Ajatelmia, …

 

…katkelmia ja kukkasia

(Lasse Nordlund)

 

Korona avaa meille valtavan näkymän meidän yhteiskuntaan, toimivuuteen ja rakenteeseen. Huoli terveydestämme supistaa tätä näköalaa niin pieneksi, että siitä ei voi tehdä viisaita päätöksiä. Olemme juuri nyt alttiita tekemään kohtalokaita virheitä.

Tiede nostaa tietoisuuteen globaaleja ongelmia. Toisaalta se on osaa niitä. Tämä on vaivaanut minua jo vuosikymmeniä eikä loppua näy.

Tieteen ja vallan epäpyhä liitto10_2021

 

Rokotuksista:

Vahvalla todennäköisyydellä Korona jää meidän seuralaiseksi rokotusten kattavuudesta huolimatta.

Tästä pilkahtaa tulevaisuus, jossa eläisimme jatkossakin, vuodesta toiseen piikin tai muun menetelmän jatkeena.

Jos rokotus toimii, rokottamattomat ovat ensisijaisesti vaaraksi toisille rokottamattomille.

Silloin kun rokotus ei toimii, matkustavaiset ja seuralliset rokotetut ovat vaaraksi sekä rokotetuille että rokottamattomille.

Harvoin matkustelen, metsässä on mukavaa.

Toiset sitovat voimavaroja osastoilla, toiset lääketeollisuudessa. Valikoiva puhe rapauttaa.

Minulle on luonnonläheinen elämä merkityksellisempi kuin ihmisen suuruudenhullut luomukset.

Niiden välissä luovin. Valinnoissa itsekunnioituksen säilyttäminen on tärkeintä.

Se on niin vaativa elää maailmassa, jossa kieli ja sanat kuljettavat enemmän tarkoitusperiä kuin olisivat vain kuvaavia. Hyvän tapaista on sanoa näin ”Avun pyytäminen ei ole epäonnistumisen merkki”. Mutta rehellinen arkitodellisuus tietää, että se ei välttämättä ole totta. Samoin kun väkevässä asemassa oleva ihminen korostaa, että on “ihan tavallinen sälli”. Asianlaitojen sumutus ei ole välittämistä toisista. Suora puhe ei välttämättä sekään.

Koronan ympärillä käydään yhä enemmän tympeää voimapolitiikkaa. Yritän hapuilevin askelein jäsentää tapahtuvaa. Alku on vaikeinta.

Mikä on moraalisesti oikeutettu

 

Kai jokainen kulttuuri tarjoaa jäsenilleen helppoja tapoja osoittaa lojaaliutta ja hyveellisyyttä yhteisöään kohtaan. Nämä helpot tavat mahdollistavat, että nimenomaan ihmiset, jotka muuten kulkevat sieltä missä aita on matalin, voivat korottaa sosiaalista omakuvansa toisin tekevien yläpuolelle. Kyseessä on moderni anekauppa, jonka uskonto on vaihtunut. Sen hintana on, että työläämmät ja siten usein vastuullisemmat teot ja pohdinnat ovat vaarassa jäädä hyväksyvyyden tuolle puolen. Koronan yhteydessä voimme laajempaa pohdintaa sivuttaen ostaa itsellemme sosiaalista hyväksyntää lähtemällä piikille. Sielu on armahdettu ja voimme jatkaa samaan malliin matkustamalla, kuluttamalla ja suostumalla järjestelmään, joka tuottaa jatkossakin uusia maailmanlaajuisia ongelmia. Niitä muuttaaksemme on merkittävästi ponnistettavaa vastavirtaan. Myötävirran kulkijat eivät ole enää samalla tarmolla mukana, koska he ovat jo ratkaiseet tilanteen omalta osalta. Esittämäni näkökulma moraaliin ei luonnollisesti ole hovikelpoinen mutta sijoittuu lähelle Elokapina ja on kansalaistottelemattomuuden oikeutuksen ytimessä.

Lapsemme Justus haluaa tällä hetkellä tietää kaikesta hinnan. Kysely ”paljonko maksaa” tivaa hintaa asioille, joille ei parhaalla tahdollakaan löydy markkinalista arvoa. Nuoren pojan kysymys kertoo rahan psykotrooppisesta ominaisuudesta kiinnittää meidän huomiota yhteen numeroon ja jättää tavaran tarinat, syntyprosessin, järkevyyden ja sosiaaliset vaikutukset syrjään.

Voiko toivon vihreästä energiasta enää kauniimmin tuhota? Jani Kaaro kirjoittaa. 

Korona-ajan opetuksena viilataan nyt kriisihallinnan valmiuksia. Tämä on vallitsevan yhteiskunnan kehityksen mukainen ja looginen etenemissuunta. Sen sijaan kehittyneiden järjestelmien rakenteelliseen kriisinherkkyyteen ei tartuta kuin kosmeettisesti, koska korjaustarve on lähes ylivoimainen. Ratkaisuyritykset ohjautuvat kaikissa ongelmissa (ilmastomuutos, pandemiat, sosiaalinen eriarvoisuus) yhteen suuntaan: hallintaan eikä perusongelman poistamiseen. Globalisaatio ja vinoutunut elintarvikebisnes edesauttavat viruksia, markkinatalous tuhoa pienviljelyä, omistusjako ja toisvaraisuus kehittävät köyhyyttä. Niihin ei päästä käsiksi systeemin omilla keinoilla. Siinä minun omantunnonongelmani ottaa koronarokote, koska se on minulle kuin hiljainen suostumus ”ratkaista” asioita lyhytnäköisesti ja siten vastuuttomasti. Teko hyväksyy tilanteen, että yhteiskunta kehittyy teknologian ja lääketeollisuuden panttivankina ja vahvistaa ryhmäpainetta samaiseen suuntaan.  

Omavaraopisto omavaraisuuksineen ei halua profiloitua yksilöitten elonjäämiskouluksi eikä kriisihallinnan siviiliosastoksi. Katsotaan pystymmekö miten hyvin pysymään erossa yhteiskunnan virtauspaineesta.

Kun pohditaan, miksi salaliitot nauttivat suurta suosiota, johtopäätökset menevät helposti siihen suuntaan, että salaliittoteorioihin uskovat ovat harhaisia. Yleensäkin yhteiskunnassa mielellään ulkopuolistetaan negatiivisia ilmiöitä patologisoimalla. Havaintoni on, että taipumus salaliittoajatteluun ilmenee osalla juuri sillä tavalla miten sitä parhaillaan keskustellaan. Mutta toisia se kuljettaa elämässä paikkoihin, joissa harjoitetaan salamyhkäistä vallankäyttöä tai ainakin luullaan näin. Elitistisissä kerhoissa ja poliittisissa seurueissa ilmiö purkautuu jopa hyväksyttävällä tavalla. Molemmat ryhmät, ne jotka vaistoavat salamyhkäisyyttä ja ne jotka tavoittelevat sitä, olisivat siten samaa sukua ja salaliittoajattelu olisi yleinen piirre ihmispopulaatiossa.

Olen viime vuosina koordinoinut paljon ihmisiä työnteossa ja se on vaatinut paljon voimaa. Yksin tekemisessä ei ole muuta inhimillistä tekijää kuin minä itse ja se ei tuota paljon yllättäviä käänteitä. Koordinoidessani minun pitää ennakoida mahdollisimman hyvin, mitä kaikkea voi mennä pieleen väärinymmärryksien, osaamattomuuden ja yllätyksien vuoksi. Jos en tee sitä, kokemus on, että menee pieleen. Jos työpäivä onnistuu hyvin, huokaisen helpotuksesta. Riemua koen harvemmin, koska katastrofi skenaarioiden veivaaminen (johon kuuluu myös tapaturma-arviointi) on omiaan kuormittamaan ja syö osan ilon työn tuloksista, joka syntyisi minulle jos tekisin yksin. Saanhan tietysti iloa siitä että opistohanke etenee ja niitä työmääriä en pystykään tekemään enää yksin.

Arvelen, että historiakuvauksissa vanhan ajan omavaraisuudesta ylikorostuu talkoo- ja yhdessä tekemisen merkitys, koska se on kerronnallisempi kuin puuhastelu yksin. Toinen syy arvailuuni nousee kokemuksistani, että niukoissa olosuhteissa resurssien, etenkin ajanhallinta on paremmin optimoitavissa yksin kuin porukassa. Tätä olen havainnut yleensä ihmisten yhteistyössä, johon toki vaikuttaa voimakkaasti ovatko yhteistyötä tekevät konkareita vai aloittelijoita.  

“Tietämättömyyden verho on moraalifilosofian oivaltavimpia keksintöjä. Yhdysvaltalainen filosofi John Rawls (1921–2002) kehitti sen kuvaamaan tilannetta, jossa meidän pitäisi valita itsellemme mieluinen yhteiskunta. Valinta pitää tehdä ”verhon takaa” eli tietämättä, missä asemassa itse olisimme tuossa yhteiskunnassa.

Emme siis tietäisi, olemmeko köyhiä, keskiluokkaisia vai rikkaita. Emme tietäisi ulkonäköämme, älyllisiä lahjojamme, ihonväriämme, terveydentilaamme, sukupuoltamme, persoonallisuuden piirteitämme – toisin sanoen mitään, minkä nykymaailmassa voi kuvitella vaikuttavan siihen, millaisiin asemiin elämässä päädymme.” (Mikko Puttonen)

Millainen on omavaraistelijan jääviys toivomansa yhteiskunnan suhteen?

En muuten pidä itseäni synkkämielisenä 🙂

Yhteiskunnan ylärakenteet eivät tule kuin romahtamalla alas. Joka niiden kestävyyteen ei usko, ei kannata kiivetä ylös. Täällä alhaalla on tekemistä.

Suomessa tutkijat ja oppilaitokset vaativat lisää tutkimusrahoituksia. Perusteluissa vedotaan mediaseksikkäästi mm. ilmasto- ja ympäristötutkimukseen. Vaikka olen tiedemyönteinen, tiedän myös että tieteenteko tähtää ensisijaisesti teknologian ja rahatalouden kasvattamiseen. Oppilaitokset tuottavat vain itsensänäköistä tietoa. Meillä on periaatteessa tieto hallussa joka riittää hyvään ja ekologiseen elämäntapaan ja tutkimistakin sillä alalla löytyy riittämiin. Emme tarvitsisi enemmän. Tämä suunta ei vaan ihmiskunnalle kelpaa. Haluamme sanella luonnolle ehdot miten sitä hoidetaan. Kolonialistinen luonteemme kaipaa aina jotain kommenneltavaa. Ja jos ei kelpaa sitten tuhoutukoon. Meillä on rajaton kyky oikeuttaa sitä mitä haluamme muutenkin tehdä ja vakuutamme toisillemme yhtenään , miten oppivaisia, kuuntelevaisia ja ymmärtäväisiä olentoja me olemmekaan.

“Koska ilmastonmuutos on ihmisen aikaansaannosta, voimme korjata asian” Mitäs tästä otsikosta sanoisi? On ymmärrettävä, että luonnonsuojeluaktiivit yrittävät saada ihmisiä toimimaan ruokkimalla toivoa paremmasta. Samalla he kylvävät alttiuden pettyä silloin kun toiveet eivät toteudu. Herätäkseen toivon, he ovat alttiita kuvailemaan muutoksen mahdollisuutta liian helpoksi korostamalla ihmisen tahtotilan ja vähättelemällä kehityksen raiteilla pitävän rakenteellisen logiikan. Mikä on hengennostatuksen hinta jos ilmastomuutoksen todennäköinen suuntaa jatkuu? Miljoonien ihmiseen pettyneiden vihaisten ihmisten lauma on kova hinta. Mitä jos ihminen ryhtyisi ilmasto- ja luontotekoihin yksinkertaisesti siitä syystä että se tuntuu oikealta? Hän säästyisi toivon menetykseltä. Järjestöjen toivon viljely käyttää hyväksi ihmisten halun tulla palkituksi hyvästä teosta. Ennen se oli lupaus päästä taivaaseen.

Tietokone ohjelmoinnissa sekä ohjelmiston kehittelyssä on sellainen piirre, että mitä monimutkaisemmaksi ohjelma on kehitelty, sitä varovaisemmin muutoksia ohjelmaan on tehtävä. Raju muutos helposti epävakauttaa järjestelmää korjauskelvottomaksi. On edettävä pienin ja runsain väliaskelein, varmuuskopiota tehden. Tämä on rinnastettavissa yhteiskunnalliseen muutokseen. Harkitsematon radikaalius johtaa todennäköisemmin isompiin ja laaja-alaisempiin ongelmiin kuin puutteet joita oli tarkoitus korjata. Siitä minun mielestä johtuu historiallisesti monimutkaisten yhteiskuntien haavoittuvuus romahtaa silloin kun vakaat olosuhteet horjuvat.  Matalampaa abstraktiutta omaavilla yhteiskunnilla on mahdollisuus selviytyä vähemmällä. Arvelen, että nykyinen muutospaine (ilmasto, luonnonvarat, taudit, viljelykelpoinen maa-ala, maailman sosiaaliset ongelmat) ovat liian iso muutostaakka kehittyneille yhteiskunnille pysyäkseen vakaina. Parempi on olla muuttamatta liikaa yhteiskunnan sisäistä toimintaa sillä  varmuuskopiota entisestä ei ole ja mokailtu muutos tou peruuttamattomia lisäongelmia. Se sijaan kannattaa keskittyä tarmokkaasti rinnakkaisten järjestelmien kehittelyyn, joilla on kyky korvata rikkoontuvia rakenteita. En näe paljon mahdollisuuksia perinteisellä luonnonsuojelulla, sosiaalityöllä, kehitysavulla, päästökaupoilla  ja muilla rahatalouden keinoilla katkaista vääjäämätöntä alastuloa enkä ole niin varma niiden hidastavastakaan vaikutuksesta. Hidastus ja uuden rakentaminen kilpailevat samoista resursseista – ihmisen käytettävästä ajasta.

Viileässä mökissä asuminen ei ole mikään ongelma, jos osaa hakea keholle peruslämpöä heti aamulla. Puoli tunti polttopuiden teko tai vastaavaa riittää. Jos ilman sitä istahtaa kirjoitushommiin, nivelet kärsivät. Olen poikamiesvuosina pärjännyt hyvin sydäntalvella 5-10 asteen sisälämpötiloilla ilman asketismia.

Omavaraisuuden voi toki yhdistää asketismiin, mutta se on yleensä vain välivaihe ennen kuin osaa homman riittävän hyvin. Aika moni keskeyttää ja palaa sinne mistä on tullut. Joillekin se voi olla vaikea pala. Usein omavaraisuuteen liitetään myös pyrkimys erakko-elämään. Sen haluaminen on nähdäkseni useammin suojautumiskeino ihmisiä kohtaan kuin vapaa tahto. Omalta kohdalla kävi näin, että kun saavutin riittävän riippumattomuuden suojan, minun ei tarvinnut enää pyrkiä erakoksi.

Kokonaisvaltaisessa ajattelussa ei välttämättä ajatella ”suuria” asioita, vaan jättäydytään ripustautumatta yksitäisiin ajatuspalasiin.

…Korona avaa täydellisen keskustelumahdollisuuden teemasta ihmiskunnan jatkuvuudesta maapallolla. Jatkammeko teknologista varustelua olemalla erottamaton osa pilleri- ja rokoteteollisuutta vai etsimmekö ratkaisuja suunnalta, joka katkaisee monokulttuurisen kehityksen kulkua. Monimuotoistuva ajattelu tarjoaa pitkällä aikavälillä parempaa selviytymispohjaa kuin teknokulttuurin tarjoamat lyhyen näkökulman helpotukset. Teknologiaan nojautuva ratkaisukeskeisyys sitoo lisääntyvästi resursseja ja synnyttää varustelukierteen jota ihmisen on mahdotonta voittaa…

Epäilyttää Suomen ortodoksien vaitonaisuus Venäjän ortodoksikirkon ja valtiovallan yhteenliittymisestä. Hyvin tavallista on esittää epäpoliittista ja antaa siten hiljaisen hyväksynnän kovallekin politiikalle.

Hankala matkaseuralainen on fani, sillä hän on omien mielikuviensa perässä hiihtäjä.

Lainaan tässä toisen osuvia sanoja: “…olen pohtinut ihmisten vuorovaikutusta ja esimerkin voimaa. Naruanalogia on ilmeisen hyvä tässäkin yhteydessä. Toiseen ihmiseen vaikuttaminen (esim. kannustaminen) on kuin narulla vetämistä/työntämistä. Jos kannustat ihmistä itseäsi kohti, vedät häntä puoleesi, jos taas kannustat häntä johonkin mihin et ole ehkä itsekään vielä ryhtynyt, työnnät häntä kauemmas itsestäsi. Kannustaminen menettää helposti stabiiliutensa, kun et vedä toisia omalle reviirillesi…”

Uudelleen arvioidessamme, millaisiin luonnon- ja ihmisvaroihin meidän elämää nojaa, ei oikein riitä, että keskitymme aikaan jolloin siirryimme fossiiliseen energiakäyttöön. Jo ennen sitä ihmiskunta osasi elää yli varojensa, tuhota pitkälti Euroopan metsät ja hävitä eläin- ja kasvilajeja. Fossiilitalous päästi meidät vain harjoittamaan taipumuksiamme moninkertaisella tehokkuudella. Nämä meidän taipumukset ovat edelleen mukana vaikka miten vannotaan ilmastomuutos- ja ekosiidintorjunnan nimeen. Taipumuksemme ovat saaneet yhteiskunnassamme rakenteellisen muodon eivätkä sieltä häviä tarmokkailla puheilla eikä näennäisillä teoilla.

Voimme nykyään markkinoida itseämme sosiaalisesti luultavasti paljon kauniimmin kuin vanhassa vähemmän työ- ja toimialaeriytyneessä yhteiskunnassa. Ihminen voi esittää itsestään parhaat puolet työpaikallaan tai somessa ja harjoittaa aivan erilaista käytöstä muualla. Elämätavat, joissa yksityisyys ja työelämä sulautuvat lähes täydellisesti toisiinsa kuten meillä, Lassella ja Marialla, mahdollisuudet viettää varjoelämää ovat aika vähäiset. Se tuottaa jonkin verran ongelmia, koska vallitseva käytäntö luo kiiltokuvastandardeja, joita voi olla suorastaan mahdotonta täyttää ja pysyä samalla henkisesti tasapainossa. Se voi olla haastava omavaraistumiselle jossa saatetaan jälleen yhteen elämä ja työ, paikallisuutta ja (pari)suhteita.

Hyvät ihmiset, miettikää vähän kun plaraatte sää- ennusteita netistä! Minkälaista kiilaa laitatte itsenne ja luonnon välille! Ihminen on tarkkailut säätä siitä asti kun ryömii alkumerestä rantaliejuun. Meillä on sisäänrakennetut eväät olla käyttämättä satelliittiteknologian luontoa kuluttavaa kuiskutusta avaruudesta. Sen lisäksi: kun aamulla katson taivaalle, saan selkeän kuvan päivän ulko- tai sisätöistä ja motiivin ryhtyä niihin. Asia toimii pään sisällä ihan erilailla, jos kytken työinspiraation ruutu-tuijotteluun ja unohdan senkin että hyvää ja tehokas työnteko tiedostaa ja ottaa huomioon epävarmuuden.

Olen paljon ja järjestelmällisesti käyttänyt puutteen liikkeelle panevana voimana. Huono vaate on hyvä syy tehdä uutta. Kierrätystavaran käsittämätön määrä tuhoa tämän motivaation ja puute täyttyy jollain polyesteritekeleellä. Jos puute johtaa siihen että lahjoitan itselleni kotitekoisen villapaidan, puutteen kielteinen merkitys katoaa.

Tänään Justus kysyi: Miksi koulussa ei ole aamupiiriä?

Käytetäänkö e-urheilussa e-pillereitä?

Rahankäyttö suosii tuotannossa halvan fossiilienergian käytön kalliin ihmistyövoiman sijaan. Samaa suosiminen tapahtuu aikapankki kokeiluissa. Esitän maksuvälineeksi Fossi-raha (yksikkö olisi Musta Markka), joka on sidottu hiilikantaan. Arvo olisi käänteinen: mitä enemmän maksaa sitä haitallisempi tuote, nolla Musti olisi hiilineutraali. Rahareformin aiheuttama lama synnyttäisi uuden ammattiryhmän joka muuntuneessa tietoisuuden tilassa laskee hiilitaseet taas kaupankäyntiä edistäviksi ja luovat käsitteen harmaasta ja valkoisesta hiilestä. Valkoinen hiili on heidän mielestä loppujenlopuksi vain se aine, joka muutenkin jo leijuu ilmakehässä ja edistää metsänkasvua.

En ole koskaan nähnyt niin paljon surunvaippoja lentelvän ympäriinsä kuin tänä kesänä!

Ihmisen toiminta maapallolla muuttuu oleellisesti vain uskonnon kaltaisella murroksella. Millainen se voisi olla? En usko uudelleen lämmitettyyn uskonnollisuuteen, fundamentalismiin eikä ns. uskonnottomuuteen. Mielen murros on oltava jotain, mihin tiede ei kykene ja papit eivät (enää?) osaa tarjota – sidosainetta meidän ja maailman välille, oivallus elämästä ja elottomuudesta.

Ulkopuolinen arvioi asioita viisaudella, sisäpuolinen tietämyksellä.

Instituutioiden kuuluu toteuttaa tasavertaisuutta, mutta minusta niiden ei pitäisi liputtaa yhden ihmisryhmän puolesta. Tapa johtaa siihen, että seuraava ryhmä kokee itseään väärinkohdelluksi, koska ei saa samanlaista näkyvyyttä. Pride-liputukset julkisilla laitoksilla ovat minusta myönnytys populistiselle politiikanteolle ja antavat lisävaltaa somessa käydylle arveluttaville painostusmetodeille. Ks. Oulu

 

Raha on meitä voimakkaampi

 

 

Kapitalismin ja vaihtoehtoisuuden ero: Luontaistaloudessa osaava pärjää perusluovuudella vuodesta toiseen. Kapitalismi luo toimijoilleen alituisen luovuuden pakon, mikäli aikoo pysyä markkinoilla hengessä. Siellä tehdään järjestelmällistä kehitystyötä – kuka tekee sellaista vaihtoehto kentällä, jossa tulosvastuu ei hengitä niskaan? Tämä taitaa olla perustavalaatuinen syy, miksi innovaatioihin tähtäävät investoinnit suuntautuvatkin lähinnä kaupallisiin yhteyksiin. Miksi on äärimmäisen harvassa ei-kaupallisia harrastajia, jotka paneutuvat vuosikymmeniä systemaattisesti esim. omavaraisuuteen kelpaavien siemenlajikkeiden jalostukseen? Markkinatalouden puolella sellainen olisi peruskauraa. Kysymys on siitä, kumpi vie ja kumpi vikisee: vallitseva kierouma vai varteenotettava muutos.

Lähes yhteen sovittamaton yhtälö: työnjako ja tehokkuus.

Hiilidioksidipäästöt nousevat uusiin huippulukemiin 2023 – investoinnit puhtaaseen energiaan vain kaksi prosenttia koronaelvytyksestä

Onko ylivoimainen enemmistö todella sitä mieltä, että  hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on rahatekninen tai lainsäädännöllinen ongelma?   

Resurssijalanjäljen hahmottamisen kannalta on tärkeä tietää materian jalostusasteesta. Polttopuun jalostusaste on alhainen, saunanlauteiden on jo korkeampi ja koristeveistoksen jalostusaste on korkea. Vastaavasti valmistukseen kuluvia satsauksia tuhoutuu sitä enemmän mitä korkeammin jalostetusta hyödykkeestä on kyse. Viljellyn ruoan jalostusaste on matala, joten viljelyllä ei voi paljon painaa resurssijäljen alas, jos jättää korkean jalostusasteen omaavan polkupyöränsä sateeseen ruostumaan.

Jos palataan vuosikymmeniä taaksepäin, poliittinen kansalaisaktivismi näkyi enimmäkseen  punk-, anarkisti-, eläinsuojelu- ja ympäristöliikehdintänä. Asenne yhteiskuntaa kohtaan ulottui kriittisestä totaaliseen ”systeemi on mätä”. Epäluuloa viljeltiin kosolti.

Mikä on ero nykypäiviin? Epäluulo on syvempi kuin koskaan ja rehottaa aivan toisella tavalla ja muualla kuin vanhan opposition piireissä. Oliko se silloin vain turvallinen leikki, jota vanha oppositio järjesti itsenäisyyspäivinä? Turvallinen siksi, että toiminnalla ei ollut todennäköisyyttä jäädä muuksi kuin marginaalipuuhaksi. Nykyinen populistinen aktivismi on ihan eri luokkaa ja on vienyt vanhojen aktivistien työkalupakin eteisestä ja sanat suusta. Vaikuttaa siltä, että skene ei ole kyennyt käsitellä tapahtunutta ja on osin siirtynyt mm. sateenkaariliikkeen osaksi. Siellä on nykyään helpompi olla kuin ennen. Avoin kysymys.

Odotellessamme käänteentekeviä teknisiä ratkaisuja, saatamme menettämään arvokasta aikaa muuttaa elämämme kestävämmäksi kiistattoman tehokkailla tavoilla:  viljelemällä ja katkaisemalla kulutuskierteen.

Jeps, juhannukseen tarvitaan rimanalitusta:

Imukuppi – kumihippi

Juhannussima – Juhan nussima

Kohti talvea – tahti kolvessa

Olin 21-vuotiaana au-pair suhteessa  Hongkongissa. Tutustuin silloin politiikka- ja kulttuuriaktiiveihin, joita huolestutti Hongkongin palautus Kiinalle. Nyt heidän huolet ovat käymässä toteen. Olen aina vähän kuulolla mitä siellä tapahtuu. En tiedä parempaa keinoa kuin mahdollisimman täydellinen kulutusboikottia Kiinalle ja (hiljaistakin) yhteistyöstä irtisanoutumista avointa sortoa harjoittavan valtion suhteen. Kiinasta tulee huomattava osa tekniikkaa joko suoraan tai välillisesti – mm. aurinkokennoja.

Tällä hetkellä näen erilaisia johtajuuden muotoja: 1). johtajuutta johon hakeudutaan 2). johtajuutta johon ajaudutaan 3). johtajuutta johon suostutaan 4). johtajuutta jolta onnistuu välttymään.

Yhtenäiskulttuurin tuolla puolen ovat heimostuneet ihmisryhmät, jotka elävät eriasteisesti eriytyneenä toisistaan. Haaste on miten heimojen välillä voi valita sopua kun jättävät kohtaamatta? Murroksen keskellä on näkyvissä vääjäämätöntä heimopiireihin jakautumista. Ekologisesti se on askel kestävämpään elämäntapaa mutta sosiaalisesti se voi olla mitään vaan.

On olemassa ajatus, että samoja faktoja hyväksyvät ihmiset tulisivat jotenkin automaattisesti samansuuntaisiin johtopäätöksiin. Tämä ajatus on suosiossa ihmisryhmissä, joilla on mieltymys määritellä todellisuutta muidenkin puolesta. Faktojen lisäksi päätöksiämme pohjana on kuitenkin ajatus maailmasta ja elämästä. Tulenvarastelijan Prometheuksen tapaus jakaa vieläkin. Toisten mielestä meidän ei olisi pitänyt ottaa käyttöön riskiteknologiaa, jonka hallinnan kanssa meillä on perustavanlaatuisia ongelmia. Toisten mielestä meillä olisi paljon tylsempää, jos olisimme pitäneet sormet erossa tulesta. Molemmat perustelut ovat faktojenkin valossa melko riittäviä kunnon mielipiteen muodostumiselle, joten arvot ratkaisevat. Käytännössä monista faktoistakaan ole yksimielisyyttä. Mielipidemuokkauksessa ollaan aika herkkiä julistamaan faktoiksi asioita, joiden totuusarvo saattaa romahtaa äkistikin.

Välillä faktaa: erään sekä kaupunki- että maalaistarinan mukaan nykyisiä karkaistuja sahanteriä ei pysty teroittamaan. Se ei pidä aukottomasti paikkansa! Kokeilkaa itse (tylsään!) sahaan. Olen kuullut väittämää 40 vuotta eri maissa. Johtuuko siitä, että karkaisu on kulunut pois? Eikös ole ihmeellistä?

Yhteiskunnat piilottavat systemaatisesti eettiset ongelmakohtansa.

Juuri näin toteutuu teknologinen harha: kestävyyttä luodaan kestämättömyydellä. Sori, tähän uskominen on liikaa vaadittu. Olemme siirtämässä yhä enemmän resursseja kulttuurimme aiheuttamien vahinkojen hoitamiseen kuin niiden ehkäisyyn. Tämä käytäntö näkyy myös Korona- toimenpiteissä ja sinetöinee kriisiytyvien yhteiskuntien kehityskulun.

Kun muutamme traktorin tiivistämää peltomaata puutarhaksi, ymmärtää paremmin, mistä maatalouden vesistöjä kuormittavat pintavalumat syntyvät.

Haluan nähdä salaliittoteoreetikon, joka osaisi hylätä teorian näytön puutteesta.

Onko trendikkäämpää olla introvertti kuin ekstrovertti?

Alan ymmärtää mistä on kyse kun yleisesti tunnetut henkilöt muuttuvat kansan mielestä ”ylpeiksi”, ”itsekeskeisiksi” tai ”diivailijoiksi”. Julkisen huomion kohteeksi siirtyminen tekee vaikeaksi kuulla enää omaa sisäistä ääntä. Epäsymmetrinen ihmissuhde pakottaa sulkeutumaan. Opiston sivuopintoja.

Suhtaudumme luonnon rikkomiseen useimmiten ”tekemällä sattuu”- mentaliteetilla, tahattomana vahingontekona tai välinpitämättömyytenä. En väittäisi päinvastaista, mutta mietin, onko meidän mieliin haudattuna jokin vire, joka sittenkin tahtoo rikkoa maapalloa, koska se ei meille riitä.      

Esiintyykö eskapismi tieteissä? Ehkä joo.  Syväjäädytettyjä kehoja holveissa ajatellen menettelystä olisi mielenkiintoista tehdä  elinkaari- ja hiilijalanjälkianalyysi. Jos tulokset ovat kestämättömiä, voitaisiin kokeilla minun kehittämäni marjojen kääntelymenetelmää.

Hieno, että elämme sellaisten rohkeitten, vanhojen naisten seurassa kuten Leena Krohn ja Margaret Atwood. Toki somemaailmassa tiedetään, että kannattaa valita kohteensa huolella.

Yhteiskunnan murroksessa entisistä liittolaisista voi tulla vastakkaisia voimia. Liikehdinnän pragmaattinen haara etsiytyy useammin ja helpommin vallankäytön äärelle. Sille aatteellinen haara voi jäädä silmäntikuksi, koska se ei taivu strategisille vaatimuksille. Omavaraopistolla ei ole pyrkimyksiä hallinnolliseen valtaan.   

Suhtaudun kriittisesti taiteisiin ja urheiluun ammatteina. Kaiken vähiten sympatiaa heruu e-urheilulle, jossa koen melko suorannaista yhteyttä siviili- ja sotilaallisen toiminnan välillä. Olohuoneessaan sotapeleissä kunnostautunut lentäjä saattaa olla hyvinkin kiinnostava rekrytointikohde asevoimille. Joka tapauksessa e-urheilu pitää yllä kysyntää tietotekniikan uusimmille innovaatioille ja käytönotolle. Peliaddiktoituneen sukupolven olisi hyvä tietää, että on olemassa sellainen käsite kuin sotateollinen kompleksi. Sen vaikutusvallasta varoitti itse Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower vuonna 1961.

Olisiko kuviteltavissa että joskus valtiot pystyisivät luopumaan alueittensa aggressiivisesta kiinnipitämisestä puhumattakaan laajentamispyrinnöistä ja jopa antaisivat separatistisille liikehdinnöille tilaa? Reaktio tottumattomille ajatuksille on yleensä jyrkkä ei! Mutta onko ajatus oikeasti poissuljettu, jos siirtymisistä sovitaan ja luodaan uusia rinnakkaisolon muotoja? Syy tähän pohdintaan on resurssisotiin ajautuvat suurjärjestelmät ja niiden aiheuttamien tuhojen mittakaavat. Minusta meillä on vahvaa näyttöä, että valtiojärjestelmillä on, ja on aina ollut perustavanlaatuisia ongelmia ratkaista tietynlaisia rakenteellisia kysymyksiä joiden mittakaava suurvaltojen dominoivassa maailmanjärjestyksessä on kasvanut kohtalokkaan vakavaksi. En keksi eloonjäämiselle muuta lääkettä kuin valtakeskittymien suunnitelmallinen hajauttaminen. Se on parempi vaihtoehtoo kuin samaan tulokseen johtava rytäkkä. Epätotunnaisten ajatusten testaus ja käyttöönotto ei ole pragmaattisten arkipäiväpoliitikkojen vahvoja puolia. He tulevat vasta kansalaiskeskustelun perässä.

En keksi paljon asioita jotka säilyvät kulttuurimme kasvudynamiikan ulkopuolella. Pienestä on pakko tulla isompaa, vajaasta täydellistä. Mitkä olisivat mekanismit, jotka jarruttaisivat totaaliksi tulemisen trendiä? Yksi välttämätön tekijä totaalistumiselle on varmasti raha. Olisiko jonkinlainen lahjatalous vaikeuttamassa globalisaatiokehitystä vaikeuttamalla erilaisten pääomien kertymistä? Ehkä olen siksi kauan vierastanut henkisen pääoman edunvalvontaa. Käytän toisten henkistä työtä ja annan omani käyttöön. Ei maksuja.

Yhteiskunnallisen muutoksen aikaan on hyvin tärkeä tarkkailla, miten valtasuhteet jakautuvat uudestaan. Syntyvät valtatyhjiöt täyttyvät alta aikayksikön ja usein suunnalta, joka on hyvässä ”maineessa”, koska näkyväksi tullutta vallankäyttöä osaamme jo tunnistaa. Asialla on merkitystä muutoksen kulkuun ja on lähes mahdotonta korjata jälkeenpäin. Johonkin moraalipoliisimaiseen käytökseen ei kannata silti ryhtyä, sillä osoitellessa tunnetusti kolme sormea näyttää itseään päin.

Toiset rehvastelevat aikaansaannoksillaan, toiset yläpuolisuudellaan.   

Varmaan ”Maailmanlopun profeetan” maineen välttämiseksi menee moni ihan asiallinen pohdintaa maailman tilasta hukkaan. Erikseen ovat ne, joille tämä rooli liimautuu täydellisesti egoon. Tietynlainen fatalismi suojaa pelkojen aiheuttamasta ylireagoinnista, jolloin päästään kiperissä keskusteluissa jopa asiaintasolle. Ehkä siitä syystä fatalismillakin on huono maine, koska se vaikeuttaa ihmisten tunneperäisen ohjailun ja päästään ajattelussa pintaa syvemmälle.  

Olen tehnyt 35 vuotta omavaraisuuden edistämistyötä yhdestä hyvin inhimillisestä syystä: jos alkaa mennä huonosti en halua joutua tilanteeseen, että monet kaverit alkaa muistaa että landella on mukavaa ja siellähän asuvat Lasse ja Maria! Jos menee huonosti, astuu voimaan mitä ikävin priorisointi ja kokematon renki ei pysty tuottamaan sitä, mitä hän kuluttaa. Miksi en ole kirjoittanut tätä aiemmin? Koska en halua ratsastaa pelkokuvilla. Ehkä huolet eivät käy toteen.

Hierarkioita emme pysty purkamaan, jos emme osa huolehtia perustarpeistamme itse. Muu puhe on sanahelinää.

Meneillään olevissa sosiaalisissa välienselvittelyissä aiempi loukkaava käytös on osin korvautumassa loukkaantumisrituaalilla, joka mahdollistaa vallankäyttöä ”puhtain paperein”, eli uhrin roolista käsin. Askel tästä eteenpäin mentäessä minua vähän puistattaa omakohtaiset kokemukset Lähi – idän maissa yleisestä käsityksestä perheen ja suvun kunniasta, joka on todella kova tapa hallita ihmisiä. En toivoisi sellaisen yleistyvän täällä, mutta täälläkin meidän antamat symbolimerkitykset asioille alkavat elää omaa ja varsin tulkinnanvaraista elämää. Vainoharhaisessa kyydissä satiiri, karikatyyrit ja pilapiirrokset ovat kohta undergroundia.

Tässä linkki Joonas Konstigin kolumniin. Erinomainen kuvaus toisinajattelijuudesta ja mitä se ei ole. Suosittelen erityisesti niille, jotka haluavat olla omilla aivoilla ajattelevia. Lisäisin kirjoitukseen vain ajatuksen, että itsellisemmäksi ajattelijaksi tuleminen edellyttää, että ymmärtää omaa  laumasielunsa. Se nimittäin tahtoo sensuroida ajattelua koko ajan – hyvää tarkoittaen.

Onko omavaraisuudella kerrottava jotain painavaa isojen konfliktien sattuessa? Taikka jo ennen niiden ilmenemistä? Vain Gandhin kansalaistottelemattomuuteen viittaaminen on hieman laiska teko. Hajautetulla yhteiskunnalla jää vain epäsymmetrinen reagointi teknologiaan perustuvan sorron vastustamisessa. Toimiminen kaukonäköisesti on omavaraisuudessa olennainen taito. Tämä pätee myös konfliktitilanteiden arvioinnissa. Ennakoivasti on tärkeätä luopua varsinkin kaupallisesta yhteistoiminnasta sellaisten tahojen kanssa, jotka ovat kasvattamasta sotilaallista ja muuta ylivalta huolestuttavalla tavalla. Mitä voi tehdä Kiinan osalta? Kysymys on todella keskeinen ihmisille, jotka etsivät kestävyyttä. Tiedämme kokemuksesta vain, että maailmasta sotimiset eivät häviä. Mutta niiden mittasuhteisiin voi ehkä vaikuttaa. Euroopan unionin perustamiselle yksi syy oli luoda tiiviit kauppayhteydet maitten välillä ja siten tehdä hankalammaksi aggressiivisen politiikan harjoittamisen. Mahtaako tämä nykyään enää toimia samalla tavalla? Näistä omavaraisuuden vaikeista aiheista oli tarkoitus kirjoittaa tänä talvena, mutta en ehtinyt. Harmi. Jospa joku muu?

Medialukutaito on osaa sosiaalilukutaitoa. Yhteistä niile on ihmisen viestiminen, johon olosuhteet vaikuttavat enemmän kuin viesti itse. Hyvä, että on alettu ravistella myytti autuaasta vanhemmuudesta. Aihe on esimerkki yleisestä käänteisviestinnästä, jotta on syytä lukea rivien välistä. Moni lapsenkasvatukseen väsynyt yrittää pitää itsensä voimissaan toistelemaan itselleen positiivista mantraa. Eli hän viestii itselleen jotain mitä hänelle ei ole välttämättä tosi. Myytti syntyy kun luotavaksi tarkoitettu totuus siirtyy kulttuuritasolle. Sanonta – puhe mistä puute – on viestilukutaidon ikivihreä hitti.

Metoo- kampanjan aiheellinen alku raivasi myös tien laajaan kostomielialaan ja hengestään fasistisen 0-toleranssin vaatimukseen. Ja kulkusuunta jatkuu. Käynnistynyt tapahtumaketju epäilytti jo silloin ja on kasvattanut arvaamattoman sosiaalisen riskin, joka näyttää rikkovan tavoitteen ihmisten paremmasta kanssakäymisestä tulevaisuudesta. Toivottavasti olen väärässä.

Nämä uutiset tekevät minua surulliseksi. Kuvitellaan, miten asiaa puitaisiin jos runoilijan ja kääntäjän ihonvärit olisivat päinvastaiset! Ihanteiden tavoittelunnimessä on tehty pitkin historiaa ikäviä asioita. Viime vuosien vimma hävittää lopullisesti kaikki epäkohdat on muuttunut itse epäkohdaksi. Hyvät taitelijat, jatketaan viimeiseen saakka: Bachia vain miespianisteille ja Kaija Saariaho vain naismusikoille! ABBA –coverit vain eronneille artistipareille! Ja koska teatterissa näytteleminen on kriisissä, jättäkää Jim Morrisonin rooli vain alle 27 vuotiaalle todennetulle narkkarille. Ja sitten tuo Hamlet vielä … poliittinen populismi sai rinnalleen taidepopulismin.

Energia- ja luonnonvarat määräävät kehittyneiden yhteiskuntien kestävyyden puitteet. Heti sen jälkeen kestävyyden ratkaisevat epämääräisemmät henkiset ja sosiaaliset tekijät. Arvelen, että historiallisten korkeakulttuurien hajoamiseen liittyy olennaisesti sosiaalinen hajoaminen, jonka yhtenä tekijänä voisi olla ihmisen kapeneva ymmärrys toisia kohtaan. Korkeakulttuurin pitkälle viedystä työjaosta voisi seurata tällainen erkaantuminen. Voimistunut kuplassa – elämisen mahdollisuus rampauttaa sosiaaliset taidot yhtä lailla kuin pakotettu sosiaalisuus.

Nie war der Horizont so öde wie damals,

Nie waren die Reden so verlogen wie damals,

Nie war der Himmel so leer wie damals,

Nie standen wir alle so nackt da wie damals,

Nie waren die Minister so bombig wie damals,

Nie war die Angst so nah wie damals.

Vielen von uns war damals die Weste zu eng,

Vielen von uns war damals die Weste zu eng. (Spliff 1982)

Aikuiselle nykyhetki voi tuntua vakaalta, koska hänelle on muotoutunut personaalisuus eikä taivu enää mihin tahansa. Lapsi sen sijaan astuu huomiseen. Lapset perivät Koronasta jotain, mitä ei vedä vertoja sota-aikaan. Läheisyyden romahduksen. Kehittäkäämme pienyhteisöllisyyttä.

Yksinkertaistettu perusasetelma: toisvaraisen on aina ollut pakko hallita omavaraisen. Omavaraisen piti suojautua toisvaraisen alistavilta pyrkimyksiltä. Teknologia muuttaa valta-asetelma ja luo uuden alisteisen: ympäristön. Hierarkioista puhuminen on aika laiha, jos ei näe missä niiden juuret ovat. Ekologisesti eri ammatit eivät ole yhtä arvokkaita. Nyky-yhteiskunta sen sijaan vaatii tämä näkemyksen jo yhteiskuntarauhan vuoksi.

…Muistetaan, että valmiuslainsäädännön yksi tarkoitus on taata taloustoiminnan edellytyksiä, enkä usko että sillä tarkoitetaan vaihdantataloutta.
Lähtiessäni omavaraisuuteen pyrin olemaan mahdollisimman hyödytön yksilö silloin kun systeemi pakottaa ihmisiä omiin elvytystalkoisiin. Uskokaa tai älä: tämä ajatus myötävaikutti olla hankkimatta ajokorttia ja ammattia… ja metsittämään pellot.

Pakina rahasta

Rahaihmiset yleensä kieltäytyvät hyväksymästä ajatusta, että raha ei ole neutraali väline. Heidän mielestä raha ei lukitse yhteiskunnallista kehitystä mihinkään tiettyyn suuntaan eli ei ole ekologisen rakennemuutoksen esteenä. Usein he vertaavat raha puukkoon: sillä voi tehdä sekä hyvää että pahaa. Juuri se valinta mitä puukolla tekisi, edellyttää meiltä vapaa tahtoa ja kykyä tehdä päätöksiä. Niinpä puukko väkivaltaisuuksiin taipuvaisen ihmisen käsissä ei ole neutraali kapistus.

Kun katsoo ihmisten elämää ja niiden valinnat – matkailu, kännykät, sosiaalinen käyttäytyminen – siinä on hyvin paljon yhdenmukaisuutta, jota kaverit naamakirjan puolelta tykkäävät kovasti profiloida. Etenkin silloin ihmiset eivät käyttäydy hirveän omaperäisesti kun joutuvat jonkun käskystä esimerkiksi rintamalle. Siellä heidän kiväärinsäkään on yhtä vähän neutraali, vapaasta päätöksestä riippuvainen työkalu kuin teräase puukkojunkkarin kädessä. Samalla tavalla rahan käyttö ei ole kenenkään hallinnassa mutta siitä huolimatta se liikkuu ja pitää nykykehityksen lujasti radallaan.

Meidän seuraan hakeutuu usein ihmisiä, jotka toivovat meiltä eräänlaisia synninpäästöjä: miksi heidän autonsa on niin välttämätön, miksi he perheellisinä eivät voi matkusta julkisilla tai syödä luomua. Tai miksi fyysinen työ ei heille sovi. Se on kiusallista, koska meillä ei ole taivaallisia valtuuksia armahtaa. Siitä huolimatta, että opiston vetäminen erkaannuttaa Maria ja minua omasta omavaraisuudestamme, pidämme hyvin tärkeänä, että ihmiset löytävät polkunsa verstaisiin ja kasvimaille huolehtimaan omista perustarpeista.

Meillä on laajat vapaudet hakeutua ammatteihin, jotka ovat herkkiä maailman muutoksille. Yleensä se menee niin: mitä kauempana alkutuotannosta, sitä toisvaraisempi ja haavoittuvampi. Jo lapsia kannattaisi opettaa perusasioita, jotta he myöhemmin, rahat pörsissä tuhlattuaan, eivät syytä yhteiskuntaa epäonnistumisestaan. Kuten huomaatte, muotoilin tämän nyt hyvin epämääräiseksi, jotta en saa liikaa suuttumusta niskoilleni. Ongelma on kuitenkin, että pettyneet ihmiset muodostavat hyvin epävakaan pohjan väistämättömille muutoksille.

Omavaraisuuden kautta voi ymmärtää nyky-yhteiskunnan perusteet.

Poliittinen vaikuttaminen painottuu vaatimiseen tekemisen sijaan.

Meillä on tapana olla liittämättä asioita toisiinsa, koska silloin voi vaivatta tavoittaa asioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään.

Tässä Kari Enqwistin kolumnissa on minusta tärkein mitä hän sanoo äärivoimien hallitsemisesta.

Kun astut sairaalaan, monista asioista on jo päätetty sinun puolesta. Sairaalat, niin kuin muutkin yhteiskunnan voimapaikat ovat henkisesti hyvin hallitsevia, joten vaihtoehtoinen ajattelu kaikoaa kauas. Yllätyn siitä aina uudestaan. Mieti ensin mitä haluat.

Enhän minä mikään ulkopolitiikan ekspertti ole, mutta diplomaattien karkottaminen on minusta huonoimpia vaihtoehtoja osoittaa mieltä. Diplomaatit ovat sentään yhteyshenkilöitä. Paremmin istuisi kaupalliset pakotteet – jotka toki käyvät kalliimmaksi kuin diplomaatin matkalippu. Niissä olisi kuitenkin enemmän moraalista selkäruotoa.

Halu luonnonläheiseen elämään ei suojaa hurahtamiselta tai ylisuorittamiselta. Tutkin joskus maassa ollutta hiilenpalasta ja näin miten kasvien juuret viihtyivät sen sisällä. Olen sittemmin käyttänyt hiiltä maanparannusaineena. Sitten tuli biohiilivillitys ja jotkut ovat valmiita kaatamaan puita biohiileksi. Käsivetoisessa taloudessa on jo ihan riittävästi työtä polttopuiden saamisessa metsästä uuniin, joten puun suoraan kyydittäminen hiileksi ilman lämmön hyödyntämistä ei ole mitä todennäköisimmin läpiajateltu juttu. Meillä vuoden polttopuista jää sivuvirtana 2-3 sangollista tuhkasta seulottua hiiltä. Kostutettuna pissalla siitä kasvoi hienoja kurkkuja.

Nykyhetkellä ei ole mitään tekemistä kahden edellisen postauksen kanssa.

Typerä fatalismi yrittää pyhittää laiskuuden, viisas fatalismi on sujut elämän ja sen rajallisuuden kanssa.

Jos keskustelussa on pulaa hyvistä argumenteista pyritään korvaamaan laatu määrällä. Vastaansanomattomalla  argumentilla on oltava moitteeton faktapohja mutta ankkuroituu viime kädessä johonkin elämänkatsomukseen. Jos sitä ei uskalla paljasta, argumentointi on käytävä faktoista. Vanha filosofinen lopputulema on kuitenkin se, että ”faktoilla” ei voi ratkaista, mikä on hyvää elämää.    

Ihmettelen miten moni tuttu kaveri on uponnut salaliitojen suohon. Alempana oleva kommentti ehkä liittyy siihen. Silloin kun öykkäritiede ei anna sielulle kotia, keho alkaa etsiä sitä.

Mahtavaa, kun nykyään on myös ratkaistu, mikä on uskonnollinen ja eettinen vakaumus! Ylen uutisissa se kerrotaan: “…Myöskään eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen ei tämänhetkisen tiedon mukaan pitäisi estää rokotuksen ottamista. Rokotteet tuotetaan synteettisesti, eli ne eivät ole millään tavalla eläinperäisiä…” Ikään kuin eettisen vakaumuksen tunnusmerkki olisi kasvissyönti. Minun eettisiin valintoihin vaikuttaa myös ekologia, teknologiakriittisyys, globaalin rahatalouden vallan seuraukset ja näkemys ihmisestä. 

Luonto ei ihmistä paranna eikä heimokaan pelasta. Luokseni on tullut vuosikymmenten aikana ihmisiä jotka arvelivat saavansa apua luonnonläheisestä elämästä. En muista nähneeni ihmeparannuksia missään muussakaan simuloidussa heimo- tai survivalympäristössä. Eikä meihin siirry esivanhempiemme henki koskettamalla rukkiin tai kirveeseen. Rekvisiittavälitteinen kasvupyrkimys voi lähennellä fetisismiä. Luonto, yhteisöllisyys ja esineistöt luovat lähinnä hälystä vapaamman tilan joka auttaa keskittyä. Mutta sitten vasta varsinainen työ alkaa.  

“Sitten hänen rohkeutensa heräsi ja hän katseli ympärilleen ja näki ihanan, vihreän metsän, aurinkopaisteessa väikkyvät, tuulessa huojuvat isot puuryhmät ja ajatteli uljasta, vapaata metsäelämää.” -Robin Hood-

Eläämme huhu-taloudessa. Se on tila, jossa oletetusti jokaisen viestin takana on pakko olla totuuden siemen.

Nähdäkseni nyt, kriisien keskellä on kaksi pahinta kuoppaa mihin saatamme langeta: suoranainen johtajankaipuu tai epäpersonaalisen johtajuuden haku tieteistä ja teknologiasta.

Jo 150 vuotta sitten pidettiin teollistumiskehityksestä varoittelevia ihmisiä pelleinä. Niin nytkin. Silti – jos näitä konerikkojia, junanvastustajia ja lopunajanprofeettoja olisi kuunneltu tarkemmin, emme ehkä olisi tilanteessa jossa teknologia olisi mahdollistanut ilmastomuutoksen. Turha jossitella, olisiko maailma silloinkaan nykyistä mukavampi, mutta ei sitä voi pois-sulkeakaan.

Teknologiakriittisyyttä on vaikeampaa ilmaista kuin sen lapsenomainen kannattaminen. Siinä, missä insinööri voi maalailla jonkin saavutuksen potentiaalia, arvostelija voi vain viitata epämääräisiin mahdollisiin seurauksiin – ehkä vain uskonnollisia vertauskuvia käyttäen. Vakuuttavuuden epäsymmetria juontuu osittain siitä että osapuolet ajattelevat hyvin erilaisilla aikaperspektiiveillä. Silloin nopea hurmos päihittää myöhempää päänsärkyä.

Paradoksaalista kyllä, että sadan vuoden takaiset tieteen ja teknologian kehitysoptimistit kokevat taas olevan ratkaisurintaman kärkijoukkuetta ja osa epävarmoista sieluista on valmis etsimään turvaa konseptista, joka on saattanut meidät tähän tilaan. Tämäkö on meidän parantumaton tauti? Ihmeen odotus.

On mielenkiintoista olla olemassa.

Minun suosikkini on “kokeellinen” luonnontiede, koska sen taustalla ei ole mikään luonnontieteellisen päämäärän loppuun saattaminen. Dogmaattinen luonnontiede saattaa oikeuttaa luonnon hyväksikäytön, kuten eläinkokeita, oman päämääränsä saavuttamiseksi. Kokeellinen luonnontiede ei välttämättä hylkää arkisen empaattiuden luontoa kohtaan. Newtonin fysiikkaa ehkä sijoittuu tuohon käännekohtaan, jolloin maailma oli alkemian ja luonnontieteiden rajamailla, vailla luonnontieteiden ylimielisyyttä. Jos näkemykseni aatehistoriasta pettää, kirjoittakaa minulle ja julkaisen teidän vastalauseita poikkeuksellisesti tällä sivulla!

Päivän mielettömin sana: “Gotteswahn”!

Vieraantuneisuuden oireyhtymä: muoto on tärkeämpi kuin sisältö, sana on todempi kuin todellisuus, diagnoosin saaminen nautinnollisempi kuin olotilaan selvittäminen. Kollektiivinen identiteettikato törmää todenäköisesti jossain vaiheessa kipeästi realiteetteihin ja kätkee itseensä vainojen aikaa. Suojautua voi harkitulla etäisyydellä massaliikkeisiin. Entisajan pienyhteisöllisyys ei antanut meidän kivikausiaivoillemme tällaista kasvualustaa.  

Millaisiin johtopäätöksiin täydellinen tekoäly mahtaisi tulla. Vanha vitsi on, että ihmislaji on tuhottava jotta muu voi elää. Vai johtopäätös, että se itse ei sovi ihmisten käsiin.

Olen suosinut ajatella kuolemaa äkillisenä. Saappaat jalassa kuoleminen säästäisi minut ajattelemasta kuolemaa. Mutta useammin ihminen kuolee pala palalta, tietoisesti. Menee näkö, kuulo, käsi ja tiedän, että joskus ei ole enää paljon jäljellä.

Vähennyslasku: katso itseäsi ulkopuolisin silmin, vähennä kuvasta kaikki, mitä arvelet olevasi. Mitä jää jäljelle? 

Positiivisissa asenteissa on vain se hankaluus, että ne eivät siedä negatiivisia asenteita.

Ihmettelin jo aikaisemmin ajatelmissani, miksi kansalaisliikkeillä usein tuntuu olevan taipumus jatkaa taisteluaan silloinkin, kun tavoitteet ovat jokseenkin ja pääpiirteissään saavutettu (toki tiedän, että on vaikeaa sanoa, mitä tarkoittaa “saavutettu”). Kuitenkin pidän historian aatekamppailuissa merkittävänä seikkana, että monesta kumouksista seuraa usein yhtä hallitsemattomia jälkitiloja kuin oli tarkoitus poistaa. Käsityöläinen tietää, että rautalankaa täytyy ylitaivuttaa, jos haluaa tietyn kulman. Johdatteleeko fyysinen kokemus tiedostamatta sosiaaliseen vaikuttamiseen? Minkä verran meidän olettamus tapahtumien kulusta vaikuttaa tapahtumien kulkuun?    

Häiritsevää nykytilassa on, että teknoyhteiskunnan viranhaltijoilla on niin vaikeaa hahmottaa, milloin he julkisissa kannanotoissaan lähtevät kauas osaamisalueiltaan. Tiedespesialistit eivät välttämättä ole erityisen hyviä kokonaisvaltaisessa ajattelussa. Itsestäni voisin sanoa näin: osaan ajaa autoa, mutta minusta ei ole kuskiksi.

Haluamme kaiken mitä pystymme saamaan – suklaata ja loputtomasti energiaa. Miksi haluaisimme muuta epämukavaa? Vasta taustatieto voi muuttaa tilanteen. Haluammeko syödä orjien korjaaman kaakaon tai huolehtia energian ydinjätteestä tai voimaloiden joenperkauksista? Olen tehnyt elämäntyöni kurkistamalla mukavuuksien taakse ja punnitsemalla hyvän vaatimaa hintaa.

Tapa miten Koronahaaste käsitellään ja pyritään ratkaisemaan on olosuhteisiin reagoivan pragmaattinen. Mutta siitä puuttuu taustapohdinta ihmisen osallisuudesta tautien syntyyn ja ihmisen osasta luonnossa. Mitä luontoa saamme uhrata itseämme vuoksi? Ennen tieteen vallankumousta tätä alaa hoitivat  papit. Nyt jopa paavi taitaa odottaa rokotteet ilman syvempää hengellistä ohjausta. Rokotuspäätöksien taustalla on kysymys, keitä me olemme. Rokotekriittisyyden takana voi olla jotain aivan muu asia kuin vastuuttomuus tai välinpitämättömyys – jopa päinvastoin! Jälkeenpäin Matti Nykäsen sanoin ”Ehkä otin, ehkä en”. Toisin kuin Matti, jätin ottamatta.

———-v.2021———-

Kaikkein karmaisevimmat vapauden myytit tuntuvat syntyvän väkivallan seurassa: sotasankaruus, uhrautuminen ja ylevä kuoleminen. Populaarikulttuurin puolella lännen elokuvat, James Dean ja Easy rider. Mitä vapauden sanaa vaivaa?

Palefacin “Emme suostu pelkäämään!” voisi koskea ytimeltään myös pandemiatilaa. Siellä jossain on ymmärryksen polku Koronan vähättelemisen ja pelon tuolla puolen, joka jäänee meiltä kiireisiltä löytämättä. Koronalla ei ole kiirettä. 

 

 

 

Tosiuskovainen ei usko mitään. Kukaan ei usko tosiuskovaista.

Kova teksti! Onko Vartiotorni tullut pandemian keskellä vakuuttuneemmaksi, että mainitut raamatunkohdat kylväävät hyvää sanomaa?

 

“Putin hyväksyi lain, joka antaa elinikäisen syytesuojan Venäjän entisille presidenteille” Yksivaltiuden riskit kasvavat. Pitäisikö vähentää äänestäjien syytesuoja mikäli heidän valinnoista koituvat yhteiskunnalle pysyviä vahinkoja?

“… Minä suhtaudun ehkä fatalistisemmin ja epävarmasti Koronaan. Olen käsitellyt kirjoituksissani sitä moraallista mahdottomuutta reagoida rajoittavasti ihmisen tekemisiin tällä pallolla. Ainoa sosiaalisesti parhaiten siedettävän rajoittavan voiman on oltava epäpersonaallinen. Nyt sellainen on täällä, mutta iloinen siitä en ole, vaikkakin ihminen pitkälti korjaa mitä kylvää. Siinä mielessä rokote palvelee meitä mm. sillä tavalla, että meidän ei tarvitse pohtia, mistä pöpöt tulee. Olisi mielenkiintoista jutella tästä (en kuvittele sinun olevan samaa mieltä). …”  Kirjeestä ystävälle

Miellyttääkö ajatus maailmasta jonka hallitsijat ovat Google, Pfizer ja muut kovan teknologian jätit?

Mahtaako olla tämä ajan ilmiö vai ikääntyvän tarkkailijan näköharha: tuntuu että monella ihmisellä on enää vaikeata hahmottaa kuka hän itse on – toisille ja itselleen. Sisäinen ääni ei erotu yhteisöllisyyden tuottamasta äänestä ja johdattelevuudesta. Oman paikan etsintä saa hätäisiä piirteitä ja väkinäisiä ratkaisuja, ryhmittymisiä ja identiteettilainauksia. Mitä sosiaalipsykologialla olisi kerrottava ihmisen käyttäytymisestä menneinä hajaannuksen aikoina? Hämmennykseen liittyy minun mielestäni läheisesti myös, että viestien välittämisessä some-yleisö ottaa paikoin viestien ymmärtämisestä suuremman vallan kuin viestijällä on. Ihmisillä tuntuu olevan vaikeaa erottaa symboolit todellisuudesta (sanat, meemit) itse todellisuudesta. Kollektiiviseen mieleen on kertynyt huolestuttava painolasti, jota vaikutushakuiset haluavat kiihkeästi hyödyntää.   

Unennäössä voi kokea juonessa yllättäviä käänteitä, vaikka on itse unensa käsikirjoittaja!

Jaa päiväaikaasi kahteen yhtä suureen osaan. Puolet ajastasi käytät kulutuksenvähentämiseen, esimerkiksi viljelemällä itse, jättämällä matkustamisen väliin ja vaihtamalla polkupyörään.  Toisen osan käytät palkkatyössä olemiseen, joka on osa fossiilisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa. Millaiseksi arvelet hiilitaseesi kehittyvän? Fossiilisen energian avulla työpanoksesi vaikutus monistuu teolliseen systeemiin  syötettynä enemmän kuin downshiftaukseen ohjattuna, joten veikkaan, että hiilitaseesi siirtyy vain hitusen verran parempaan suuntaan.

Fyysisessä elämässämme saatamme kompastua, astua kuoppaan tai repiä naulankannasta vaatteitamme. Vastaavia asioita voi tapahtua myös ajatusmaailmassa. Totean selvästi miten somen myötävaikutuksesta vaihtoehtoiset maailmanselitykset ovat levinneet kaveripiirissänikin. Maailma on toki täynnä huonosti selitettävissä olevia asioita. Mutta varokaa kuitenkin mielen basiliskeja. Edelleen hyvä ohjenuora selityksien arvioinnille on: jos selitys on immuuni vastaväitteille, se on joko jumalallisen hyvä tai todennäköisemmin kelvottoman huono.   

Ihan hyvä pohdiskeltavaa minullekin, jonka suhtautuminen koronatoimiin on epävarma: Rajkumar Sabanadesanin kolumni

Sosiaalinen kontrolli pitää lakia voimakkaammin huolta siitä, että asiat muuttuvat hitaasti. Sosiaalisen kontrollin hylkääminen pitää huolen siitä, että lakikaan ei muutu.

Kysymys onko Jumala olemassa vai ei, ei ole minusta relevanttia. Se on vain johdatteleva.

Oman elämän hallinnan kannalta on ensijaisen tärkeätä tunnistaa, milloin voimavarat alkavat olla niin vähissä että ohjauskyky heikkenee.

Parhaiten löytää keskitien astelemalla veitsenterän molemmilla puolilla.

Miksi suuri osa tulevaisuutta käsittelevistä elokuvista ja kirjoista ovat dystooppisia?  Arvelen, että arkielämä pakottaa meitä jatkuvasti ohittamaan pieniä epäilyksen siemeniä siitä, onko ihmiskunnan kulkusunta sittenkin lupaava. Sosiaalisesti torjutut tuntemukset resonoivat sitten viihdetuotannossa.

Vaikka elokuvan ohjaaja saattaisi kertoa, että hänen tarkoituksenaan oli herkistää katsojansa teknologian aiheuttamiin vaaroihin, minä pitäisin hänen toimintansa enemmän nykykehitystä tukevana kuin sitä jarruttavana, koska hän tarjoaa meille ahdistusta helpottavan viihdenappulan.

Mitä mielivaltaisemmiksi maailman johtajat muuttuvat, sitä tärkeämpää on, että ihmiset irtautuvat tukemasta näitä koneistoja ja verkostoutuvat rajojen yli. Kiinan, Venäjän, USA:n ja muut mahdit ovat vaaraksi kaikille. Kiinaa huolettaa, koska sillä on perinteisesti ollut tapana ratkaista konflikteja kovaotteisesti. Sieltä ostamme aurinkopaneeleja ja vihreää energiaa.  

Joisitko kahvisumpin, jos vastaisit työlläsi kahvijuonnin ylellisyydestä?

Fossiilittomampi tulevaisuus läpäisee kaikki elämän alueet – myös meidän tapaa oppia: Poisoppimisen mahdoton tavoite

Hei ihmiset, jotka haluatte lähemmäs omavaraisuutta: miettikää eläintaloutta kolmasti ja vielä kahdesti. Kestävä eläintalous on hyvin vaativa ja edellyttää rautaista osaamista nimenomaan myös eläintenpidon ulkopuolella. Jos haluaa lemmikkejä, on hyvin vaikeaa yhdistää siihen öljytöntä kestävyyttä. Hevosen kanssa ei päästä plussanpuolelle, jos silloin tällöin siirretään romanttisesti puunrunko.

En kommentoi Yhdysvaltain presidenttivaaleja!

Sosiaalisten normien hyväksymä, hyväntahtoinen (ja siksi tiedostamaton) valehtelu, totuuden venyttäminen ja sanoitta jättäminen, saattaa olla vakava este yhteiskunnalliselle muutokselle. Vastalääke tälle ei ole tietenkään julma suorasanaisuus.

NVC (väkivallaton kommunikaatio) – harrastajien parissa olen usein törmännyt siihen, että sanoja valitaan mallikkaasti, jopa kiitetään palautteesta, vaikka tunteet raivoavat. Tulos on ristiriitainen kaksoisviesti. Yleensä koen piilotetun raivon vahingollisempana kuin ilmeisen ruman sanan, josta voi pyytää anteeksi.

Mitäs jos ottaisimme tavaksi liittää jokaisen kritiikin rinnalle harkittu ehdotus miten asian voisi hoitaa paremmin?

Vaikka meidän pitäisi puhua, vaikenemme pelosta.

“Omavaraopisto on ihan paska. Siellä ei ole edes pelikonetta” (eräs poika)

En oikein usko, että vaihtoehtokulttuuri nykyisessä muodossa pystyy ottamaan vastaan nykymaailman haasteet valtavirrasta puhumattakaan. Pintaraapaisu

Tänne tullaan useammin down-shiftamisen kuin uratavoittelun kautta. 

Ajattelu sammui rokotetta odotellessa.

Denialismi – asioiden kieltäminen – kulkee aina mukanamme. Yksi tuttu yritti kieltää myös suhteellisuusteorian asiaan liiemmin perehtymättä. Suomessa on myös kymmeniätuhansia vapaa-ajan talouseksperttejä, jotka suvereenisesti ovat jotain mieltä. Kyse on kai yrityksestä typistää mutkikkaan todellisuuden oman ymmärryksen mittaiseksi. Vaatii opettelua kunnioittaa sitä, ettei kaiken ymmärtää ja selvittää sitä mitä kuitenkin ymmärtää. Sokrates: tiedän, että en tiedä.

Yksi ihmisen piirre on minusta erityisesti tutkimisen arvoinen: kyky antaa asioiden mennä överiksi. Kyvyttömyys pysähtyä ajoissa ennen kuin tulokset muistuttavat lähtökohtaa.

Yksilö voi olla viisas – joukko ei koskaan?

Olen ollut joskus vapaamatkustajana – silloin kun minut pyydettiin tai pakotettiin kyytiin. Muuten en.

Omavaraisuuden kehittely on voimakas muutosten työkalu ja samalla melko turvallinen, sillä se on luonteeltaan rakentavaa toimintaa.

Meidän kannattaa tottua ajatukseen, että voimme yhä vähemmän tehdä valintoja selkeän “kivan” ja “ikävän” väliltä.

Jos me ihmiset paneudumme oma-aloitteisesti ja kunnolla ympäristötekoihin, voimme vähentää valtiovallan tarvetta puuttua asiaan. Etu on siinä, että oma-aloitteisina  voimme räätälöidä vapaammin itsellemme soveltuvia ratkaisuja kuin mihin lainsäätäjä kykenee.

Ei mitään estää vähemmistöjen muuttua suvaitsevaisuuden lippulaivoista tiukimman tuomitsevuuden jyriksi. Tämä on tuttu historiastakin. Nöyrytys kääntyy kostoksi. Vallankumouksien verinen jatkumo.   

On aina vallankäytön muotoja, joiden kohdalla emme voi tietää onko niille oikeutusta vai ei. 

Onko kysymystä joka ei johdattelisi vastausta?

Kansalaisvaikuttamisessa ongelmana on juuri sen päämäärä saada ihmiset liikkeelle. Tämä tavoite vie huomion muualle, pois sisällön laadusta. 

Nähdäkseni nyt, kriisien keskellä on kaksi pahinta kuoppaa mihin saatamme langeta: suoranainen johtajankaipuu tai epäpersonaalisen johtajuuden haku tieteistä ja teknologiasta.

Jo 150 vuotta sitten pidettiin teollistumiskehityksestä varoittelevia ihmisiä pelleinä. Niin nytkin. Silti – jos näitä konerikkojia, junanvastustajia ja lopunajanprofeettoja olisi kuunneltu tarkemmin, emme ehkä olisi tilanteessa jossa teknologia olisi mahdollistanut ilmastomuutoksen. Turha jossitella, olisiko maailma silloinkaan nykyistä mukavampi, mutta ei sitä voi pois-sulkeakaan.

Teknologiakriittisyyttä on vaikeampaa ilmaista kuin sen lapsenomainen kannattaminen. Siinä, missä insinööri voi maalailla jonkin saavutuksen potentiaalia, arvostelija voi vain viitata epämääräisiin mahdollisiin seurauksiin – ehkä vain uskonnollisia vertauskuvia käyttäen. Vakuuttavuuden epäsymmetria juontuu osittain siitä että osapuolet ajattelevat hyvin erilaisilla aikaperspektiiveillä. Silloin nopea hurmos päihittää myöhempää päänsärkyä.

Paradoksaalista kyllä, että sadan vuoden takaiset tieteen ja teknologian kehitysoptimistit kokevat taas olevan ratkaisurintaman kärkijoukkuetta ja osa epävarmoista sieluista on valmis etsimään turvaa konseptista, joka on saattanut meidät tähän tilaan. Tämäkö on meidän parantumaton tauti? Ihmeen odotus.

Voiko hyvinvointiyhteiskunta olla ekologisesti kestävä? Onko resurssikeskeinen elämäntapa epäinhimillinen?

Meillä ihminen saa hoitoa, vaikka on tietoisesti pilannut terveytensä. Täällä ei jätetä kaveria vaikka hän ei aiokaan tehdä mitään muiden hyväksi. Resurssiajattelun ja ekologisen kestävyyden kannalta ajateltuna taattu ja vastikkeeton huolenpito  on sekä käytännöllisesti että moraalisesti vaikea pala.

Kehittyäkseen tiedostavaksi tarvitsemme palautetta ympäristöstämme. Siinä mielessä hyvinvointiyhteiskunta katkaisee osan oppimisprosessista turvatakseen sosiaalista rauhaa.

Tiedämmehän toisaalta, että epätasa-arvosta nousevat sosiaaliset levottomuudet tai sodat tuhoavat valtavasti resursseja. Tästä syystä ei ole yksiselitteistä, onko hyvinvointi- ja resurssikeskeinen yhteiskunta ristiriidassa keskenään.

Kyky myötätuntoon ja eläytymiseen pidetään yleensä hyvänä luonteenpiirteenä. Samalla on nykyään ilmassa erittäin jyrkkä vaatimus tuomita mitä milloinkin käytöstä ja sanomaa, reaaliajassa ja takautuvasti. Myötäeläytymisestä ei häivääkään! Miksi? Pelkäämmekö eläytymistä itsellemme vieraaseen mieleen siksi että olemme huolissamme saavamme tartunnan? Ehkä joidenkin kannattaakin pysyä erossa joistakin koukuttavista ajatuskehistä, mutta yleensä eläytymiskyky avaa tien parempaan ymmärtämiseen ja siten huolehtii meistä paremmin kuin tuomioiden julistaminen.

Kumpi on tuloksellisempi: opettaa vai inspiroida ihmisiä oppimaan?

On mielenkiintoista havaita, miten ihmisten käyttämä ilmaisuvapaus muuttuu sosiaalisen paineen alla – etenkin niiden, joiden omakuvaan kuuluu olla kriittinen.

Todennäköisesti en ota Covid19- rokotetta. Se ei pure perusongelmiin vaan ohittaa niitä. Koronan ilmaantuminen on yhteydessä elämäntapoihimme. En halua osallistua siihen, että voimme jatkaa kaupungistamista, matkailua ja eläinten massatuotantoa. En halua olla nykyisenkaltaisen lääketeknologian kuluttaja, enkä seiso sen levittämän elämänkäsityksen, eläinkokeiden ja resurssikäytön takana. Tämä pandemia on pitkälti ihmisen kollektiivisen tyhmyyden tuote ja minun vastuunkantoni on siinä, että kieltäydyn liittymästä tähän ratkaisukonseptiin. Päätös muistuttaa aseistakieltäytymistä ja vasta-argumentitkin muistuttavat toisiaan.

Tähän liittyen: oikeus olla tarttumatta aseisiin oli aikoinaan todella iso juttu. Taustalla olivat sodan muistot ja silloinen maailmanloppu oli lähinnä atomisodan näköinen. Hyväksyttiin omatunnonvapaus jättäytyä pois sotakoneistosta. Nyt meillä on muitakin uhkia (teknologia mukaan lukien), joiden osaksi pois jättäytyminen voi olla omatunnon kysymys.

1970/80- luvun Saksassa puhuttivat metsien massakuolemat etenkin eteläisessä Saksassa. Näin itse silmään kantamattomia aavemaisia ja kuolleita rankametsiä. Opin silloin, että puilla ja kasveilla voi olla ennen kuolemansa hämäävän hyviä siemensatoja. Sen jälkeen en pystynyt enää täysin varauksetta tulkita hyviä sieni- tai marjasatoja suoraan merkeiksi luonnon hyvävointisuudesta.

Silloin kun ekologinen tasapaino horjuu, luonnossa aktivoituu korjausmekanismeja. Sukupuuttojen toisessa päässä toiset eliöt runsastuvat jopa räjähdyksenomaisesti. Mahtaako olla viisasta ja luonnon tasapainon kannalta hyvää tukkia näitä hätäventtiilejä ja jäädyttää petojen, hyönteisten, kasvien ym. kannanvahvuuksia ja levinneisyysalueita samalle tasolle, jotka vallitsivat ennen tasapainon järkkymistä?

Kansaihmisten ilmastotekojen merkitys jää pieneksi, jos uusia kylmiä sotia ja asevarusteluja ei pystytä estämään.

Koronakeskstelun uuvuttamina vain harvat puhuvat enää pandemian opettavaisista puolista, taantuman ilmastohyödyistä tai koe-eläimistä lääketehtaissa. Eikä kaupunkikulttuurin ja eläinkasvatuksen ongelmista ja yhteydestä koronaan jakseta. Kaikki teknologiakin on jees eikä muita vaihtoehtoja ole olemassakaan.

Hetkeksi korona pysäytti ajattelemaan, nyt se paimensi meidät takaisin normaaliin.  

Se, joka ryhtyy keksimään pyörän uudelleen, saattaa löytää kävelyn.

Hämmästelen aina uudestaan, miten kaupunkiympäristö etäännyttää minun ajatteluni ekologisuudesta ja valaa muutostyöhön toivottomuuden ja absurdiuden tunteen. Kotiin palattuani olen taas entinen ja koen työni merkityksellisyyden. 

Silloin kun tavoitamme humanistisia ideaaleja teknologian avulla, olemme pahassa riippuvuussuhteessa josta on ylivoimaista päästä pois. Polun päässä odottaa arvojen romahdus.

Ei ole mitään niin ylevää ihannetta, ettei se kelpaisi väärin käytettäväksi.

Harva ihminen pyrkii vapauteen. Monet pyrkivät vain pois siitä mikä rajoittaa heitä. Ilman vastuuta.

Maailmassa käytetään jokaista ihmistä kohti neljä tonnia betonia (ja asfalttia) joka vuosi. Tämä on infrastruktuurin haukkama osa, eikä se ole suorassa yhteydessä ihmisten oman kulutuksen hiilijalanjälkeen. Jokaista ihmistä kohti kuluu joukko muitakin aineita tonneittain vain järjestelmän ylläpidon vuoksi. 

Jos ennen uskonto oli oopiumia kansalle, niin nykyään se on viihde.

Hauras ja vääryyttä kokenut ihminen voi olosuhteiden vaihtuessa muuttua yllättävän helposti itse vahingontekijäksi.

Ikävä kyllä, nykyisellä (hyvään tähtäävällä) mielipidekontrollilla mennään todennäköisesti ojasta allikkoon. Jotta uudesta ikävästä välttyisimme, hyvä tahto tarvitsee rinnalleen (empaattisen) ymmärryksen ihmisen pimeistä puolista.  

Säikyn, pelokkaan tai epävarman ihmisen on vaikeaa olla rehellinen vaikka ei tietoisesti valehtelekaan. 

Mitä ylevämpiä humanistisia tavoitteita yksilö pyrkii täyttämään, sitä suurempi on vaara, että hän muuttuu tietämättään tekopyhäksi.

Oikeamielisyys tarvitsee sopivan etäisyyden aatteista. Liian kaukana aatteista oikeamielisyys hajoaa välinpitämättömyydeksi.

Ratkaisuyritykset ovat usein väärissä olosuhteissa luotuja malleja oikeisiin tilanteisiin.

Kierrätys alkaa siitä, kun tavaroista halutaan päästä eroon. Siinä on motivaatio-ongelma: ostaessamme tuotteeseen kohdistuu myönteisiä tuntemuksia ja huolimme sitä. Poistettaessa tavaraan kohdistuu kielteisiä tuntemuksia, jotka vaikeuttavat vastuullista kierrätystä.

Ei kannata panostaa elvytystalkoisiin. Käyttäkää voimianne sellaiseen, jonka toimivuudesta voitte olla varmoja.

Rakenteellinen muutos on sellainen, jossa luovutaan aiemmasta toimintalogiikasta ja avataan kehitystä aiemmin estettyihin suuntiin.

Politiikassa sana käytetään harhaanjohtavasti isojen toimenpiteiden yhteydessä, jotka jatkavat tähänastisen kehityssuunnan paremman toivossa.

Taide on oikean elämän esikartano. Turvallinen maistiainen todellisesta. Simuloitua ekstaasia.

Sata vuotta on maa- ja metsätalouden alalla sovellettu kunkin aikakauden tiukkaa tieteellistä totuutta ja hintana on syntynyt osin peruuttamattomia vahinkoja. Nyt lääketiede jyllää sokeassa voimantunnossa.

Silloin kun on enää yksi mielipide olemassa, ollemme rakentaneet totalitarismin. Rokotepakko. Keino syö tarkoituksen.

Kunpa omavaraistuminen ei rakentuisi totalitaaristen valtioiden ja yhtiöden varaan. Huomattava määrä “vihreistä” auringonkennoista ja muuta elektroniikaa tuotetaan Kiinassa.

Tällainen maailma tuli rakennettua:

 

Maailma on kärsinyt enemmän häikäilemättömistä johtajista kuin vastuullisista. Siitä kehittyi demokratia.

Nyt maailma kärsii kansalaisista, joiden aika ei riitä perehtyä kompleksisen maailman toimintaan. He valtuuttavat johtoon itsensä näköisiä toimijoita. Asiantuntijoita ei ole, vain asiaan tutustuneita. 

Koska ongelma on inhimillinen, etsitään ratkaisua ihmisajattelun ulkopuolelta: algoritmit johtoon heikentyneen parviälyn tilalle.

Voimme olla varmoja siitä, ettei ihminen alistu tekoälyn epämieluisille johtopäätöksille. Tulevaisuus on siellä, missä ihmisen mieltymys valtaan ei todellistu teknologian avulla.    

Jatkuvuuden kannalta meidän olisi syytä myöntää kykenemättömyyttämme ratkaista monia isoja pulmia, jotta saisimme realistisemman kuvan siitä, mihin pystymme.  

Mitä sanoo teekkari, joka ei aio ottaa, mutta silti sen tekee? Skippis!

Muutokset ajattelussa ovat hitaita silloinkin kun on kiirettä ja väärinkäsityksien riski suuri. Niinpä opetellaan lukemaan tarkasti: Yksilö voisi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään tehokkaimmin tekemällä yhden lapsen vähemmän. Bios: väestön kasvun perusasiat haltuun

Korona- jäljittäjien toiminta ei ole tiede-eettisesti eikä oikeudellisesti ongelmaton. 

Korona on sysännyt meitä globaalisti tilanteeseen, johon hurjimmat ilmastotavoitteet eivät yltäneet. Samalla sosiaalinen rauha on säilynyt suhteellisen hyvin. Jos yhteiskunnat näin edullisista lähtökohdista huolimatta eivät kykene ympäristöpolitiikan niin kuka ja milloin sitten? Lue Janne Saarikiven kolumni tai Tiekartta tulevaan

Kokonaisvaltainen hahmottaminen ei ole sama kuin laaja-alainen hahmottaminen, jolla tiede yrittää saavuttaa kokonaiskäsityksen kaikesta.

Meillä on meneillään projekti yhdistää maahanmuutto ja omavaraisyhteisöt keskenään. Povattu työttymyyden kasvu on sosiaalinen riski ja olisi hieno löytää mielekkäitä ja ekologisesti kestäviä tekemisen kohteita. 

Ihannoimme yhteen hiileen puhaltamista. Monen ihmisen samansuuntaisella liikehtimisellä on riskinsä ekosysteemille. Vähemmän järjestäytynyt toiminta on turvallisempi selviytymisstrategia populaatiolle ja säästää ympäristön, jossa populaatio elää. Eripuralla on oma tärkeä tehtävänsä!

Maailmassa vallitsee ristiriitainen suhde monikulttuurisuuteen. Toisaalta alkuperäiskansoja muka suojellaan, toisaalta estetään uusien kulttuurien syntyä. Tiede ja kova teknologia muodostavat yksinapaisen ajattelumallin joka yhä vähemmän salli poikkeamista vedoten milloin mihinkin. Humanistiset tieteet elävät suojatyöpaikoissaan. Tiede ja teknologia ovat aiheuttaneet maapallon suurimmat ongelmat, miten ne voisivat olla yhtäkkiä nyt niiden ratkaisjoita? Koronan ja ilmastomuutoksen myöten tiede ja teknologia ovat ottaneet totaalisen johtajuuden ja mitä se merkitsee, tiedetään historiasta. Jos olisin vapaa-ajattelija, alkaisin vaihtaa puolta.

Ruokapakkauksien “ravinnonsaantisuosituksen” voisi korvata työnantisuosituksella. Se kertoisi ruoka-annoksen eteen tehtävästä työajasta jos ei käytettäisi fossiilista energiaa 🙂

Ihmisen työpanoksen yhteishyvään ei tarvitse toteutua rahana.

Energiankäytön vähentäminen omavaraisuuskokeiluissa on vaikein tekninen yksityiskohta, joka ratkaisee, kestääkö talous. Helpompaa on rakentaa nollasta ylöspäin kuin downshiftata.
 
Miten tähän pitäisi suhtautua? Ihminen edistää toiminnallaan tautien syntyä (tihea eläintenpitoa, eläinreservaatteihin tunkeutuminen), nyt eläimet saavat palvella eläinkokeissa, joilla etsitään rokotteita Koronaa vastaan.  
 
Nämä asiat eivät ole välttämättä samoja:
Perinnerakentaminen/ ekologinen rakentaminen
Rahattomuus/ köyhyys
Omavaraisuus/ kestävyys,
Hierarkiattomuus/ ei vallankäyttöä
Omavaraisuus/ luonnonmukainen
Fiksu/ järkevä
Temperamentikas/ rehellinen
Nöyrä/ reilu
Huolehtivainen/ uhrautuva
Vilpitön/ vastuullinen 
 
Toteutus ja kokonaisuus ratkaisee. 
 
 
Corona-epidemia osoittaa asioita, joita urbaaniyhteiskunta ohittaa:
– Epidemiat riehuvat kovimmin siellä mihin ihmiset paakuntuvat kaupunkeihin.
– Toisvaraisuuden tyysijona siellä hätäkin on suurin kun infra pettää.
– Kriisiherkkä urbaanikulttuuri päättää suurista asioista urbaani-näkökulmasta. Se julistaa poikkeustiloja ja sotia. Urbaanikulttuuri on itse itseään ruokkiva, toistuva inhimillinen erehdys.
– teknohälytyksen keskellä on yksinkertainen ja luonnonmukainen konsti. Hajaannutaan ja halitaan toistaiseksi vain ajatuksen tasolla.

Päivän tiedekysymys:

Voiko elektroni mädäntyä?

(Justus, 5v)

1980-luvulla sattui Meksikossa maanjäristys, joka erityisesti tuhosi korruptoituneiden rakennusfirmojen huonosti tehtyjä ja köyhien asuttamia taloja. Anarkistiverkostot ympäri maailmaa aktivoituivat ja perustivat “Vihreät prikaatit”, jotka auttoivat jälleenrakentamisessa. Johtoajatus oli: jos kerran betonilähiöt ovat rikki, kannattaa luoda ihmisläheistä rakennuskulttuuria. Nyt globaali talousjärjestelmää yskii ja hallitukset päättävät jättielvytyspaketeista, joiden tarkoitus on saada talouden Coronan jälkeen jatkamaan epäekologisella tavalla kriisiherkkää toimintansa. Voisiko ekologinen jälleen alkaa tästä?   

Jos maailmanlaajuiset ponnistukset Coronaan kohdistuisivat ilmastovaikutuksien hillitsemiseen, se olisi huikea saavutus – varsinkin kun ilmastomuutokseen tulee kuolemaan moninkertainen määrää. Silti Coronaa koetaan suuremmaksi uhaksi.

Isojen kriisien vastaanottamisessa yhteiskunnalla on 2 päävaihtoehtoa: 1) Luottaminen vapaehtoisuuteen, 2) Turvautuminen pakkotoimiin. Käytäntö on aina kallellaan voimakäyttöön. Kriisien tihentyessä suunta on totalitarismi. Omavaraisuuteen perustava yhteiskunta ei edellytä ideaalitilaa 1. eikä mahdollista tilannetta 2.

Justuksen näkemys Koronaviruksesta
Justuksen näkemys Koronaviruksesta

Tiedemaailmalla on iso ongelma. Se pyrkii öykkärimäiseen määräysvaltaan ja on samalla ratkaisevasti osa globaaleja ongelmia. Onko tieteen eettinen itsetarkkailu koskaan toiminut?   

Muuttuuko Corona kriisihallinnan kenraaliharjoitukseksi ja joukkopsykologian testikentäksi? Uhan ja jännitteensekainen ilmapiiri saattaa kertoa jotain siitä, miten joskus marssittiin sotaan euforisin tuntein. Täyttääkö politiikka nyt enemmän kansalaisten turvallisuuden kaipuuta kuin epidemian hillitsemistä? Tällaisina hetkinä meissä voimistu laumakäyttäytyminen, joka arveluttaa aina. Arviointia tekee vaikeaksi, koska yltiömäinen omien aivojen käytön korostaminen tai lauman johtajaroolin tavoittaminen ovat nekin osaa laumakäyttäytymistä.

Kriisin hetket herättävät erityisesti miehissä johtajahakuisuutta. Tiukka paikka naisvetoisessa hallituksessa!

Spesialisti tehostaa asioita aina kokonaisuuden kustannuksella.

Lävitsemme vyöryävässä viihde- ja somekultturissa opimme hyväksikäyttämään mielikuvituksiemme kohteita. Kohteekseen joutuneet saattavat valita populismin selviytyäkseen hengessä. 

Hiilineutraaliuden huuman keskellä unohtuu, minne ongelma on ulkoistettu.

Yritän opetella havaitsemista katsomisen sijaan.

Valtaosalla ihmisillä on vaikeus hahmottaa todennäköisyyksiä. Tartuntataudeissa, lotottaessa, liikennekuolemissa, tulevaisuusskenaarioissa.

Ihminen on auttaessaan muita erityisen altis loukata autettavien tunteita. 

Jaksaako elää luontaistaloudessa, jos odottaa työstä ennenkaikkea viihteellisyyttä, jännitystä ja valinnanvapautta? Työ on antamista.   

 

———-v.2020———-

Joulurauhaa bakteereille! (Justus, 5 vuotta)

On monia hienoja julkisen keskustelun avauksia vallankäytöstä, tasa-arvosta ja eettisyydestä. Määrä koettaa ihmisten vastaanottokykyä. Onko se sosiaalisesti kestävä? Onko vaihtoehtoja?

Asiantuntevuus ja jääviys kulkevat usein käsi kädessä silloin kun ammattiryhmät ajavat intressejään.

Maapalolla vallitsi miljoonia vuosia täysin erilainen hiilitase kuin se, johon nyt pyritään ja pidetään – kestävänä?   

Monessa vaaditaan elinkaariselvitystä ja isossa rakentamisessa tutkitaan sosiaalisia vaikutuksia. Päiväpolittiikkaa ei paljon tulevaisuuden skenaarioita pui.  

Tänään saatettu koiramme tuonpuoleiseen 12 vuoden jälkeen. Emme koskaan halunneet koiraa, mutta otettiin koska olisi muuten “nukutettu”. Hyvät ihmiset, miettikää lemmikkien ottamista ja elättämistä ilmastopaineiden ja hiilijalanjälkien keskellä!

Helpompi on surra ihmistä ilmastomuutoksen uhrina kuin ilmastomuutosta itse.

Kasvisbisnes valtaa markkinat liha-alalta. Ilmastotalkoista tulisi uskottavampia, jos kauramaito- ja härkkisvalmistajat toimisivat avoimen lähdekoodin hengessä. Tietoa kotivalmistukseen! 

Silloin kun maaöljy tekee työt ihmisen puolesta, voimme katsoa ihmisen työn tehokkuutta leväperäisemmin.

Esko Valtaoja katsoo, että ennen teknologiaa ihmiset elivät äärimäisessä köyhyydessä. Hallitsijat ja sodat verottivat ihmisten elinvoimaa enemmän kuin luontaistalous.

Vastakkainasetteluun päädytään silloin kun lähtökohdat ovat köyhtyneet vastakohdikseen. On muutakin maa- ja metsätaloutta kuin se mitä MTK edustaa (pienviljely). On muutakin kasvisyöntiä kuin mitä vegaaniliitto edustaa.

Ihminen on tehnyt itsestään väkevän osapuolen ekologisesta tasapainosta. Hän on tuhonnut ja suojellut sitä fossiilisen energian voimalla, jolla ei voi jatkaa. Vetäytyminen suojelijan ja ympäristömuokkaajan roolista samaan aikaan muistuttaa rauhaturvaajan dilemmaa vetäytyessä kriisialueelta: “Kaverit, äläkö riidelkö enää!” 

Jos bensahinnankorotus saa ihmisen raivoihinsa, mikä on hänen sietokykynsä kohdata vakavampia asioita?

Jatkuva paine on monille sietämätön. Ilmastoahdistus voi sytyttää heissä maailmaloppuhurmoksen. 

Ei haittaa jos et ymmärrä minua. Pahempi, jos en ymmärrä sinua. 

Lihattomuus – lapsettomuus – lemmikittömyys – tuotantoeläimettömyys – keho…

On erilaisia ihmisen toimintaa kuvaavia käyriä: maailmanlaajuisia, paikallisia, henkilökohtaisia, vaikutuksellisia. Mikä voi olla paikallisesti hyvää voi olla tuhoisa kerrattuna maailman ihmismäärällä. Käyrien lukutaito saattaa ratkaista mihin ojaan päädymme. 


Lukko

Lähtötila:

Ovi
 Ovi ja harja
  Ovi ja vartija
   Silta, ovi ja vartija

Seppien aika:

     Huono ovi, avaa nostamalla
      Lukollinen ovi
       Avain maton alla

IT-aika:

        Oma talo – 256- bittinen elektroninen lukko
         Virtuaalinen hautuumaa, salasana
          Taivaan portit: suljettu koska täynnä
Nyt:

           Locked in – syndrooma
            Olet turvassa


 

Lihasta puhutaan, koska se on helpompi aihe kuin ilmastonmuutos. (YLE-uutinen)

Ensimmäisen kerran ihmisen historiassa olemme tilanteessa, jossa ekologinen jälleenrakentaminen ehkä ei ole enää mahdollinen. Sen tiedon kanssa eläminen on ennennäkemätön haaste meidän henkisille kyvyille.

Silloin kun puhumme isoista ratkaisuista, kannattaa pitää mielessä, että ihminen arvioi asioita oman, pienen kokemushorisontin sisältä.

Joka tykkää laskemisesta ohittaa helposti asioita joita on vaikeaa laskea.

Ei ole mitään pientä ja kaunista käytäntöä luontaistaloudessa joka ei tärveltyisi koneiden hampaissa. 25 vuotta kerroin rahkasammaleen käyttömahdollisuuksista. Nyt aletaan hyödyntää sitä “kunnolla”. Arg!

Meillä on kaikilla kokemuksemme. Toisen ihmisen kokemuksen mitätöiminen tai halveeraaminen on kohtuutonta. Mistä meidän kokemus sitten nousee? Näkemisestä vai kuulopuheista, valikoivasta havaitsemisesta vai avarasta huomioimisesta, vihasta vai myötätunnosta? Kun tämä selviää, tiedämme mitä olemme kokeneet.

Esteettinen kokeminen on julkisen arvion kohteena ja pitää olla korrekti!

Polttoainehinnan nostaminen tulistuttaa ihmisiä, vaikka se on ympäristötekojen kannalta aloite heiveröisimmistä päästä ja edustaa vasta ensiaskeleita!


Vapauttakaa Eino!

Eino ei voi hyvin. Hän unohtuu silloin kun toisilla menee lujaa. Hauskaa ei ole häntä varten.

Taustalla, meidän näkemättä hän tekee työtä katkeamatta, sytyttää valoon ihmisen temppelit ja tuo valoa poluillemme.

Hän polkee meille sähköä kellarissa silloin kun me juhlimme talossa.

Tere Vaden vertaa öljyä Lovecraftilaiseen demoniin, jota olemme varomatta loihtineet maan uumenista elämämme keskelle.

Ei ole oikein demonisoida: Eino se vain on, joka kantaa mukanaan miljoonien vuosien kertymän elämästä. Musta kuin hiili ja liukas kuin öljy.

Eino on meidän orja ja se kertoo meistä kaiken.


 

Moniongelmaisissa tilanteissa saatamme haluta ratkaista ensin helpoimmat ongelmat. Silloin voi jäädä huomaamatta, että ne ovat isomman ongelman seurauksia.

Muutoksen pitää olla niin nopea kuin mahdollista ja niin hidas kuin tarpeellista.

Strateegisesti ajatteleva ihminen ei paljasta korttejaan. Luottamus syntyy avoimuudesta tai uskosta.

Nykyinen tietosuoja saattaa palvella enemmän ihmisten hallitsemista kuin heidän suojaamista hallitsijoilta. 

Ekologisessa jälleenrakentamisessa ajattelun uudistamisella pitäisi olla kvanttihypyn verran etumatkaa ratkaisujen esittämiseen nähden. Oikeaan muutokseen tarvitaan esteettinen kokemus!  

Silloin kun yhteiskunnalliselta vaikuttajalta loppu myötätuntoa toisinajattelevia kohtaan, hänen kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Koirat susia hankalampia. Koira puri reiteen. Laiminlöin hoidon. Ehkä lääkärissäkäynti edessä. Ei hyvä esimerkki kestävyyden ja vastuun ajattelusta.

Esiteollisena aikana Keski-Saksa oli hakattu raudanvalmistuksen vuoksi melko puuttomaksi. Sen jälkeen öljy korvasi puun ja metsä alkoi palautua. Kummastako suurempi haitta?

Kuka tunnustaa olevansa vieraantunut? Miten sitä tunnistaa?

“Niin sanotut tolkun ihmiset ovat polarisaation kannalta kaikista käyttökelpoisin voimavara.” (sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen)

Teknologia osa aina luvata hyvää ja me kaipaamme kuulla sitä. Droonit kuljettavat räjähteitä, kryptovaluutalla huijataan valtiotasolla ja viestintäteknologialla koukutetaan aivoja.

Hyvinvointikehitys on saanut meidät laittamaan sormen hauen kitaan. Sitä ei saa enää takaisin rikkomatta yhteiskuntarauhaa.

Silloin kun ihminen vieraantuu elämän perusedellytyksistä, hän ei tiedä enää ihmisistä, joiden kanssa hän elää. 

Joka hakee avustusta elämiseen kevyin perustein, rapauttaa myötätunnon oikeasti hädässä olevia kohtaan. Solidaarisuus rakentuu myötätunnon varaan.

Salaliittoteoriat ovat usein (vai useimmiten?) mielen epätoivoinen yritys selittää asioita, jotka ylittvät sen oman käsityskyvyn.

Talonmistaja sanoo “olen valmis pudottamaan elintasoani jos toisetkin näin tekee”. Napuri sanoo samaa. Mihin he ryhtyvät? Riittääkö heille 50% – enemmistö ryhtyjiä vai 100% ?

Saapui viesti: “WWF mukana tuhoamassa alkuperäiskansoja Intiassa maan hallituksen uusia luonnonsuojelunormistoja muodostettaessa.” Ihminen osaa harjoittaa rajoittuneisuuttaan monella tavalla – myös pelastusyrityksissään. Lisää tällaista on odotettavissa.

Ihmisessä epävarmuuden olo lisää kaavamaista (lauma)käytöstä ja tämä edesauttaa, että yhteiskunnan kehityksessä toteutuvat samat vanhat mallit. Vaikeina aikoina luovuus vähennee mutta nokkeluus saattaa lisääntyä. 

Elämän laatu ja pituus eivät aina ole samaa asiaa.

Ihminen on aina osannut tuhlata käytettävissä olevat resurssit riippumatta niiden määrästä.

Ajattelen vanhuudenpäiviäni itse rakentamassa hirsitalossani, näköala kasvimaallepäin. Ilmastomuutos on käsittämätön. 

Uutta ajattelua torjuttaessa ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, mistä ovat eri mieltä. Silloin kun ajattelumuutoksesta tulee pysyvä, opportunisti  etsii niitä asioita joista hän on (aina) ollut samaa mieltä. 

Greta Thunbergin laukaisema nuorten ilmastoliike on liian kiinnostava ilmiö, että aikuisaktiivit jättäisivät  sen rauhaan. Luultavasti hyödyntämisyritys aiheuttaa lähinnä haittaa. Gretalle toivon paljon, paljon voimaa. 

Somekulttuuri raivoaa. Onko anteeksipyynnön vaatimisesta tullut osaa kostoa? Ritualisoitunut anteeksi pyytäminen ja vaatiminen ei ole sama kuin anteeksi pyytäminen ja antaminen mielen tasolla

Brexit kuvaa vaikeutta purkaa abstraktien yhteiskuntien ylärakenteita. Sellaisiin muutoksiin liittyy hallitsemattomuus ja siksi ne jäävät useimmissa tapauksissa tekemättä silloinkin kun muutos olisi välttämätön.

Mitä tapahtuisi, jos sitä energiaa, jonka ihmiset käyttävät muutoksen vaatimiseen, käytettäisiin muutokseen itse?

Omavaraisuus – tila, jossa ei vieritetä vastuuta muille kannettavaksi.

Itse-tekemällä saa hiilijalanjäljen alas ilman että siihen tarvitaan infrastruktuuria.

Hieno, että on keksitty sana “ekokyttäys”. Huolissaan olevat ihmiset ovat alttiita ylikorjaaviin liikkeisiin. Vuoroveden lailla kulkevassa mielipideaaltoilussa toteutuu kaavamaisuus, joka enteilee miele- eikä ympäristötekoja.  

Poliitikon lupaus, että asioille voi tehdä jotain on peräisin hänen sidonnaisuudesta ammattiinsa eikä välttämättä totta.

Miten suhtautua menneisyyden virheisiin? Ei merenkulkija vihaa taakse jäävää mertaa.

———-v.2019———-