuden tavoittelu ei katso hidastelun hyvällä, koska työjakoisessa järjestelmässä tehdään jakoa tarpeellisen ja hyödyttömän tiedon välillä. Sen sijaan laaja-alaisessa luontaistaloudessa ei ole paljon tietoa, jota ei voisi hyödyntää millään tavalla.
Olen pohtinut miten paljon tietoa olen hankkinut epäonnistumisen ja erehtymisen kautta ja miten paljon olen edennyt suoraviivaisen ja suunnitellun tiedonhankinnan avulla. Sanoisin, että minun elämässäni epäsuoran oppimisen määrä on merkittävä ja opitun laatu erinomainen… (LN)
Opetuksen laajuus
Kattavaan omavaraisuuteen tarvitsemme hyvin monia osaamisalueita. Pitää tietää kasveista, viljelemisestä, solmuista, säästäväisyydestä, ajoituksista, säästä ja rakennelmien kestävyydestä….
Pitää tietää kaikesta vähän mutta kuitenkin riittävän paljon. Tämän hintana on, että jää monen alan maalikoksi. Laatuvaatimus ei saa asettaa liian korkeaksi. Yleispätevyyttä ei arvosteta yhtä paljon kuin spesiaaliosaamista. Vastaava dilemma koskee myös poikkitieteellistä tutkimusta harjoittavia tutkijoita.
Nykyoppiminen suosii erikoistumista. Niinpä osaamisen huipentuma – virtuositeetti – näkyy ja kuuluu viulistin soitossa, sepän metallityöstössä ja lääkärin hoitotaidoissa. Vakuutumme helposti heitä katsellessamme.
Hyvät omavaraistaidot eivät välttämättä näy yhtä selvästi ja vakuuttavasti ulospäin, mutta toteutuvat yksiselitteisesti siinä että omavaraistaituri onnistuu hyvin huolehtimaan elämän perustarpeistaan.
Omavaraisopetuksessa tämä tarkoittaa, että opiskelija kohtaa erilaisen tilan kuin se, mihin hän on tottunut kouluaikoina. Opettaja ei ole yksittäisen taidon velho ja tämä voi olla opiskelijalle hämmentävä. Matikan opettaja opettaa laskutaidon pitkää historiaa, kokemus-opettajalla on vähän mihin voi todistetusti viitata.
Luottamus on opettajan ja opiskelijan välillä välttämätön tila, joka mahdollistaa oppimisen. Samalla viivalla he eivät kuitenkaan ole.
Harjaantumisen merkitys
Olemme palautteiden pohjalta huomanneet, että uusien asioiden opettelussa monet pitivät tärkeänä ettei asiat vain tehdä kerran vaan on mahdollisuus harjaantua. Opiskelijaa voi hukuttaa vaivatta suureen tietotulvaan. Mutta käytännön toistaminen siirtää opitun lihasmuistiin ja vapauttaa aivot uuden vastaanottamiseen. Puhutaan, että kärsivällisyys opitun toistamiseen olisi laskenut. Voi olla yllättävä kokemus huomata miten salakavalasti harjaantuminen tekee meistä taitavia.
Tuttu kaava
Meillä on käynyt iso määrä ihmisiä, jotka halusivat tutustua omavaraisuuteen ja itse-tekemiseen. Vieraat ovat saapuneet ympäri maailmaa ja ovat siten tulleet hyvin erilaiseen ympäristöön – metsään!
Niistä kokemuksista on hyötyä omavaraopistollekin.
Vuosien varrella on tullut tutuksi tilanne, jossa harjoittelija saapuessaan meille kokee ”tulleensa kotiin”. Tiivis muttei umpinainen perhe-elämä, joka ryhmittyy arkisten askareitten, viljelyn sekä rakentelun ympärille luo kotoisan ja turvallisen vaikutelman. Samalla on läsnä pohdiskeleva ilmapiiri. Tällainen elämä vetoaa moneen.
Usein toistunut kokemus on, että harjoittelijan alkuhurmos kestää noin viikon. Kahden viikon jälkeen häntä kohtaa vaisuus, jolloin tiedustelemme varovaisesti onko kaikki hyvin. Vastaus on yleensä ettei ole ongelmia. Vasta kolmantena päivänä vieras saa kiinni jostakin mitä painaa. Jos silloin saamme asioita puhutuksi, tilanne voi palautua ja jatkamme entistä rikkaampina. Muuten jäljellä oleva yhteinen aika voi olla hieman mateleva.
Oleminen vieraassa ympäristössä voi laukaista tuntemuksia, jotka tulevat täytenä yllätyksenä. Tavallisesti olotila kohoaa puhumalla. Joskus vieras ei pysty tai halua puhumaan asioista ja valitsee käsittelyn sijaan kohteliaan perääntymisen ja vetoaa esim. koti-ikävään.
Tärkeintä on tiedostaa, että ihminen joka potee epämääräistä ahdistusta hakee olotilaansa syytä ja selitystä vaikka väkisin. Syyksi kelpaa ensimmäisinä olosuhteet tai joku ulkopuolinen. Vaikeampaa on lähteä tutkimaan mielen syvyyksiä – ahdistuksen oikeita syitä.
Omavaraopistossa yritämme tukea ihmisiä muutostilanteessa. Viime kädessä opiskelija itse ratkaisee millä tavalla hän mahdollisten karikoiden läpi kulkee.
Jälkikirjoitus:
Poisoppimisen mahdoton tavoite
Laitan tähän loppuun helmen poisoppimisesta: opettaminen itse.
Haluan käsitellä tätä vasta tässä lopussa, koska aihe on yhteydessä resurssiajatteluun nykynäkökulmasta karulla tavalla. Aihetta on silti käsiteltävä jos haluamme ymmärtää omavaraisuuden syvällisemmin.
Koulutuksen saaminen on luksusta. Esifossiilisena aikana ihmiset joutuivat maksamaan siitä, että he saivat opetusta tai he sitoutuivat hyvin alisteisiin työsuhteisiin ehkä jopa loppuelämäkseen.
Alkuperäinen syy on kuitenkin resursseissa aikoina, jolloin öljyn energia ei virrannut käytössämme joka päivä.
Vasta-aloitteleva opiskelija ei ole yleensä tuottava. Hän on hidas, työn laatu on vaihteleva ja materiaaleja ja työkaluja kuluu. Alkuvaiheessa hän verottaa mestarin harjaantunutta työaikaa siinä määrin, että kyse ei ole hyödystä vaan kalliista investoinnista. Satsaus opiskeluun on sitä mittavampi, mitä pidempään opiskelu kestää ja mitä kehittyneempää osaamista siinä tarvitaan. Lääkärin opintie maksaa itsensä takaisin vasta monen vuoden jälkeen valmistumisesta ja vain sillä edellytyksellä että hän osaa ammattinsa.
Opintien vaatimien satsauksien takaisin lunastaminen on sitä työläämpää, mitä enemmän oppilaan valmistumiseen tarvitaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Viljelijänä pärjätäkseni minulla on enemmän liikkumavaraa olla heikompi tai parempi osaaja kuin ammateissa, jotka vaativat enemmän yhteisöllistä alusrakennetta. ( Tämä on seuraus siitä, että yhteiskunnan rakentuessa abstraktisemmaksi jokaiseen siirtymään syntyy lisää rakenteellista tehottomuutta.)
Tarkastellessamme entisaikoina koulutuksen eteen tehtävää panosta, ei ole kovin ihmeellistä, että valmistuvaa opiskelijaa sidottiin voimakkaasti siihen, että hän jatkaisi aloittamallaan tiellä. Vasta silloin koituu yhteisöllisen velan takaisinmaksun aika ja oppimansa eteenpäin välittäminen. Killat, mutkikkaat vihkimisseremoniat ja salassa pidettävät tiedot pitivät huolen tästä tilasta. Sukupuolien erilainen kohtelu juontuu osin samasta pyrkimyksestä.
Tämä kuulostaa auttamattoman vanhanaikaiselta ja onkin sitä, koska silloin elettiin hartiapankkiaikaa eikä fossiilisten polttoaineiden aikaa. Nyt kierrämme kestävyyden realiteettia hyvinvointivaltion opintotukien avulla.
Niin kuin aina, ympäristön sanelemat ehdot muuttuvat ihmisen käsissä herkästi valtasuhteita ylläpitäväksi kulttuuriksi. Voimmeko tehdä jotain paremmin kuin ennen suistumatta ikäviin vallankäytön muotoihin? Rima on todella korkea enkä ole kovin toiveikas, että mielemme pysyy kovin ylevänä tiukemmissa olosuhteissa.
Humanististen arvojen siirrettävyys luontaistalouden piiriin kiinnostaa minua palavasti. Se mitä tässä oppimisesta kirjoitan, ei ole vanhojen parsien toistoa vaan kumpuaa omista kokemuksistani ja nykytilan tarkkailusta. Yhteiskuntien isojen kehityslinjojen takana voivat olla mitättömän pieniltä vaikuttavia otaksumia. Ennen kuin voimme yrittää tehdä paremmin, meidän pitää ymmärtää, mikä esifossiilisille ihmisille oli itsestäänselvyys: miten pärjätään ilman öljyn tekemää työtä.
(LN)