…katkelmia ja kukkasia

(Lasse Nordlund)

 

Miksi osaajat ovat usein huonoja pedagogeja? Ehkä siksi, että taituri on vaatinut itseltään paljon. Hänen on vaikea sietää omaa ja toisten kehittymättömyyttään.

(Asumis)tukien varassa eläminen on niin tavallista, ettei niitä enää mielletä tuiksi. Kun otetaan huomioon, että ihminen vaistomaisesti suojelee leipäpuutaan, meillä on vahva toisvaraisuudessa kiinni pitävä ajattelutapa vastassa.

Ei ole ehkä kovin kaukaa haettu ajatella, että ihmisen kiihtynyt elämärytmi ja nopeutunut ympäristövaikuttaminen on muuttanut muiden eliöiden, kuten virustenkin, evolutiivisen kellon nopeammaksi. Pysyykö vanha tammi enää perässä verkkaisuudellaan?

Kauan sitten yritin kiskoa itseltäni kipeän hampaan. Pääsin pitkälle muttei loppuun ja lähdin terveyskeskukseen. Seliteltyäni yritystäni, hammaslääkäri silmin nähden kärsii myötäelämisestä ja hän kysyi anelevasti saako hän puuduttaa. Vastasin myöntävästi. Olen monessa elämäntilanteessa huomannut, että myötätunnosta kärsivä ihminen haluaa kieltää toiselta kärsimyksen. Älä pillitä! Tämä on tietysti järjetön ja julmakin yritys suojata itseään.  Veikkaan, että Koronaa koskevissa päätöksissä ei ole läheskään niin paljon järki- eikä asiantuntijuutta takana kuin annetaan ymmärtää. Monelle terveysalan ammattilaisille on vaikeaa se, mitä he kohtaavat. Siksi osaa heistä saattaa olla altis vaatimaan poliittisesti arveluttavia ja lyhytnäköisiä pakkotoimenpiteitä – oman ahdingon helpottamiseksi.

Sosiaalinen tukehtuminen – Toivoisin meidän tarkkailevan ennakkoluulottomammin sosiaalista kanssakäymistämme ja sen toimivuuksia. Nähdäkseni sosiaalisten tilanteiden ymmärtäminen voi kärsiä erilaisten sosiaalisten menetelmien painolastista. Meillä on taipumus tehdä hyvistä rengeistä huonoja isäntiä. Innoittava tutustuminen vasaraan saa kaiken näyttävän naulalta. Niin on minusta käynyt piirityöskennellyn, puhekepin, NVC:n, sosiokratian ja aiemmin psykoterapian kanssa. Niiden dogmaattinen soveltaminen voi johtaa kierteeseen, jossa lääkettä tarvitaan aina vain lisää, joka kuluttaa voimavaroja enemmän kuin sosiaalinen eheytyminen vapauttaa. Olisi myös hyvää säilyttää kyky kanssakäymiseen ihmisten kanssa, jotka eivät näitä sosiaalisia kieliä osaa.

Sotaa ja rauhaa luomusti – Perinteisten aatemallien puuroutuminen tuntuu koettelevan eniten vanhaa vasemmistoa ja vihreitä. Vihreällä laidalla olen eniten hämmästellyt, sekä Saksassa että Suomessa, niiden nopea myötäily poliittisiin ns. ”välttämättömyyksiin”. Tämä suunta ihmetyttää lisää sikäli, että heidän jalkautumisen syyt ovat vuosi vuodelta käyneet näkyvämmäksi kaikille, joten kannatuksen hakeminen muualta ei tuntuisi kovin tarpeelliselta.

Selitän ilmiön itselleni toisella tavalla. Kriisit muuttavat ihmisiä konservatiivisiksi etenkin silloin jos aatepohja on nuori, hieman kypsymätön eikä kunnolla grillattu. Koen sen suuntaista Janne Saarikiven kolumnissa.

Perinteisesti armeijaan kriittisesti suhtautunut vasen ja vihreä laita on nyt yhtäkkiä liikkeellä. Maanpuolustus ei ollut heidän alansa ja nyt kevyt aateperusta rutistuu maailmapoliittisen vyörytyksen alla. Saarikiven kirjoituksen paras anti on, että on oltava jotain mitä oikeasti on puolustamisen arvoista. Hyppy suoraan hävittäjähankinnan tarpeellisuuteen kertoo siitä, että puolustuksellisia asioita ei ole ehkä ajateltu pitkälle. Asehankinnat eivät ole ekotekoja ja varsinkin hävittäjien kohdalla. Jos kerran vihreä laita nyt kompaa varustautumista luonnon kustannuksella, olisi paikallaan miettiä, voiko sellaista tehdä fiksummalla tavalla. Mutta se edellyttää keskustelua asioista, jotka ovat kauheita. Yksi ideologinen tuska alkaa jo maamiinakysymyksessä, jotka ovat hävittäjiin verrattuna häviävän halpoja ja omaavat pienemmän hiilijalanjäljen. Julkisuudessa kauhistellaan maamiinojen kauheasta jäljestä sotien jälkeenkin. Mutta ei hävittäjäkään tositilanteessa kukkia kylvä. Jos puhtaasta puolustuksesta puhutaan, niin maamiinoilla ei käydä uskottavasti hyökkäyssotia mutta hävittäjillä voi tunkeutua syvälle toiseen territorioon. En puhu maamiinojen puolesta, vaan rehellisyyden puolesta. Humanisteille ei ole hyvää nyt piiloutua sovinnaisen – laiskasti valtapolitiikan tarjoamien taparatkaisujen taakse. Mutta omavaraistelijalle ne vasta hankalia kysymyksiä ovat!

Yksi nykyisistä idealisointitrendeistä kumpuavia vaatimuksia on, ettei pitäisi luokitella ihmisiä. Valitettavasti meidän koko aivotoiminta perustuu aistinärsykkeiden jatkuvaan luokitteluun, joten kyse on kai sitten enemmän siitä, mitä näillä kategorioilla tehdään. Huonot kategorisoinnit eivät palvele ihmistä eivätkä ymmärrystäkään. Onnistuneet sen sijaan ovat hyvän ihmistuntemuksen perusta ja siten mahdollistavat reilun yhdessäolon. Kunhan muistaa, että kategoriat ovat tilastollisia totuuksia joita kannattaa päivittää. Ne ovat vain ymmärryksen kainalosauvoja.

 

Tätä pitää toistaa aina välillä: Yhteiskunnallisten jännitteiden ja polarisaatioiden takaa löytyy monenlaisia havaintopsykologisia tapahtumia. Hämmentävinä aikoina alamme etsiä tukea sanallisista käsitteistä, symboleista, seremonioista ja rituaaleista. Samalla heikkenee meidän ymmärryksessä, että todellisuus ei ole sama kuin ne sanat ja teot, joilla yritämme sitä kuvata. Suuressa osassa nykykamppailuissa elää fetisismin henki. Se tekee vaikeaksi käsitellä asioita. Osa vanhoista maailmajärjestystä kuvaavista käsitevastaavuuksista ovat puuroutumassa lopullisesti. Onko ”vasemmistolaisuus” synonyymi solidaarisuudelle? ”Oikeistolaisuus” itsekkyydelle? ”Empaattisuus” tunneyhteydelle? Uudet kytkennät ovat kovassa haussa. Arvelen, että koska ihmisille on vaikeata tehdä ero symbolien ja todellisuuden välille, on joissain uskonnoissa kielletty kuvaamasta profeettaa tai jumalaa. Me teemme sitä maaliseksi mielletyllä tasolla urakalla ja isolla riskillä meille kaikille. Buddhalaisilla on ehkä etevin käsitys käsityksien käsityksestä.

Koronakeskustelussa minussa kasvoi muutama tärkeä kiteytys. Ensinnäkin näkyy hyvin, miten ehdottomasti arvosidonnainen on sellainenkin politiikkaa, joka yrittää perustella toimintansa tieteelliseksi. Toiseksi näkyy kaksi keskenään ristiriidassa oleva arvovalintaa. Toinen painottuu hetkellisen tuskan vähentämiseen ja toinen painottaa pidemmän linjan jatkuvuutta. Näistä pää-arvovalinnoista hetkellisen tuskan vähentäminen on ehdottomasti suosituin ja toteutuu lainaamalla tulevaisuudesta. Pidemmästä jatkuvuudesta huolehtijat hyväksyvät hetkellisen tuskaisuuden nousun osana aaltoliikettä, jonka keskiarvo tulevaisuudessakin pysyy samana. Molemmat linjaukset ovat sekä loogisesti että moraalisesti päteviä. Molempiin sisältyy oletuksia tulevasta, joista emme voi olla varmoja. Hetken korostajat joko kieltävät sen, että heidän menettelyssä olisi kyseessä lainasta tulevaisuudesta tai he ovat varmoja, että laina voi maksaa takaisin. Pitkistä linjoista huolehtijoiden olettamus tulevasta on, että hetken korostajien oletukselle ei löydy katetta. Julkisessa keskustelussa käydään kamppailu näistä oletuksista, joille ei voi löytyä edes tieteellistä varmuuttakaan. Siksi olen sitä mieltä (Saulin kanssa?), että rajuihin pakkotoimiin ei pitäisi lähteä, koska sen heittämät arvet tulevat näkymään tässä yhteiskunnassa pitkään; Koronan jatkuvuudesta riippumatta. Tämä ajatelma ei ole filosofisesti loppuunkäsitelty.

Imuskooppi, olen.

Silloin kun käytämme työkalun, unohdamme aina taidon, jolle pian emme enää löydä nimeäkään. (Tässä “työkalu” toimii synonyyminä teknologialle)

Talvisen kaunista… ! Vasemmalla ohjelmani generoima fraktaali, oikealla kuurankukkia sisäikkunassa.

Jääviyden käsitteellä yritetään tehdä näkyväksi ihmisten sidonnaisuuksia vallankäytössä. Onko nykyinen lobbaus- järjestelmä seuraus siitä, että vaikuttajat eivät saa jäädä kiinni etukytkennöistä? Vaikuttaminen on ulkoistettu bulvaanijoukolle.   

Ihmisiltä, joiden liiketoiminta Koronasta kärsii, on melko turhaa odottaa laadukkaita tilanneanalyysejä tai ehdotuksia. Sama tilanne myös ihmisillä, jotka taloudellisesti hyötyvät pandemiasta. Siitä huolimatta kummatkin ryhmät ovat äänekkäimpiä mielipidevaikuttajia. Niinpä ravinto- ja matkailuala toimii koronasatiirin eturantamalla väittämällä YLE:n välityksellä: ”Timo Lapin mukaan hallitus ei uskalla riittävän tehokkaasti puuttua pahenevan koronatilanteen perussyyhyn – rokottamattomuuteen”. Onneksi tämä on vain satiiria! Kaikkihan kotoilijat tietävät, että virus on matkailualan vapaamatkustaja.

Isot järjestelmät kohtaavat parhaillaan vakavan kriisin. Korona hidastaa niiden toimintaa ja syö niiden resursseja. Sen lisäksi sekä niiden uskottavuus että sosiaalinen vakaus ovat uhattuna. Ihmiset ovat tottuneet elämätapaan, joka on riippuvainen suurjärjestelmistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Avainasemassa on abstraktien (eli ”kehittyneiden”) järjestelmien herkkä resurssitalous. Nykyjärjestelmät eivät ole kestämättömiä siinä mielessä, että ne olisivat välttämättä avoimesti tuhlailevia vaan isojen järjestelmien rakenteeseen liittyy väistämättömiä resurssivuotoja, joita ei ole matalasti organisoiduilla yhteisöillä. Olen hajanaisesti kuvaillut näitä vuotoja muissa teksteissä ja törmään niihin jatkuvasti lisää, koska olen pitkän omavaraistelun jälkeen tutustumassa järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaan omavaraopiston pyörittelyn kautta. Eräs uudempi havainto on, miten merkittävässä mielessä nykysysteemien pitää ylimitoittaa toimialojensa luotettavuutta. Resilienssin lisäys sitoo varoja, jotka paradoksaalisesti tekevät systeemistä entisestään haavoittuneemmaksi. Varmistukseen käytettävät varat on – sanoisin – mahdotonta kompensoida järjestäytyneemmän toiminnan kautta. Väittämäni rohkea varmuus pohjautuu siihen, että jokainen uusi tekninen abstraktiotaso saa vastaan edellisten abstraktiotasojen summautuvat resurssivuodot. Annan esimerkin todellisesta elämästäni: omavaraistellessani voin optimoida rakennelmien elinkaarta, kestävyyttä ja toimintatapa juuri sellaiseksi, että ne täyttävät tarkoituksensa. Omavaraopistoa pyörittäessäni en enää vastaa yksin jostain rakennelmasta vaan käyttäjiä on monia: aloittelijoita, kokeneita, väsyneitä, vahvoja, kärsimättömiä jne. Toimin tätä nykyä työjaollisen kuvion mukaisesti. Spesialisoituneessa maailmassa tuotetaan tavaroita käytettäväksi isolle joukolle, jolla on häviävän pieni ymmärrys sen suhteen mitä he käyttävät. Asioita pitää suunnitella ns. idioottivarmoiksi, että ne eivät ole vaaraksi kenellekään. Tämä räikeä ylimitoitus ympäröi meitä totaalisesti sellaisella itsestäänselvyydellä että sen havaitsee vasta kun osaa tuottaa asioita itselleen käytettäväksi ja vertaa niitä nykytuotteisiin. Toivottavasti onnistuin välittämään ajatuksen ilman ylimitoitettua selityksiä.

Keskitymme koronan kauheuksiin. Voiko olla, että koronan vuoksi jokin sota jää sotimatta tai muu haitallinen teko tekemättä? Vaihtoehtoisista tulevaisuuksista emme tiedä mutta niiden ajatteleminen muistuttaa meitä siitä, että emme koskaan kaikkea hahmota. Joskus ehkä tunnustamme, että Korona oli merkittävä co-evolutiivinen palikka, joka muuntumiskyvyillään haastoi haitallisen hitaiksi käyviä, liian korkean abstraktiotason saavuttaneita olentoja. Siinä se koitti erilaisia tapoja, ehkä yrittikin iskeä meidän lisääntymiskykyymme, tulehduttaa kivekset. Yhteistyössä sienten muodostuvaan neuraaliverkkoon. Kiehtovia ajatuksellisia rajankäyntejä, mutta täynnä ansoja salaliittoteorioille ja mystiikkaan taipuvaisille.

“WHO:n johtaja luottavaisena: Tämä on se vuosi, kun päätämme koronapandemian.” Miten paljon sisältyykään tähän lauseeseen! Hyväntahtoista johdattelua, poliittista retoriikkaa, ideologista pohjustusta tuleville toimenpiteille. Ennustus on niin tervetullut, että hyväksymme mahdollisen liioittelun. Ei sellaisesta joudu tilille. Arvioisin rohkeiden lupauksien psykologisen haitan pitkällä aikavälillä isoksi. Hieman fatalistisempi ote tulevaisuuteen säästää voimavaroja ja pitää paremmalla tuulella – ja tekee immuunisemmaksi mielipidemuokkaukselle. Toki ei mullakaan olisi mitään sitä vastaan, että Korona häviäisi.

———-v.2022———-

Saatesanat vuodelle 2022

Kommentoidessamme demokratiakehityksiä maailmassa, unohtuu hyvinvointivaltioiden asukkailta muutama olennainen asia. Ne jäävät sivuun siksi, että ne ovat yhtä epämiellyttäviä kuin irvokas peilikuva. Demokratia tällaisena, kuin se on meillä, on resurssi-intensiivinen yhteiskuntajärjestelmä. Siellä, missä resursseja on vähemmän vapaassa käytössä, systeemit kallistuvat voimakkaammin harvainvallan syliin. Yhteiskunta-aktiiveilla on taipumus ajatella ihmiskysymyksiä erillään resurssikysymyksistä. Sen seurauksena poliittisia konsepteja alkaa hallita ideologinen ote eivätkä ne kestä käytännössä.

Pointtini ei ole nyt se, miten oletuspohjaisia erilaiset näkemykset ovat, vaan

• mikä on meidän demokratioiden kestävyys niukkenevien resurssien tulevaisuudessa? Minun arvaukseni on, että heikko.
• onko muita vaihtoehtoja kuin demokratioista luisuminen totalitarismiin? Näkemykseni on, että periaatteessa voimme välttyä kehityksestä, mutta mahdollisuudet ovat huonot.
• voiko resurssi-intensiivinen demokratiamalli muuttua toiseksi resurssikestäväksi malliksi? Sanoisin, että kyllä, mutta se on todella erinäköinen! Muutoksen todennäköisyys on heikko, koska pandemia on näyttänyt, millaista toimintamallia halutaan kriisinaikoina: vallan keskittämistä.

Minun toivomieni kehityssuuntien kannalta keskiössä on resurssien osalta omavaraistuminen. Onnistuessaan se vapauttaa sitä ylijäämää, jota tarvitsemme pitääksemme ihmissuhteet reiluina. Toiveitteni onnistumisprosenteilla ei ole merkitystä. Sen sijaan työ niiden eteen on minulle mitä merkityksellisin. Siinä ovat minun saatesanat vuodelle 2022!

” Jatkotutkimuksia tarvitaan…” taitaa olla tiederiippuvaisen ajattelun lempilause. Kyseessä on ilmiselvästi addiktio.

Pysyköön meidän mieli positiivisena! Mariseminen on tylsää! Tehkää jotain rakentavaa ja hymysuin! Jotta ajatukset eivät jumiudu suosittelen lukemistoa kohta 10 vuoden takaa. Perusasiat pysyvät ajankohtaisina aina, Lassen syvähaastattelu Elonkehässä

Justuksen ja Aamun opettajat ovat pitäneet hyvää huolta lapsistamme. Minun aikaan koulumaailma oli enemmän tehtailuluontoinen. Nyt huomioidaan oppilaita yksilöllisemmin. Kivasta huolimatta en ole vakuuttunut sen kestävyydestä. Opetuksen hienostuneisuudella on hintansa, joka ulottuu kauas systeemin resurssitasojen läpi. Optimoidessamme tuloksia suhteessa satsauksiin teemme suurimmat voitot optimoinnin alkuvaiheessa. Se tarkoittaa koulumaailmassa, että olemme ohittaneet parhaat alkuhetket viimeistään silloin kun koulusta lähtevät heikosti motivoituneita nuoria työttömyyteen. Olen melko varma, että hyvinvointiyhteiskunnassamme (joka lepää runsaudenpulan varassa) laskelmat siitä, miten satsaukset maksavat itsensä takaisin ovat ylipositiivisia. En puhu tässä yhteydessä rahallisesta takaisin maksatuksesta vaan (energia)resursseista. Terveys ja koulutusala tarjoavat runsaasti laskelmia siitä, miten esm. syöpäseulonnat maksavat itsensä takaisin säästyneinä hoitokustannuksina. Se kuuluu terveysalan perusviesteihin, joilla varmistetaan alan etenemissuuntaa. Säästö pitää todennäköisesti paikkansa johonkin pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen tase kääntyy sen vuoksi, että meillä on vastassa kehityksiä, jotka eivät ole lineaarisia. Voimme luoda itsellemme illuusion lineaarisista kausaliteeteista vertaamalla nykyhetkeä jatkuvasti lähimenneisyyteen. Nollaamalla vertauspistettä emme huomaa käyrän epälineaarista nousua. Tekemällä näin, luomme harhan mm. jatkuvasti ympäristöystävällisemmäksi muuttuvista autoista. Samalla tavalla koulutus- ja terveysala luovat vaikutelmia etevyydestään. Tiedän, että jotkut terveysalan tuntijoista tiedostavat eturistiriidan perusterveydenhoidon ja hyvinvointiperusteisen terveydenhoidon välillä, mutta asian nostaminen julkiseen keskusteluun on itsetuhoinen teko.

Ihmisen toiminnat ohjautuvat pääpiirteissään sinne, missä energia on runsaimmin käytettävissä (ja tuhlattavissa). Nyt mennään kohti metaversumia. Metaversumin luhistuessa olemme taas perhepiirissä arkiaskareita järjestämässä tehokkaiksi, jotta ruokaenergia riittää. Koronan keskellä meidän kannattaa pohtia sosiaalista synergiaa. Muina aikoina sitä ei tarvitse miettiä ja voimme harrastaa paljon epäantoisia ihmissuhteita ja etikettejä. Uuden pienyhteisöllisyyden onnistuminen vaatii lempeää uudelleenarviointia.

Kruununperilliset.

Ajatellaan koronaskenaarioita. En tiedä, kuinka moni poliittisten kulissien takana oikeasti uskoo, että Korona on selätettävissä. Jos rokotus auttaa toiseen, se saattaa luoda uuden vallattavissa olevan ekologisen lokeron toiselle virusmuunnoksille. Tulee mieleen kreikkalaisten mytologian Hydra. Meillä on ehkä loputon torjuntataistelun ruljanssi edessä. Ankarimmissa muodoissaan tauti voi väljentää ihmispopulaation tartuntaketjulenkkien etäisyyteen. Hajautuneisuus vie voiman globalisaatiokehitykseltä ja luonto kiittää.

Ihmisellä on eräs ihmeellinen kyky ottaa vastaan ylivoimaisia voimia: ylentää niitä kuninkaiksi. Se on muunnos käyttäytymismallista ”Jota et pysty voittamaan, siihen sinun on liittouduttava.” Odotan mielenkiinnolla tulevia mielenliikkeitä. Hetki on otollinen saarnoille Puhdistavasta Tulesta silloin kun ihmiset alkavat olla väsyneitä uskomaan. Mietin, miten varautua tilanteisiin, joita kiivaimmat taistelijat pitäisivät rintamapetturuutena.

Ich habe keine berufliche Ausbildung. Mein Können beruht auf Einbildung.

Nykyinen asennepositiivisuus suosii puhumista ongelmien sijasta haasteina. Tämä ei tunnu koskevan millään lailla terveysalan tiedotuksia, joissa jaetaan runsaalla kädellä uhkia silloinkin kun ei ole mistään hengestä kyse. Samoin talouden yläpuolella leijuvat pilvet kutsutaan asennenegatiivisesti aina uhiksi.

Mitä tai ketä muuta voivat teknologiaan uskovat epäonnistuessaan syyttää kuin ihmistä?

Rokotekriittisten argumentit ovat turhauttavan huonoja ja samanlaisia. Ne eivät vakuuta muita kuin samanmielisiä. Näin ei tarvitsisi olla, mutta kun ihmiset vain kopioivat toistensa heikkoja perusteluita piiloutuen toisten olemattoman pohdiskelutyön taakse. Tämä on tyypillistä ryhmäkäyttäytymistä, jossa kuvitellaan että mielipiteiden puutteellisen laadun pystyisi korvaamaan tai ohittamaan mielipiteiden määrällä. Rokotemyönteisillä on siten helppo pysyä omassa kannassaan, joka on lähes yhtä höttöinen kuin kriittisten.

Tässä muutama pintapuolinen huomautus. En halua mennä tätä syvemmälle.

• rokote on keskeneräinen: sellainen se pakostakin on, kun uudesta viruksesta on kyse. Kukapa lähtisi palavasta talosta sillä ehdolla että palotikkaat ovat parasta laatua? Argumentti on huono, koska sen teho häviää sen mukaan kun tietoa karttuu.
• Media on tulvillaan täynnä asiantuntijoita, jotka paljastavat huijauksia, salaliittoja ja lahjontakytköksiä. Vaikka sellaisia ei ole poissuljettavissa, niihin ei kannata nojautua. Lähdekritiikkiä on tässä tilassa mahdotonta suorittaa. Kuka ja miten osaa arvioida kerrotaanko postauksissa miten venytettyä totuutta? Ei kukaan. Ollaan rehellisiä keinoissa!
• Suu vaahdossa ei enää eroteta olennaisia argumentteja vähäpätöisistä. Kun niitä tulee samassa pötkössä, hyvät argumentit kärsivät huonoista.
• Kriittiset haluavat keskustella enimmäkseen nykyhetken rajoituksista ym. Se on laiska valinta, sillä asia elää. Varteenotettavuus tulee siitä että osaa pohtia skenaarioita. Toisaalta mediassa liikkuu pitkälle vietyjä skenaarioita kontrolliyhteiskunnasta. Ei niitäkään voi poissulkea, mutta pelottelu on vaikutuskeinoista sekä vanhin että nykyään epäeettisin.
• Faktojen tasolla kansan argumentointi on yleensä onnetonta ja vetää lyhyemmän korren teknologiavetoisessa keskustelussa. Ihmisten käsissä ovat kuitenkin arvopohdinnat. Haluammeko elää lääkeyhtiöiden jatkeena ja tukea globaalitalouden haittavaikutuksia? Missä suhteessa on elämän laatu ja pituus? Mitä odotamme elämästä? Voiko niitä toteuttaa luonnon kustannuksella? Mikä on ”hyvä” kuolema? Eettiset pohdinnat ovat tärkeä vastavoima kaiken rajattomasti haltuun ottavalle teknodiktatuurille.
  

Karismaa. En tunne montakaan aihetta, joiden tutkiminen on niin hankala kuin ihmisten välinen vuorovaikutus. Miksi toinen tarrautuu minuun ja toinen pitää etäällä? Miksi toinen ihminen voi olla häkellyttävän lumoava ja toinen luotaantyöntävä? Kokiessamme näitä välittömiä vaikutuksia, saatamme jo seuraavana hetkenä morkata itseämme epäreilusta, ennakkoluuloisesta ja epätasa-arvoistavasta suhtautumisesta ihmisiin.

Arkaaisille reaktioille emme mahda paljon mutta itsetuntemuksella voimme elää niiden kanssa hyvässä symbioosissa. Yleistuntemus karttuu kohisten kyselemällä rohkeita kysymyksiä muilta. Vaikka kynnys on korkea ja sosiaalinen riski olemassa, palkkiona voi olla reilumpi ja kriisinkestävämpi yhteiselo ihmisten kanssa. Miksi tämän kirjoitan? Korona, muuttuva ympäristö, kiristyvät valta-asetelmat ja muut ankeudet työntävät meitä kartoittamattomien tunnetilojen ja johtajahahmojen syliin. Hyvä ihmis- ja itsetuntemus voivat suojata meitä typeryydeltä ja vihakäyttäytymiseltä.

Ihmettelen, miten paljon ajatuksistani ovat hartaasta ajattelemisesta huolimatta vieläkin kesken vaikka aikaraudan viisari lähentelee kuuttakymmentä. Toiset hoitaa kansakunnan asioita jo kolmikymppisinä.

Lapsesta asti poikamiesvuosiin saakka olen elänyt yhteisöllisyyden reunamilla. Perheellistymisen kautta tein harppauksen sosiaaliseen hulinaan ja se vaatii vuosien tottumista. Omavaraopisto on edelleen kiristänyt niskalenkin ja jäin odottamaan mitä hermoilleni tapahtuu. Vanhojen kokemuksien pohjalta ennakoin, että kurssin jälkeen olisin riekaleena. Niin ei käynyt vaan ”pakotetun” sosiaalisuuden nostattama paine etsii toisia reittejä ulos ja sain vihdoinkin sanallistettua asioita, jotka hallitsivat sanattomasti elämäni tähän saakka. Mielenkiintoisimpia oivalluksia on suhteeni sanoihin. Niin pitkään kuin muistan, minulla on ongelmia käyttää sanoja, jotka vain vajavaisesti vastaa sitä mitä tarkoitan. Esimerkiksi ”Kiitos” ja ”Rakkaus” ovat hankalia, koska yleinen sovittu merkitys ei ole minun. Samaa koskee melko laajasti sosiaalisia ja poliittisia määreitä mutta ei mitenkään loogisella tavalla. Kielenkäyttö saattaa olla yksi tekijä, miksi minun piti välillä astua yhteisöllisyydestä sivuun haukkaamaan happea. Kun se nyt tuli sanottua, taika raukesi ja kaapin ovi aukesi ulospäin. Siitähän pieni autisti sisälläni riemuitsee kun vihdoin sai kieliyhteyden muihin murenemaan! Olen pitkään kokenut, että saatamme parhaillaan elää uus-reformaation aikoja – tilannetta jossa määritellään uudestaan kelvottomiksi käyneitä käsitteitä.

Kehittelin häivytysalgoritmin, joka sekoittelee datan mahdollisimman sattumavaraiseksi puuroksi. Sen voi käyttää kuvan, äänen ja kaikenlaisen datan kryptauksen. Salaus minua ei varsinaisesti kiinnosta mutta minua kiehtoo informaation olemus. Häivytyksellä muutan informaation kaaokseksi ja oikealla avaimella takaisin alkuperäiseen muotoon (kuva alla). Johtopäätös voi olla, että kaaos sisältää kaiken mahdollisen informaation avaimesta riippuen. Tämä ajatus on hyvin lähellä elämäfilosofiani ja suhtautumistani kaikkeen. Informaatio laajemmassa merkityksessä punoutuu kaikkeen mitä on. On ilmitason informaatio mutta paljon merkittävämpi on rakenteellinen informaatio, joka on läsnä siinäkin kun asetan mukin pöydälle…(ks. metsäyliopisto/ Pieni tutkija)

Muutos tapahtuu vain, jos se pystyy koskettamaan rakenteellisen informaation. Informaatio ja kaaoskäsitteen kautta pääsen asian äärelle, jota perinteisemmin käsitellään uskonnollisessa mystiikassa. Vertauskuvia universaaliselle informaatiolle ovat minusta Viisasten kivi ja vielä tarkemmin teosofien Akasha – kronikat, johon kaikki tapahtumat jättävät jälkensä. Viisasten kiven ovat löytäneet ne, jotka pystyvät lukemaan (avain!) sen, mitä on tallentunut. Nämä ovat kaikki minun tulkinnat, jotka kertovat enemmän itsestäni kuin käyttämistäni käsitteistä.

 

 

Aah, asiantuntijoita! Haluamme kuulla eksperttejä – oman suppean alan tuntijoita, joiden on vaikeata ymmärtää moninaisuutta. Irralliset arviot ja sanat uppoavat meihin. Helpotus jyllää. Olemme huolestuneita. Pelkäävä tarttuu oljenkorsiin ja kiittää. Pelko tekee meistä yksinkertaisia ja epävakaita. Korona on elämän opettaja kuolevaisille.  

Olipa kerran metsälaki – ehdottomasti tieteisiin perustuva. Toisaalla oli metsähävittäjiksi kutsuttuja harhaoppisia, joita piti lain voimalla panna ruotuun. Sitten muuttui metsälaki ja onneksi jäivät erilaisia metsiä jäljelle.

Olipa kerran viljelyoppeja ja hyväksi havaittuja torjunta-aineita. Oli toisinaan epäedistyksellisiä jukuripäitä jotka vastustavat kaikkea paitsi itseään. Huomattiin uusia asioita ja tuli luomu.

Olipa kerran lääkkeitä, joita kaikkien piti niellä. Vuosien mittaan kuitenkin kehot väsyivät. Onneksi oli niitäkin, jotka unohtuivat autiolle saarelle.

Olipa kerran armeijoita – ehdottomasti isänmaalisia ja välttämättömiä. Toisaalla oli vastuuta pakenevia pasifisteja, joita piti eliminoida. Sitten muuttui maailma ja onneksi muutama jäi eloon.

Olipa kerran toisinajattelijoita…

Tällaisina yhden totuuden aikoina haluan muistuttaa siitä, ettei mikään inhimillinen ajatusrakennelma ole niin täydellinen ettei siihen löytyisi yhtäkään painavaa vasta-argumenttia.

Huomenta! Kaveri lähetti hyvän pointin Koronakiemuroinnista (olen kova lainailemaan hyviä ajatuksia :-), terveisiä!): ”Jossain ajatuksissasi oli siitä, että ihmistä parhaiten rajoittavan asian on oltava persoonaton ja sitä korona aluksi oli. Nyt taitaa kuitenkin koronalle muodostua persoona, eli rokottamaton. Oman tuntumani mukaan rajoitukset eivät tahdo enää olla niin hyväksyttyjä. Liekö yhteyttä tähän koronan henkilöitymiseen. Aika “helppo” tai yleiseltä tuntuva ajatus on, että rokotus on oletus ja oikein, rokottamattomuus on poikkeus ja siten mahdollinen syyllinen. Koronan pitkittyessä syyllisen etsintä on jo saattanut yleistyä, kun oma joustokyky loppuu.” Asioiden henkilöitymisen olen useimmiten kokenut haittaavan kokonaisvaltaista hahmottamista. Vuosikymmeniä sitten yritin saada mediaan kirjoituksia ilman naamaani. Ei onnistunut. Hyväksyin sitten ehdot ja omavaraisuus sai kasvot. Tässä vaiheessa siitä ehkä ei ollut haittaa, mutta mitä tapahtuu jos omavaraisuudesta rakentuisi negatiivinen kuva? Mitä tahansa jännittynyt tila kasvattaa riskit, että syyt kasautuvat jonkin vähemmistön harteille. Minusta poliittista valtaa käyttävillä ei ole ehkä vielä selvää tuntumaa siihen, miten some voi arvaamattomasti monistaa heidän yritykset ohjailla massoja.

Toimittaja haastatteli minua omavaraisuudesta ja ihmetteli miksi korostan työn tehokkuuden merkitystä. Eikö sen piti olla kapitalismin piirre? Puhuimme erilaisista tehokkuuksista: energian ja rahan vaatimasta tehokkuudesta. Jos ajelet autolla ostoksille voit kääntyä takaisin jos jotain unohtuu. Tuhlattu matka tuntuu autossa istuen pieneltä mutta polkupyörän selässä isommalta. Hyvä ja laaja-alainen suunnittelu on omavaraistaloudessa onnistumisen kynnyskysymys.

Kiihkeiden muutoskulttuurien menettelytavoissa asuu emämunaus. Se on olettamus, että kognitiivisia prosesseja voi nopeuttaa vapaasti. Minulla on selviä omakohtaisia havaintoja siitä, että yhteiset ajattelutavanmuutokset tarvitsevat noin 15 vuoden itämisajan, eivätkä paljon välitä siitä miten kiireinen muutostarve kuten ilmastomuutos on. Arvelen, että meitä sitoo eräänlainen muutosnopeuden biologinen/sosiaalinen/psykologinen ja fyysinen vakio. Sen kiertäminen ajamalla muutosta nopeammin aiheuttaa pahoja vastareaktioita, jotka helposti romuttavat alkuperäisiä muutostavoitteita. Olen tässä tapauksessa poikkeuksellisesti  Esko Valtaojan linjoilla . Pointti on dilemma, miten voi toimia nopeasti hitaan ihmismielen kanssa. Tämä ei toimi yhden asian liikkeiden osalta. Niiden esitetty muutos asettuu, jos onnistuu, uudeksi normaaliksi 15 vuoden päästä. Isojen ja nopeiden muutoksien edellytys on monien pienten muutosten rinnakkainen käynnistäminen, joiden sato ropisee laariin sitten aikanaan. Tähän alkuun sysäämiseen on mahdollisuus vain hyvin kokonaisvaltaisilla aaterakennelmilla – hyvässä kuin pahassa. Kaikissa autoritaarisissa systeemeissä pyritään kontrolloida ihmisen toimintoja mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Suora väkivalta on pikemminkin hataran tyrannian tunnusmerkki kun taas vahvat tarvitsevat sitä vähemmän. Laajaperspektiivisellä omavaraisuudella on mahdollisuus käynnistää pehmeitä ja isoja muutoksia tahdilla, joka ei riko ihmismielen ja voi olla silti nopea. Muutoksen on oltava niin nopea kuin mahdollista, mutta niin hidas kuin tarpeellista. Sen kannattaa pysyä kaukana nopeiden irtopisteiden tavoittelusta. Kiinan valta-arkitehtuuri osaa tätä valitettavan hyvin.

Pakolaisvirrat maailmassa kasvavat – eikä vain luonnonvoimien vaikutuksesta kuten murhenäytelmät Valko-Venäjän ja Puolan rajalla näyttävät. Jospa minulla olisi aika viedä OmaKylä-hanke eteenpäin. Humanitaarisella alalla työskentelevät, tutustukaa projektiin! Jos arvailut, että pakolaisuus käytetään hybriidisodan keinona pitävät paikkansa, tällä konseptilla voisi olla maanpuolustuksellista merkitystä.

OmaKylä

Nyt kriisinaikoina lasketaan kaikenlaisia hintoja ihmisen käyttäytymistavoille. Haluan tarjota lisää matemaattisia työkaluja kokonaiskuvan laskemiseksi. Viitaan aiempaan postaukseen panos/tulos -optimoinnista olettamalla että rokotekattavuuden nostamiseksi 80%:stä 90%:een vaatii tuntuvasti enemmän satsausta kuin aiempien prosenttikymmenyksien tavoittelut. Poiketen aiemmin mainitusta eksponentiaalikäyrästä pidän raja-arvollisen ja käänteisarvollisen funktion parempana pohjana. Yhtälön tulo kuvaa yksilöön kohdistuvaa painostusta, jonka yksikkö on Brutaali. Kaava olisi B=W/(100-P)  jossa P on tavoiteltu käyttäytymiskattavuuden prosenttiluku. W on Besserwisser-vakio (Wisdom) joka muodostuu kulttuurillisesta Imperialismi (I)- kertoimesta (mittaa yhden totuuden palvonnan ja läpiviennin voimakkuutta) sekä Brutaali-kontekstissa valtaa käyttävän eliitin Sisukerrointa (S) W=I*S mukaan. Brutaali toimii hieman kuin radioaktiivista säteilyannosta kuvaava Sievert , jossa on huomioitu altistusaika.

Saamme purkaa tavaraa kunnan vanhasta homeisesta vanhainkodista. Olen usein yksin ollut irrottelemassa tavaraa illan hämyssä otsalampun valossa. Paikka on todella väkevä. Paikasta huokuu ihmisten viimeisiä vuosia ja kuolemisia. Muutaman tunnin psykedeelisten homesienten hengittelyn jälkeen paikka tuntuu ottavan itse muutaman psykoottisen hengähdyksen. Minulle on ollut todella mielenkiintoista seurata omia levottomuuden oireitani talossa useiden vuosien aikana. Usein ei ole tärkeää lyödä lukkoon, onko jokin koettu asia tosi vai harha. Tuossa paikassa kiehtoi ajatus parantamisesta, jota kohdistetaan yleensä eläviin. Miltä tuntuu ajatus parantaa takautuvasti, auttaa entisiä polvia pääsemään möröistään ja sen kautta vaikuttaa nylyisyyteen? Kuten sanoin, ei ole tärkeä onko asia tosi vai harha. Usein riittää, että se on psyykkisesti toimiva.

Purkureissuun jälkeen kävimme perheen kanssa tyttäremme koulutapaamisessa. Opettajan kanssa juteltiin ja lähtiessämme tiedostin kantavani likaisten työvaatteiden kyljessä puukkoa. Nauroin ja kerroin opettajalle. Hänkin huvittui ja sanoi, että se kuuluu minun tapaan. Amerikassa olisi heti pidätetty, jos vanhempi pyrkisi opettajan luokse aseen kanssa. Musta huumoria? Ei, vaan fantastinen sosiaalinen liikkumavara, mitä meillä Suomessa vielä on. Saan olla klovni ja performanssitaitelija vakavalla asialla.

Mitä mahtaa tapahtua koronan virusjämille? Leijailevatko niiden kuolleet kuoret ympäriinsä tarjoten meille ilmaista rokotusta?

Rajallisten resurssien kanssa työskenneltäessä tärkeä on ennakointikyky. Erilaisia mahdollisia skenaarioita läpikäymällä voimme välttää ryhtymistä toivottomiin projekteihin. Mistä tunnistan toivottaman projektin? Ensisijaisesti kokemuksesta tai sitten hyvän yleissivistyksen avulla. Olennainen on kyky hahmottaa satsauksia suhteessa tulokseen. Optimoinnissa on yleistä, että helpoimmat voitot kääritään optimoinnin alkuvaiheessa. Sen jälkeen alkaa panos-hyöty suhde huonontua eksponentiaalisesti. Paras ratkaisu löytyy välimaastosta: kohtuullisesti hyvin kitketty kasvimaa istuu kiireiseen viljelyvuoteen paremmin kuin ultrapuhdas jättiprojekti (muun toiminnan kustannuksella).

Kyky erottaa eri vaihtoehtojen toimivuutta ja siten säästää voimavaroja tärkeämpään (jota kutsutaan priorisoinniksi) on vähissä poliittisessa elämässä useista sisäänrakennetuista syistä. Poliitikot ja julkishahmot hakevat näkyvyyttä ongelmien hallitsijoina ja lankeavat helposti korostamaan epärealistisia mahdollisuuksia ja tavoitteita. Tätä he tekevät, koska sellaista toimintaa kansa janoaa ja heiltä vaatii. Se joka ei miellyttää saattaa menettää virkansa.

Sovelletaan rajallisten resurssien ajattelun koronapandemiaan. En pidä todennäköisenä, että koronan hävittäminen onnistuisi. Virusmassa muuntelulle on niin valtavasti ympäri planeettaa. On mahdollista että rokotuksia seuraa toisiaan hamaan tulevaisuuteen ja siihen käytetyt resurssit eivät kulkeudu kriisikestävämmän yhteiskunnan kehitykseen, joka tarkoittaisi suuntaamista pois kaupunkikeskeisyydestä, paikallista ja tilakohtaista tuotantoa ja hajautettuja palvelumuotoja. Nykyiset toimet saattavat osoittautua tulevaisuudessa epäjärkeviksi ja toisiin toimiin olisi jälkiviisaana pitänyt ryhtyä. Tämä skenaario on minusta hyvinkin mahdollinen. Kriisien keskellä on vaikeaa toimia resurssikestävästi mutta niihin päädytään samalla tavalla.

Mikä sana kuvastaa omavaraisuudelle tyypillistä tapaa toimia? Tapa ei ole sidoksissa vain omavaraisuuteen, vaan abstraktimpi ja eroa perustavanlaatuisesti teollisen yhteiskunnan tavoista toimia (ks. kaava).

Olen välillä käyttänyt sana ”sulautettu järjestelmä” , joka tarkoittaa, että siitä puuttuu nykyään suosittujen tietorakenteiden struktuurit kuten modulaarisuus, skaalautuvuus ja sarjallisuus.

Omavaraisuuden tehokkuus syntyy rinnakkaisuudesta ja sen tavasta optimoida työvaiheita monia asioita hyödynnettäväksi samaan aikaan, jalostusarvon vaalimisesta (ei mitään laatua käytetään heikompaan tarkoitukseen) ja ajallinen/ rakenteellinen joustavuus.

Toimintatapa voi soveltaa myös omavaraisuuden ulkopuolella osa-alueina, mutta ollakseen tehokas, se tarvitsee laajan tehtäväkentän, jotta se voi optimoida verkkomaisesti.

Ehdotuksia ovat tervetulleita!

Minusta on ilmeistä, miten julkisuudessa tieteen alan ja siihen kytköksessä olevat toimijat viljelevät yhä ylimielisempää kommentointikulttuuria. Heillä on kerta kaikkiaan vaikeata sietää ihmisluonteen epäsäännöllisyyksiä, omantunnonperäisiä päätöksiä ja tieteen valtaa kyseenalaistavia näkemyksiä. Tieteen maailmaan kuuluu pedanttisuus ja riemu löytää säännönmukaisuuksia luonnon ilmiöissä. Kaiken hienointa on kun pystytään niputtamaan kaoottista maailmaa jonkin yhtenäisteorian katon alle. Tieteen mieltymys pelkistää todellisuuden kirjon luonnonlaiksi altistaa sen tekijät asenteille yrittää samaa ihmisen suhteen. Koettavissa on tiedejulkisten pahaksi yltynyt yritys pakottaa ja johdatella kaiken inhimillisen tieteellisen yhtenäiskatsomuksen piiriin. Humanistisen näkemyksen vastavoima puuttuu. Ei edes sekularisoitunut kirkkokaan panee enää vastaan. Yksivaltaisella tieteellä on portit auki totalitarismille. Kommunismi ankkuroitui voimakkaasti tieteelliseen materialismiin ja taitteenkin piti taipua realismille. Tieteen nimessä on harjoitettu pitkin historiaa julmuuksia ja olen huolissani nykykehityksestä. Rakas tiede menee pilalle tiedemoukkien käsittelyssä.

Mahtaako olla Skepsis ry jokin tiedeskeptinen osasto?

Minua hämmentää kannanotot, kuten Heikki Pälveen mielipide, joista tuntuu puuttuvan tarkoituksellisesti jokin olennainen seikka. Pälveen olisi hyvää miettiä, että hänen näkemyksillään on arvopohja, joka on ehdottomasti ihmiskeskeinen. Elämme aikoja joissa osa ihmisistä on havahtunut, että elämätapamuutos vaatii laajempaa ajattelua. Sieltä, Heikki, sinulle käsittämättömät ajatukset saattavat nousta.

Eikö rokottamattomat ovat vallitsevan näkemyksen mukaan enimmäkseen vaaraksi toisilleen, joten riskinotto on tietoinen eikä ole toisten syyttämistä? Täydellinen vaarattomuus rokotetuille syntyisi vain jos Korona katoaisi täysin, mikä ei luultavasti ole realistista. Korkealla iällä koronakuolemat alkavat sulautua luonnollisten kuolemien joukkoon ja niistä syyttäminen lienee kohtuutonta. Mitä hoitoresursseihin tulee, laskentatapoja on monia riippuen mitä huomioi. Rokotekehittely ja jakelu on sitonut resursseja ympäri maailmaa. Kuten luonnonsuojelussakin jälkihoidot ovat kalliimpia kuin vahinkojen välttäminen. Monet kulkutaudit ovat yhteydessä meidän elämäntapoihin kuten kaupungistumiseen, globaalisen liikkumiseen ja tavarasiirtelyyn sekä elintason- että köyhyyden aiheuttamiin alttiuksiin. Silti valitsemme epäjärkevästi hoitamaan oireet.

Maksamme elämätavoistamme hinnan, joka Pälveen esittämistä laskuista puuttuu. Pidän tällaisten kommenttien yksinkertaistuksia tarkoituksellisesti harhaanjohtavina. Palautetaan mieleen yksi teoreettinen tapa saada Korona loppumaan. Tauti kuihtuisi, jos oltaisiin samanaikaisesti vain joitakin viikkoja matkustamatta ja kohtaamatta toisiamme. Mutta sitä emme halua.     

Mielenkiintoista, miten sosiaalinen paine tekee asioista epä-ajateltaviksi.

Jos irrotan rokotekeskustelusta vain moraalisen osion eli jätän pois ekologisia, laajempia yhteiskunnallisia, teknologisia, eettisiä ja tiedefilosofisia näkökulmia, ajattelisin näin.

Valtiollisessa koronatorjunnassa voi rokottaa ihmisiä tai pitää heidät erillään toisistaan. Ensimmäinen vaihtoehto koskee fyysistä koskemattomuutta ja toinen liikkumis- ja seurusteluvapautta. Nyt on oltava tarkka kun rokotuspainostus saa sosiaalisesti rokotuspakon piirteitä.

Ääritapauksessa rokotettu haluaa toteuttaa oman liikkumisvapautensa toisten fyysistä itsemääräämismahdollisuutta kaventamalla. Rokottamaton voi rajoittaa (vastuullisena ja elämäntilanteesta riippuen) liikkumisiaan ilman että kaventaisi toisten mahdollisuutta liikkumiseen. Jos tartuntaa pelkäävällä on mahdollisuus vetäytyä mahdollisten tartuttajien seurasta, sitten minusta rokotuspakko ei ole moraalisesti perusteltu.

Vastuuttomuutta voi nähdä sekä rokotettujen (suoraan) että rokottamattomien (välillisesti) vaatimuksesta vapaan liikkumiseen. Liikkumisrajoituksia voi minusta moraalisesti perustella oikeamielisemmin kuin sosiaalista/ oikeudellista rokotuspakkoa.

Omaa sanomaa saa kirkkaammaksi siivoamalla muita häiritseviä näkökulmia pois.

Kaikin puolin ylimielinen ja kapeanlainen näkemys show-bisnes-papilta. Teemu Laajasalo, olkaa hyvää ja esittäkää itseänne. 

Justuksella oli kaksi aamukysymystä:

Mistä ovat syntyneet erehtyminen ja onnistuminen?

Voiko ihminen jäätyä pystyasentoon?

Hyvää huomenta kaikille!

Taitaa kiitollisuuden tunne syntyä ymmärryksestä, että asiat voisivat olla huonommin.

Rebound- ilmiöstä on tullut jo muotisana. Alun perin taloustieteistä lähtenyt käsite kelpaa kuitenkin paljon yleisemmin kuvaamaan miten suunniteltu ideaalitilanne saattaa muuttua hyvin erilaiseksi käytännössä. Piirustuspöydällä luodut poliittiset, tekniset tai sosiaaliset uudistukset osoittautuvat usein jälkeenpäin kelvottomiksi, koska ilmaantuu yllättävä tarkoitusta kumoava käänne. Silloin hukkaantuu muutoksen kaavailtu aika- tehokkuus- ja materiaalisäästö. Kyseessä on todella merkittävä vuotokohta nyky-yhteiskuntien toiminnassa.

Esimerkkejä löytyy tavallisesta elämästä, vaikka turvallisuusjärjestelyistä:

1. A) Todetaan tapaturmariski . B) Korjataan tilanne turvallisemmaksi. C) (sivukäänne) Ihminen luulee, että nyt on turvallista, keskittyminen herpaantuu. D) Lopputulos: tapaturmia syntyy yhtä paljon kuin ennen.

Tai tekniikan alalta: A) Talttaruuvimeisselin käyttö vaatii osaamista B) Keksitään ristipäämeisseliä. C) (sivukäänne) Ruuvaamisen harjaantuneisuus huononee D) Tulos: ristipäällä ei selviä paremmin kuin lattapäällä ennen.

Tarina jatkuu vielä kamaliin Torx-ruuveihin. Meisselin kärkipaloja kuluu, hukkaantuu eikä ruuvia saa enää ulos kepulikonsteinkaan. Lattapääruuvimeisseliä oli niin helppo hioa taas kuntoon. Rebound on pilannut ruuvimeisselikehityksen hyödyn ja resurssipohjan. Voivoi.

Korona avaa meille valtavan näkymän meidän yhteiskuntaan, toimivuuteen ja rakenteeseen. Huoli terveydestämme supistaa tätä näköalaa niin pieneksi, että siitä ei voi tehdä viisaita päätöksiä. Olemme juuri nyt alttiita tekemään kohtalokaita virheitä.

Tiede nostaa tietoisuuteen globaaleja ongelmia. Toisaalta se on osaa niitä. Tämä on vaivaanut minua jo vuosikymmeniä eikä loppua näy.

Tieteen ja vallan epäpyhä liitto10_2021

 

Rokotuksista:

Vahvalla todennäköisyydellä Korona jää meidän seuralaiseksi rokotusten kattavuudesta huolimatta.

Tästä pilkahtaa tulevaisuus, jossa eläisimme jatkossakin, vuodesta toiseen piikin tai muun menetelmän jatkeena.

Jos rokotus toimii, rokottamattomat ovat ensisijaisesti vaaraksi toisille rokottamattomille.

Silloin kun rokotus ei toimii, matkustavaiset ja seuralliset rokotetut ovat vaaraksi sekä rokotetuille että rokottamattomille.

Harvoin matkustelen, metsässä on mukavaa.

Toiset sitovat voimavaroja osastoilla, toiset lääketeollisuudessa. Valikoiva puhe rapauttaa.

Minulle on luonnonläheinen elämä merkityksellisempi kuin ihmisen suuruudenhullut luomukset.

Niiden välissä luovin. Valinnoissa itsekunnioituksen säilyttäminen on tärkeintä.

Se on niin vaativa elää maailmassa, jossa kieli ja sanat kuljettavat enemmän tarkoitusperiä kuin olisivat vain kuvaavia. Hyvän tapaista on sanoa näin ”Avun pyytäminen ei ole epäonnistumisen merkki”. Mutta rehellinen arkitodellisuus tietää, että se ei välttämättä ole totta. Samoin kun väkevässä asemassa oleva ihminen korostaa, että on “ihan tavallinen sälli”. Asianlaitojen sumutus ei ole välittämistä toisista. Suora puhe ei välttämättä sekään.

Koronan ympärillä käydään yhä enemmän tympeää voimapolitiikkaa. Yritän hapuilevin askelein jäsentää tapahtuvaa. Alku on vaikeinta.

Mikä on moraalisesti oikeutettu

 

Kai jokainen kulttuuri tarjoaa jäsenilleen helppoja tapoja osoittaa lojaaliutta ja hyveellisyyttä yhteisöään kohtaan. Nämä helpot tavat mahdollistavat, että nimenomaan ihmiset, jotka muuten kulkevat sieltä missä aita on matalin, voivat korottaa sosiaalista omakuvansa toisin tekevien yläpuolelle. Kyseessä on moderni anekauppa, jonka uskonto on vaihtunut. Sen hintana on, että työläämmät ja siten usein vastuullisemmat teot ja pohdinnat ovat vaarassa jäädä hyväksyvyyden tuolle puolen. Koronan yhteydessä voimme laajempaa pohdintaa sivuttaen ostaa itsellemme sosiaalista hyväksyntää lähtemällä piikille. Sielu on armahdettu ja voimme jatkaa samaan malliin matkustamalla, kuluttamalla ja suostumalla järjestelmään, joka tuottaa jatkossakin uusia maailmanlaajuisia ongelmia. Niitä muuttaaksemme on merkittävästi ponnistettavaa vastavirtaan. Myötävirran kulkijat eivät ole enää samalla tarmolla mukana, koska he ovat jo ratkaiseet tilanteen omalta osalta. Esittämäni näkökulma moraaliin ei luonnollisesti ole hovikelpoinen mutta sijoittuu lähelle Elokapina ja on kansalaistottelemattomuuden oikeutuksen ytimessä.

Lapsemme Justus haluaa tällä hetkellä tietää kaikesta hinnan. Kysely ”paljonko maksaa” tivaa hintaa asioille, joille ei parhaalla tahdollakaan löydy markkinalista arvoa. Nuoren pojan kysymys kertoo rahan psykotrooppisesta ominaisuudesta kiinnittää meidän huomiota yhteen numeroon ja jättää tavaran tarinat, syntyprosessin, järkevyyden ja sosiaaliset vaikutukset syrjään.

Voiko toivon vihreästä energiasta enää kauniimmin tuhota? Jani Kaaro kirjoittaa. 

Korona-ajan opetuksena viilataan nyt kriisihallinnan valmiuksia. Tämä on vallitsevan yhteiskunnan kehityksen mukainen ja looginen etenemissuunta. Sen sijaan kehittyneiden järjestelmien rakenteelliseen kriisinherkkyyteen ei tartuta kuin kosmeettisesti, koska korjaustarve on lähes ylivoimainen. Ratkaisuyritykset ohjautuvat kaikissa ongelmissa (ilmastomuutos, pandemiat, sosiaalinen eriarvoisuus) yhteen suuntaan: hallintaan eikä perusongelman poistamiseen. Globalisaatio ja vinoutunut elintarvikebisnes edesauttavat viruksia, markkinatalous tuhoa pienviljelyä, omistusjako ja toisvaraisuus kehittävät köyhyyttä. Niihin ei päästä käsiksi systeemin omilla keinoilla. Siinä minun omantunnonongelmani ottaa koronarokote, koska se on minulle kuin hiljainen suostumus ”ratkaista” asioita lyhytnäköisesti ja siten vastuuttomasti. Teko hyväksyy tilanteen, että yhteiskunta kehittyy teknologian ja lääketeollisuuden panttivankina ja vahvistaa ryhmäpainetta samaiseen suuntaan.  

Omavaraopisto omavaraisuuksineen ei halua profiloitua yksilöitten elonjäämiskouluksi eikä kriisihallinnan siviiliosastoksi. Katsotaan pystymmekö miten hyvin pysymään erossa yhteiskunnan virtauspaineesta.

Kun pohditaan, miksi salaliitot nauttivat suurta suosiota, johtopäätökset menevät helposti siihen suuntaan, että salaliittoteorioihin uskovat ovat harhaisia. Yleensäkin yhteiskunnassa mielellään ulkopuolistetaan negatiivisia ilmiöitä patologisoimalla. Havaintoni on, että taipumus salaliittoajatteluun ilmenee osalla juuri sillä tavalla miten sitä parhaillaan keskustellaan. Mutta toisia se kuljettaa elämässä paikkoihin, joissa harjoitetaan salamyhkäistä vallankäyttöä tai ainakin luullaan näin. Elitistisissä kerhoissa ja poliittisissa seurueissa ilmiö purkautuu jopa hyväksyttävällä tavalla. Molemmat ryhmät, ne jotka vaistoavat salamyhkäisyyttä ja ne jotka tavoittelevat sitä, olisivat siten samaa sukua ja salaliittoajattelu olisi yleinen piirre ihmispopulaatiossa.

Olen viime vuosina koordinoinut paljon ihmisiä työnteossa ja se on vaatinut paljon voimaa. Yksin tekemisessä ei ole muuta inhimillistä tekijää kuin minä itse ja se ei tuota paljon yllättäviä käänteitä. Koordinoidessani minun pitää ennakoida mahdollisimman hyvin, mitä kaikkea voi mennä pieleen väärinymmärryksien, osaamattomuuden ja yllätyksien vuoksi. Jos en tee sitä, kokemus on, että menee pieleen. Jos työpäivä onnistuu hyvin, huokaisen helpotuksesta. Riemua koen harvemmin, koska katastrofi skenaarioiden veivaaminen (johon kuuluu myös tapaturma-arviointi) on omiaan kuormittamaan ja syö osan ilon työn tuloksista, joka syntyisi minulle jos tekisin yksin. Saanhan tietysti iloa siitä että opistohanke etenee ja niitä työmääriä en pystykään tekemään enää yksin.

Arvelen, että historiakuvauksissa vanhan ajan omavaraisuudesta ylikorostuu talkoo- ja yhdessä tekemisen merkitys, koska se on kerronnallisempi kuin puuhastelu yksin. Toinen syy arvailuuni nousee kokemuksistani, että niukoissa olosuhteissa resurssien, etenkin ajanhallinta on paremmin optimoitavissa yksin kuin porukassa. Tätä olen havainnut yleensä ihmisten yhteistyössä, johon toki vaikuttaa voimakkaasti ovatko yhteistyötä tekevät konkareita vai aloittelijoita.  

“Tietämättömyyden verho on moraalifilosofian oivaltavimpia keksintöjä. Yhdysvaltalainen filosofi John Rawls (1921–2002) kehitti sen kuvaamaan tilannetta, jossa meidän pitäisi valita itsellemme mieluinen yhteiskunta. Valinta pitää tehdä ”verhon takaa” eli tietämättä, missä asemassa itse olisimme tuossa yhteiskunnassa.

Emme siis tietäisi, olemmeko köyhiä, keskiluokkaisia vai rikkaita. Emme tietäisi ulkonäköämme, älyllisiä lahjojamme, ihonväriämme, terveydentilaamme, sukupuoltamme, persoonallisuuden piirteitämme – toisin sanoen mitään, minkä nykymaailmassa voi kuvitella vaikuttavan siihen, millaisiin asemiin elämässä päädymme.” (Mikko Puttonen)

Millainen on omavaraistelijan jääviys toivomansa yhteiskunnan suhteen?

En muuten pidä itseäni synkkämielisenä 🙂

Yhteiskunnan ylärakenteet eivät tule kuin romahtamalla alas. Joka niiden kestävyyteen ei usko, ei kannata kiivetä ylös. Täällä alhaalla on tekemistä.

Suomessa tutkijat ja oppilaitokset vaativat lisää tutkimusrahoituksia. Perusteluissa vedotaan mediaseksikkäästi mm. ilmasto- ja ympäristötutkimukseen. Vaikka olen tiedemyönteinen, tiedän myös että tieteenteko tähtää ensisijaisesti teknologian ja rahatalouden kasvattamiseen. Oppilaitokset tuottavat vain itsensänäköistä tietoa. Meillä on periaatteessa tieto hallussa joka riittää hyvään ja ekologiseen elämäntapaan ja tutkimistakin sillä alalla löytyy riittämiin. Emme tarvitsisi enemmän. Tämä suunta ei vaan ihmiskunnalle kelpaa. Haluamme sanella luonnolle ehdot miten sitä hoidetaan. Kolonialistinen luonteemme kaipaa aina jotain kommenneltavaa. Ja jos ei kelpaa sitten tuhoutukoon. Meillä on rajaton kyky oikeuttaa sitä mitä haluamme muutenkin tehdä ja vakuutamme toisillemme yhtenään , miten oppivaisia, kuuntelevaisia ja ymmärtäväisiä olentoja me olemmekaan.

“Koska ilmastonmuutos on ihmisen aikaansaannosta, voimme korjata asian” Mitäs tästä otsikosta sanoisi? On ymmärrettävä, että luonnonsuojeluaktiivit yrittävät saada ihmisiä toimimaan ruokkimalla toivoa paremmasta. Samalla he kylvävät alttiuden pettyä silloin kun toiveet eivät toteudu. Herätäkseen toivon, he ovat alttiita kuvailemaan muutoksen mahdollisuutta liian helpoksi korostamalla ihmisen tahtotilan ja vähättelemällä kehityksen raiteilla pitävän rakenteellisen logiikan. Mikä on hengennostatuksen hinta jos ilmastomuutoksen todennäköinen suuntaa jatkuu? Miljoonien ihmiseen pettyneiden vihaisten ihmisten lauma on kova hinta. Mitä jos ihminen ryhtyisi ilmasto- ja luontotekoihin yksinkertaisesti siitä syystä että se tuntuu oikealta? Hän säästyisi toivon menetykseltä. Järjestöjen toivon viljely käyttää hyväksi ihmisten halun tulla palkituksi hyvästä teosta. Ennen se oli lupaus päästä taivaaseen.

Tietokone ohjelmoinnissa sekä ohjelmiston kehittelyssä on sellainen piirre, että mitä monimutkaisemmaksi ohjelma on kehitelty, sitä varovaisemmin muutoksia ohjelmaan on tehtävä. Raju muutos helposti epävakauttaa järjestelmää korjauskelvottomaksi. On edettävä pienin ja runsain väliaskelein, varmuuskopiota tehden. Tämä on rinnastettavissa yhteiskunnalliseen muutokseen. Harkitsematon radikaalius johtaa todennäköisemmin isompiin ja laaja-alaisempiin ongelmiin kuin puutteet joita oli tarkoitus korjata. Siitä minun mielestä johtuu historiallisesti monimutkaisten yhteiskuntien haavoittuvuus romahtaa silloin kun vakaat olosuhteet horjuvat.  Matalampaa abstraktiutta omaavilla yhteiskunnilla on mahdollisuus selviytyä vähemmällä. Arvelen, että nykyinen muutospaine (ilmasto, luonnonvarat, taudit, viljelykelpoinen maa-ala, maailman sosiaaliset ongelmat) ovat liian iso muutostaakka kehittyneille yhteiskunnille pysyäkseen vakaina. Parempi on olla muuttamatta liikaa yhteiskunnan sisäistä toimintaa sillä  varmuuskopiota entisestä ei ole ja mokailtu muutos tou peruuttamattomia lisäongelmia. Se sijaan kannattaa keskittyä tarmokkaasti rinnakkaisten järjestelmien kehittelyyn, joilla on kyky korvata rikkoontuvia rakenteita. En näe paljon mahdollisuuksia perinteisellä luonnonsuojelulla, sosiaalityöllä, kehitysavulla, päästökaupoilla  ja muilla rahatalouden keinoilla katkaista vääjäämätöntä alastuloa enkä ole niin varma niiden hidastavastakaan vaikutuksesta. Hidastus ja uuden rakentaminen kilpailevat samoista resursseista – ihmisen käytettävästä ajasta.

Viileässä mökissä asuminen ei ole mikään ongelma, jos osaa hakea keholle peruslämpöä heti aamulla. Puoli tunti polttopuiden teko tai vastaavaa riittää. Jos ilman sitä istahtaa kirjoitushommiin, nivelet kärsivät. Olen poikamiesvuosina pärjännyt hyvin sydäntalvella 5-10 asteen sisälämpötiloilla ilman asketismia.

Omavaraisuuden voi toki yhdistää asketismiin, mutta se on yleensä vain välivaihe ennen kuin osaa homman riittävän hyvin. Aika moni keskeyttää ja palaa sinne mistä on tullut. Joillekin se voi olla vaikea pala. Usein omavaraisuuteen liitetään myös pyrkimys erakko-elämään. Sen haluaminen on nähdäkseni useammin suojautumiskeino ihmisiä kohtaan kuin vapaa tahto. Omalta kohdalla kävi näin, että kun saavutin riittävän riippumattomuuden suojan, minun ei tarvinnut enää pyrkiä erakoksi.

Kokonaisvaltaisessa ajattelussa ei välttämättä ajatella ”suuria” asioita, vaan jättäydytään ripustautumatta yksitäisiin ajatuspalasiin.

…Korona avaa täydellisen keskustelumahdollisuuden teemasta ihmiskunnan jatkuvuudesta maapallolla. Jatkammeko teknologista varustelua olemalla erottamaton osa pilleri- ja rokoteteollisuutta vai etsimmekö ratkaisuja suunnalta, joka katkaisee monokulttuurisen kehityksen kulkua. Monimuotoistuva ajattelu tarjoaa pitkällä aikavälillä parempaa selviytymispohjaa kuin teknokulttuurin tarjoamat lyhyen näkökulman helpotukset. Teknologiaan nojautuva ratkaisukeskeisyys sitoo lisääntyvästi resursseja ja synnyttää varustelukierteen jota ihmisen on mahdotonta voittaa…

Epäilyttää Suomen ortodoksien vaitonaisuus Venäjän ortodoksikirkon ja valtiovallan yhteenliittymisestä. Hyvin tavallista on esittää epäpoliittista ja antaa siten hiljaisen hyväksynnän kovallekin politiikalle.

Hankala matkaseuralainen on fani, sillä hän on omien mielikuviensa perässä hiihtäjä.

Lainaan tässä toisen osuvia sanoja: “…olen pohtinut ihmisten vuorovaikutusta ja esimerkin voimaa. Naruanalogia on ilmeisen hyvä tässäkin yhteydessä. Toiseen ihmiseen vaikuttaminen (esim. kannustaminen) on kuin narulla vetämistä/työntämistä. Jos kannustat ihmistä itseäsi kohti, vedät häntä puoleesi, jos taas kannustat häntä johonkin mihin et ole ehkä itsekään vielä ryhtynyt, työnnät häntä kauemmas itsestäsi. Kannustaminen menettää helposti stabiiliutensa, kun et vedä toisia omalle reviirillesi…”

Uudelleen arvioidessamme, millaisiin luonnon- ja ihmisvaroihin meidän elämää nojaa, ei oikein riitä, että keskitymme aikaan jolloin siirryimme fossiiliseen energiakäyttöön. Jo ennen sitä ihmiskunta osasi elää yli varojensa, tuhota pitkälti Euroopan metsät ja hävitä eläin- ja kasvilajeja. Fossiilitalous päästi meidät vain harjoittamaan taipumuksiamme moninkertaisella tehokkuudella. Nämä meidän taipumukset ovat edelleen mukana vaikka miten vannotaan ilmastomuutos- ja ekosiidintorjunnan nimeen. Taipumuksemme ovat saaneet yhteiskunnassamme rakenteellisen muodon eivätkä sieltä häviä tarmokkailla puheilla eikä näennäisillä teoilla.

Voimme nykyään markkinoida itseämme sosiaalisesti luultavasti paljon kauniimmin kuin vanhassa vähemmän työ- ja toimialaeriytyneessä yhteiskunnassa. Ihminen voi esittää itsestään parhaat puolet työpaikallaan tai somessa ja harjoittaa aivan erilaista käytöstä muualla. Elämätavat, joissa yksityisyys ja työelämä sulautuvat lähes täydellisesti toisiinsa kuten meillä, Lassella ja Marialla, mahdollisuudet viettää varjoelämää ovat aika vähäiset. Se tuottaa jonkin verran ongelmia, koska vallitseva käytäntö luo kiiltokuvastandardeja, joita voi olla suorastaan mahdotonta täyttää ja pysyä samalla henkisesti tasapainossa. Se voi olla haastava omavaraistumiselle jossa saatetaan jälleen yhteen elämä ja työ, paikallisuutta ja (pari)suhteita.

Hyvät ihmiset, miettikää vähän kun plaraatte sää- ennusteita netistä! Minkälaista kiilaa laitatte itsenne ja luonnon välille! Ihminen on tarkkailut säätä siitä asti kun ryömii alkumerestä rantaliejuun. Meillä on sisäänrakennetut eväät olla käyttämättä satelliittiteknologian luontoa kuluttavaa kuiskutusta avaruudesta. Sen lisäksi: kun aamulla katson taivaalle, saan selkeän kuvan päivän ulko- tai sisätöistä ja motiivin ryhtyä niihin. Asia toimii pään sisällä ihan erilailla, jos kytken työinspiraation ruutu-tuijotteluun ja unohdan senkin että hyvää ja tehokas työnteko tiedostaa ja ottaa huomioon epävarmuuden.

Olen paljon ja järjestelmällisesti käyttänyt puutteen liikkeelle panevana voimana. Huono vaate on hyvä syy tehdä uutta. Kierrätystavaran käsittämätön määrä tuhoa tämän motivaation ja puute täyttyy jollain polyesteritekeleellä. Jos puute johtaa siihen että lahjoitan itselleni kotitekoisen villapaidan, puutteen kielteinen merkitys katoaa.

Tänään Justus kysyi: Miksi koulussa ei ole aamupiiriä?

Käytetäänkö e-urheilussa e-pillereitä?

Rahankäyttö suosii tuotannossa halvan fossiilienergian käytön kalliin ihmistyövoiman sijaan. Samaa suosiminen tapahtuu aikapankki kokeiluissa. Esitän maksuvälineeksi Fossi-raha (yksikkö olisi Musta Markka), joka on sidottu hiilikantaan. Arvo olisi käänteinen: mitä enemmän maksaa sitä haitallisempi tuote, nolla Musti olisi hiilineutraali. Rahareformin aiheuttama lama synnyttäisi uuden ammattiryhmän joka muuntuneessa tietoisuuden tilassa laskee hiilitaseet taas kaupankäyntiä edistäviksi ja luovat käsitteen harmaasta ja valkoisesta hiilestä. Valkoinen hiili on heidän mielestä loppujenlopuksi vain se aine, joka muutenkin jo leijuu ilmakehässä ja edistää metsänkasvua.

En ole koskaan nähnyt niin paljon surunvaippoja lentelvän ympäriinsä kuin tänä kesänä!

Ihmisen toiminta maapallolla muuttuu oleellisesti vain uskonnon kaltaisella murroksella. Millainen se voisi olla? En usko uudelleen lämmitettyyn uskonnollisuuteen, fundamentalismiin eikä ns. uskonnottomuuteen. Mielen murros on oltava jotain, mihin tiede ei kykene ja papit eivät (enää?) osaa tarjota – sidosainetta meidän ja maailman välille, oivallus elämästä ja elottomuudesta.

Ulkopuolinen arvioi asioita viisaudella, sisäpuolinen tietämyksellä.

Instituutioiden kuuluu toteuttaa tasavertaisuutta, mutta minusta niiden ei pitäisi liputtaa yhden ihmisryhmän puolesta. Tapa johtaa siihen, että seuraava ryhmä kokee itseään väärinkohdelluksi, koska ei saa samanlaista näkyvyyttä. Pride-liputukset julkisilla laitoksilla ovat minusta myönnytys populistiselle politiikanteolle ja antavat lisävaltaa somessa käydylle arveluttaville painostusmetodeille. Ks. Oulu

 

Raha on meitä voimakkaampi

 

 

Kapitalismin ja vaihtoehtoisuuden ero: Luontaistaloudessa osaava pärjää perusluovuudella vuodesta toiseen. Kapitalismi luo toimijoilleen alituisen luovuuden pakon, mikäli aikoo pysyä markkinoilla hengessä. Siellä tehdään järjestelmällistä kehitystyötä – kuka tekee sellaista vaihtoehto kentällä, jossa tulosvastuu ei hengitä niskaan? Tämä taitaa olla perustavalaatuinen syy, miksi innovaatioihin tähtäävät investoinnit suuntautuvatkin lähinnä kaupallisiin yhteyksiin. Miksi on äärimmäisen harvassa ei-kaupallisia harrastajia, jotka paneutuvat vuosikymmeniä systemaattisesti esim. omavaraisuuteen kelpaavien siemenlajikkeiden jalostukseen? Markkinatalouden puolella sellainen olisi peruskauraa. Kysymys on siitä, kumpi vie ja kumpi vikisee: vallitseva kierouma vai varteenotettava muutos.

Lähes yhteen sovittamaton yhtälö: työnjako ja tehokkuus.

Hiilidioksidipäästöt nousevat uusiin huippulukemiin 2023 – investoinnit puhtaaseen energiaan vain kaksi prosenttia koronaelvytyksestä

Onko ylivoimainen enemmistö todella sitä mieltä, että  hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on rahatekninen tai lainsäädännöllinen ongelma?   

Resurssijalanjäljen hahmottamisen kannalta on tärkeä tietää materian jalostusasteesta. Polttopuun jalostusaste on alhainen, saunanlauteiden on jo korkeampi ja koristeveistoksen jalostusaste on korkea. Vastaavasti valmistukseen kuluvia satsauksia tuhoutuu sitä enemmän mitä korkeammin jalostetusta hyödykkeestä on kyse. Viljellyn ruoan jalostusaste on matala, joten viljelyllä ei voi paljon painaa resurssijäljen alas, jos jättää korkean jalostusasteen omaavan polkupyöränsä sateeseen ruostumaan.

Jos palataan vuosikymmeniä taaksepäin, poliittinen kansalaisaktivismi näkyi enimmäkseen  punk-, anarkisti-, eläinsuojelu-, nais- ja ympäristöliikehdintänä. Asenne yhteiskuntaa kohtaan ulottui kriittisestä totaaliseen ”systeemi on mätä”. Epäluuloa viljeltiin kosolti.

Mikä on ero nykypäiviin? Epäluulo on syvempi kuin koskaan ja rehottaa aivan toisella tavalla ja muualla kuin vanhan opposition piireissä. Oliko se silloin vain turvallinen leikki, jota vanha oppositio järjesti itsenäisyyspäivinä? Turvallinen siksi, että toiminnalla ei ollut todennäköisyyttä jäädä muuksi kuin marginaalipuuhaksi. Nykyinen populistinen aktivismi on ihan eri luokkaa ja on vienyt vanhojen aktivistien työkalupakin eteisestä ja sanat suusta. Vaikuttaa siltä, että skene ei ole kyennyt käsitellä tapahtunutta ja on osin siirtynyt mm. sateenkaariliikkeen osaksi. Siellä on nykyään helpompi olla kuin ennen. Avoin kysymys.

Odotellessamme käänteentekeviä teknisiä ratkaisuja, saatamme menettämään arvokasta aikaa muuttaa elämämme kestävämmäksi kiistattoman tehokkailla tavoilla:  viljelemällä ja katkaisemalla kulutuskierteen.

Jeps, juhannukseen tarvitaan rimanalitusta:

Imukuppi – kumihippi

Juhannussima – Juhan nussima

Kohti talvea – tahti kolvessa

Olin 21-vuotiaana au-pair suhteessa  Hongkongissa. Tutustuin silloin politiikka- ja kulttuuriaktiiveihin, joita huolestutti Hongkongin palautus Kiinalle. Nyt heidän huolet ovat käymässä toteen. Olen aina vähän kuulolla mitä siellä tapahtuu. En tiedä parempaa keinoa kuin mahdollisimman täydellinen kulutusboikottia Kiinalle ja (hiljaistakin) yhteistyöstä irtisanoutumista avointa sortoa harjoittavan valtion suhteen. Kiinasta tulee huomattava osa tekniikkaa joko suoraan tai välillisesti – mm. aurinkokennoja.

Tällä hetkellä näen erilaisia johtajuuden muotoja: 1). johtajuutta johon hakeudutaan 2). johtajuutta johon ajaudutaan 3). johtajuutta johon suostutaan 4). johtajuutta jolta onnistuu välttymään.

Yhtenäiskulttuurin tuolla puolen ovat heimostuneet ihmisryhmät, jotka elävät eriasteisesti eriytyneenä toisistaan. Haaste on miten heimojen välillä voi valita sopua kun jättävät kohtaamatta? Murroksen keskellä on näkyvissä vääjäämätöntä heimopiireihin jakautumista. Ekologisesti se on askel kestävämpään elämäntapaa mutta sosiaalisesti se voi olla mitään vaan.

On olemassa ajatus, että samoja faktoja hyväksyvät ihmiset tulisivat jotenkin automaattisesti samansuuntaisiin johtopäätöksiin. Tämä ajatus on suosiossa ihmisryhmissä, joilla on mieltymys määritellä todellisuutta muidenkin puolesta. Faktojen lisäksi päätöksiämme pohjana on kuitenkin ajatus maailmasta ja elämästä. Tulenvarastelijan Prometheuksen tapaus jakaa vieläkin. Toisten mielestä meidän ei olisi pitänyt ottaa käyttöön riskiteknologiaa, jonka hallinnan kanssa meillä on perustavanlaatuisia ongelmia. Toisten mielestä meillä olisi paljon tylsempää, jos olisimme pitäneet sormet erossa tulesta. Molemmat perustelut ovat faktojenkin valossa melko riittäviä kunnon mielipiteen muodostumiselle, joten arvot ratkaisevat. Käytännössä monista faktoistakaan ole yksimielisyyttä. Mielipidemuokkauksessa ollaan aika herkkiä julistamaan faktoiksi asioita, joiden totuusarvo saattaa romahtaa äkistikin.

Välillä faktaa: erään sekä kaupunki- että maalaistarinan mukaan nykyisiä karkaistuja sahanteriä ei pysty teroittamaan. Se ei pidä aukottomasti paikkansa! Kokeilkaa itse (tylsään!) sahaan. Teroittaminen toimii lähes kaikille kaarisahojen terille, muutama kummallista poikkeusta lukuun ottamatta (joiden kovuuus rikkoo viilan). Olen kuullut väittämää 40 vuotta eri maissa. Johtuuko siitä, että karkaisu on kulunut pois? Eikös ole ihmeellistä?

Yhteiskunnat piilottavat systemaatisesti eettiset ongelmakohtansa.

Juuri näin toteutuu teknologinen harha: kestävyyttä luodaan kestämättömyydellä. Sori, tähän uskominen on liikaa vaadittu. Olemme siirtämässä yhä enemmän resursseja kulttuurimme aiheuttamien vahinkojen hoitamiseen kuin niiden ehkäisyyn. Tämä käytäntö näkyy myös Korona- toimenpiteissä ja sinetöinee kriisiytyvien yhteiskuntien kehityskulun.

Kun muutamme traktorin tiivistämää peltomaata puutarhaksi, ymmärtää paremmin, mistä maatalouden vesistöjä kuormittavat pintavalumat syntyvät.

Haluan nähdä salaliittoteoreetikon, joka osaisi hylätä teorian näytön puutteesta.

Onko trendikkäämpää olla introvertti kuin ekstrovertti?

Alan ymmärtää mistä on kyse kun yleisesti tunnetut henkilöt muuttuvat kansan mielestä ”ylpeiksi”, ”itsekeskeisiksi” tai ”diivailijoiksi”. Julkisen huomion kohteeksi siirtyminen tekee vaikeaksi kuulla enää omaa sisäistä ääntä. Epäsymmetrinen ihmissuhde pakottaa sulkeutumaan. Opiston sivuopintoja.

Suhtaudumme luonnon rikkomiseen useimmiten ”tekemällä sattuu”- mentaliteetilla, tahattomana vahingontekona tai välinpitämättömyytenä. En väittäisi päinvastaista, mutta mietin, onko meidän mieliin haudattuna jokin vire, joka sittenkin tahtoo rikkoa maapalloa, koska se ei meille riitä.      

Esiintyykö eskapismi tieteissä? Ehkä joo.  Syväjäädytettyjä kehoja holveissa ajatellen menettelystä olisi mielenkiintoista tehdä  elinkaari- ja hiilijalanjälkianalyysi. Jos tulokset ovat kestämättömiä, voitaisiin kokeilla minun kehittämäni marjojen kääntelymenetelmää.

Hieno, että elämme sellaisten rohkeitten, vanhojen naisten seurassa kuten Leena Krohn ja Margaret Atwood. Toki somemaailmassa tiedetään, että kannattaa valita kohteensa huolella.

Yhteiskunnan murroksessa entisistä liittolaisista voi tulla vastakkaisia voimia. Liikehdinnän pragmaattinen haara etsiytyy useammin ja helpommin vallankäytön äärelle. Sille aatteellinen haara voi jäädä silmäntikuksi, koska se ei taivu strategisille vaatimuksille. Omavaraopistolla ei ole pyrkimyksiä hallinnolliseen valtaan.   

Suhtaudun kriittisesti taiteisiin ja urheiluun ammatteina. Kaiken vähiten sympatiaa heruu e-urheilulle, jossa koen melko suorannaista yhteyttä siviili- ja sotilaallisen toiminnan välillä. Olohuoneessaan sotapeleissä kunnostautunut lentäjä saattaa olla hyvinkin kiinnostava rekrytointikohde asevoimille. Joka tapauksessa e-urheilu pitää yllä kysyntää tietotekniikan uusimmille innovaatioille ja käytönotolle. Peliaddiktoituneen sukupolven olisi hyvä tietää, että on olemassa sellainen käsite kuin sotateollinen kompleksi. Sen vaikutusvallasta varoitti itse Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower vuonna 1961.

Olisiko kuviteltavissa että joskus valtiot pystyisivät luopumaan alueittensa aggressiivisesta kiinnipitämisestä puhumattakaan laajentamispyrinnöistä ja jopa antaisivat separatistisille liikehdinnöille tilaa? Reaktio tottumattomille ajatuksille on yleensä jyrkkä ei! Mutta onko ajatus oikeasti poissuljettu, jos siirtymisistä sovitaan ja luodaan uusia rinnakkaisolon muotoja? Syy tähän pohdintaan on resurssisotiin ajautuvat suurjärjestelmät ja niiden aiheuttamien tuhojen mittakaavat. Minusta meillä on vahvaa näyttöä, että valtiojärjestelmillä on, ja on aina ollut perustavanlaatuisia ongelmia ratkaista tietynlaisia rakenteellisia kysymyksiä joiden mittakaava suurvaltojen dominoivassa maailmanjärjestyksessä on kasvanut kohtalokkaan vakavaksi. En keksi eloonjäämiselle muuta lääkettä kuin valtakeskittymien suunnitelmallinen hajauttaminen. Se on parempi vaihtoehtoo kuin samaan tulokseen johtava rytäkkä. Epätotunnaisten ajatusten testaus ja käyttöönotto ei ole pragmaattisten arkipäiväpoliitikkojen vahvoja puolia. He tulevat vasta kansalaiskeskustelun perässä.

En keksi paljon asioita jotka säilyvät kulttuurimme kasvudynamiikan ulkopuolella. Pienestä on pakko tulla isompaa, vajaasta täydellistä. Mitkä olisivat mekanismit, jotka jarruttaisivat totaaliksi tulemisen trendiä? Yksi välttämätön tekijä totaalistumiselle on varmasti raha. Olisiko jonkinlainen lahjatalous vaikeuttamassa globalisaatiokehitystä vaikeuttamalla erilaisten pääomien kertymistä? Ehkä olen siksi kauan vierastanut henkisen pääoman edunvalvontaa. Käytän toisten henkistä työtä ja annan omani käyttöön. Ei maksuja.

Yhteiskunnallisen muutoksen aikaan on hyvin tärkeä tarkkailla, miten valtasuhteet jakautuvat uudestaan. Syntyvät valtatyhjiöt täyttyvät alta aikayksikön ja usein suunnalta, joka on hyvässä ”maineessa”, koska näkyväksi tullutta vallankäyttöä osaamme jo tunnistaa. Asialla on merkitystä muutoksen kulkuun ja on lähes mahdotonta korjata jälkeenpäin. Johonkin moraalipoliisimaiseen käytökseen ei kannata silti ryhtyä, sillä osoitellessa tunnetusti kolme sormea näyttää itseään päin.

Toiset rehvastelevat aikaansaannoksillaan, toiset yläpuolisuudellaan.   

Varmaan ”Maailmanlopun profeetan” maineen välttämiseksi menee moni ihan asiallinen pohdintaa maailman tilasta hukkaan. Erikseen ovat ne, joille tämä rooli liimautuu täydellisesti egoon. Tietynlainen fatalismi suojaa pelkojen aiheuttamasta ylireagoinnista, jolloin päästään kiperissä keskusteluissa jopa asiaintasolle. Ehkä siitä syystä fatalismillakin on huono maine, koska se vaikeuttaa ihmisten tunneperäisen ohjailun ja päästään ajattelussa pintaa syvemmälle.  

Olen tehnyt 35 vuotta omavaraisuuden edistämistyötä yhdestä hyvin inhimillisestä syystä: jos alkaa mennä huonosti en halua joutua tilanteeseen, että monet kaverit alkaa muistaa että landella on mukavaa ja siellähän asuvat Lasse ja Maria! Jos menee huonosti, astuu voimaan mitä ikävin priorisointi ja kokematon renki ei pysty tuottamaan sitä, mitä hän kuluttaa. Miksi en ole kirjoittanut tätä aiemmin? Koska en halua ratsastaa pelkokuvilla. Ehkä huolet eivät käy toteen.

Hierarkioita emme pysty purkamaan, jos emme osa huolehtia perustarpeistamme itse. Muu puhe on sanahelinää.

Meneillään olevissa sosiaalisissa välienselvittelyissä aiempi loukkaava käytös on osin korvautumassa loukkaantumisrituaalilla, joka mahdollistaa vallankäyttöä ”puhtain paperein”, eli uhrin roolista käsin. Askel tästä eteenpäin mentäessä minua vähän puistattaa omakohtaiset kokemukset Lähi – idän maissa yleisestä käsityksestä perheen ja suvun kunniasta, joka on todella kova tapa hallita ihmisiä. En toivoisi sellaisen yleistyvän täällä, mutta täälläkin meidän antamat symbolimerkitykset asioille alkavat elää omaa ja varsin tulkinnanvaraista elämää. Vainoharhaisessa kyydissä satiiri, karikatyyrit ja pilapiirrokset ovat kohta undergroundia.

Tässä linkki Joonas Konstigin kolumniin. Erinomainen kuvaus toisinajattelijuudesta ja mitä se ei ole. Suosittelen erityisesti niille, jotka haluavat olla omilla aivoilla ajattelevia. Lisäisin kirjoitukseen vain ajatuksen, että itsellisemmäksi ajattelijaksi tuleminen edellyttää, että ymmärtää omaa  laumasielunsa. Se nimittäin tahtoo sensuroida ajattelua koko ajan – hyvää tarkoittaen.

Onko omavaraisuudella kerrottava jotain painavaa isojen konfliktien sattuessa? Taikka jo ennen niiden ilmenemistä? Vain Gandhin kansalaistottelemattomuuteen viittaaminen on hieman laiska teko. Hajautetulla yhteiskunnalla jää vain epäsymmetrinen reagointi teknologiaan perustuvan sorron vastustamisessa. Toimiminen kaukonäköisesti on omavaraisuudessa olennainen taito. Tämä pätee myös konfliktitilanteiden arvioinnissa. Ennakoivasti on tärkeätä luopua varsinkin kaupallisesta yhteistoiminnasta sellaisten tahojen kanssa, jotka ovat kasvattamasta sotilaallista ja muuta ylivalta huolestuttavalla tavalla. Mitä voi tehdä Kiinan osalta? Kysymys on todella keskeinen ihmisille, jotka etsivät kestävyyttä. Tiedämme kokemuksesta vain, että maailmasta sotimiset eivät häviä. Mutta niiden mittasuhteisiin voi ehkä vaikuttaa. Euroopan unionin perustamiselle yksi syy oli luoda tiiviit kauppayhteydet maitten välillä ja siten tehdä hankalammaksi aggressiivisen politiikan harjoittamisen. Mahtaako tämä nykyään enää toimia samalla tavalla? Näistä omavaraisuuden vaikeista aiheista oli tarkoitus kirjoittaa tänä talvena, mutta en ehtinyt. Harmi. Jospa joku muu?

Medialukutaito on osaa sosiaalilukutaitoa. Yhteistä niile on ihmisen viestiminen, johon olosuhteet vaikuttavat enemmän kuin viesti itse. Hyvä, että on alettu ravistella myytti autuaasta vanhemmuudesta. Aihe on esimerkki yleisestä käänteisviestinnästä, jotta on syytä lukea rivien välistä. Moni lapsenkasvatukseen väsynyt yrittää pitää itsensä voimissaan toistelemaan itselleen positiivista mantraa. Eli hän viestii itselleen jotain mitä hänelle ei ole välttämättä tosi. Myytti syntyy kun luotavaksi tarkoitettu totuus siirtyy kulttuuritasolle. Sanonta – puhe mistä puute – on viestilukutaidon ikivihreä hitti.

Metoo- kampanjan aiheellinen alku raivasi myös tien laajaan kostomielialaan ja hengestään fasistisen 0-toleranssin vaatimukseen. Ja kulkusuunta jatkuu. Käynnistynyt tapahtumaketju epäilytti jo silloin ja on kasvattanut arvaamattoman sosiaalisen riskin, joka näyttää rikkovan tavoitteen ihmisten paremmasta kanssakäymisestä tulevaisuudesta. Toivottavasti olen väärässä.

Nämä uutiset tekevät minua surulliseksi. Kuvitellaan, miten asiaa puitaisiin jos runoilijan ja kääntäjän ihonvärit olisivat päinvastaiset! Ihanteiden tavoittelunnimessä on tehty pitkin historiaa ikäviä asioita. Viime vuosien vimma hävittää lopullisesti kaikki epäkohdat on muuttunut itse epäkohdaksi. Hyvät taitelijat, jatketaan viimeiseen saakka: Bachia vain miespianisteille ja Kaija Saariaho vain naismusikoille! ABBA –coverit vain eronneille artistipareille! Ja koska teatterissa näytteleminen on kriisissä, jättäkää Jim Morrisonin rooli vain alle 27 vuotiaalle todennetulle narkkarille. Ja sitten tuo Hamlet vielä … poliittinen populismi sai rinnalleen taidepopulismin.

Energia- ja luonnonvarat määräävät kehittyneiden yhteiskuntien kestävyyden puitteet. Heti sen jälkeen kestävyyden ratkaisevat epämääräisemmät henkiset ja sosiaaliset tekijät. Arvelen, että historiallisten korkeakulttuurien hajoamiseen liittyy olennaisesti sosiaalinen hajoaminen, jonka yhtenä tekijänä voisi olla ihmisen kapeneva ymmärrys toisia kohtaan. Korkeakulttuurin pitkälle viedystä työjaosta voisi seurata tällainen erkaantuminen. Voimistunut kuplassa – elämisen mahdollisuus rampauttaa sosiaaliset taidot yhtä lailla kuin pakotettu sosiaalisuus.

Nie war der Horizont so öde wie damals,

Nie waren die Reden so verlogen wie damals,

Nie war der Himmel so leer wie damals,

Nie standen wir alle so nackt da wie damals,

Nie waren die Minister so bombig wie damals,

Nie war die Angst so nah wie damals.

Vielen von uns war damals die Weste zu eng,

Vielen von uns war damals die Weste zu eng. (Spliff 1982)

Aikuiselle nykyhetki voi tuntua vakaalta, koska hänelle on muotoutunut personaalisuus eikä taivu enää mihin tahansa. Lapsi sen sijaan astuu huomiseen. Lapset perivät Koronasta jotain, mitä ei vedä vertoja sota-aikaan. Läheisyyden romahduksen. Kehittäkäämme pienyhteisöllisyyttä.

Yksinkertaistettu perusasetelma: toisvaraisen on aina ollut pakko hallita omavaraisen. Omavaraisen piti suojautua toisvaraisen alistavilta pyrkimyksiltä. Teknologia muuttaa valta-asetelma ja luo uuden alisteisen: ympäristön. Hierarkioista puhuminen on aika laiha, jos ei näe missä niiden juuret ovat. Ekologisesti eri ammatit eivät ole yhtä arvokkaita. Nyky-yhteiskunta sen sijaan vaatii tämä näkemyksen jo yhteiskuntarauhan vuoksi.

…Muistetaan, että valmiuslainsäädännön yksi tarkoitus on taata taloustoiminnan edellytyksiä, enkä usko että sillä tarkoitetaan vaihdantataloutta.
Lähtiessäni omavaraisuuteen pyrin olemaan mahdollisimman hyödytön yksilö silloin kun systeemi pakottaa ihmisiä omiin elvytystalkoisiin. Uskokaa tai älä: tämä ajatus myötävaikutti olla hankkimatta ajokorttia ja ammattia… ja metsittämään pellot.

Pakina rahasta

Rahaihmiset yleensä kieltäytyvät hyväksymästä ajatusta, että raha ei ole neutraali väline. Heidän mielestä raha ei lukitse yhteiskunnallista kehitystä mihinkään tiettyyn suuntaan eli ei ole ekologisen rakennemuutoksen esteenä. Usein he vertaavat raha puukkoon: sillä voi tehdä sekä hyvää että pahaa. Juuri se valinta mitä puukolla tekisi, edellyttää meiltä vapaa tahtoa ja kykyä tehdä päätöksiä. Niinpä puukko väkivaltaisuuksiin taipuvaisen ihmisen käsissä ei ole neutraali kapistus.

Kun katsoo ihmisten elämää ja niiden valinnat – matkailu, kännykät, sosiaalinen käyttäytyminen – siinä on hyvin paljon yhdenmukaisuutta, jota kaverit naamakirjan puolelta tykkäävät kovasti profiloida. Etenkin silloin ihmiset eivät käyttäydy hirveän omaperäisesti kun joutuvat jonkun käskystä esimerkiksi rintamalle. Siellä heidän kiväärinsäkään on yhtä vähän neutraali, vapaasta päätöksestä riippuvainen työkalu kuin teräase puukkojunkkarin kädessä. Samalla tavalla rahan käyttö ei ole kenenkään hallinnassa mutta siitä huolimatta se liikkuu ja pitää nykykehityksen lujasti radallaan.

Meidän seuraan hakeutuu usein ihmisiä, jotka toivovat meiltä eräänlaisia synninpäästöjä: miksi heidän autonsa on niin välttämätön, miksi he perheellisinä eivät voi matkusta julkisilla tai syödä luomua. Tai miksi fyysinen työ ei heille sovi. Se on kiusallista, koska meillä ei ole taivaallisia valtuuksia armahtaa. Siitä huolimatta, että opiston vetäminen erkaannuttaa Maria ja minua omasta omavaraisuudestamme, pidämme hyvin tärkeänä, että ihmiset löytävät polkunsa verstaisiin ja kasvimaille huolehtimaan omista perustarpeista.

Meillä on laajat vapaudet hakeutua ammatteihin, jotka ovat herkkiä maailman muutoksille. Yleensä se menee niin: mitä kauempana alkutuotannosta, sitä toisvaraisempi ja haavoittuvampi. Jo lapsia kannattaisi opettaa perusasioita, jotta he myöhemmin, rahat pörsissä tuhlattuaan, eivät syytä yhteiskuntaa epäonnistumisestaan. Kuten huomaatte, muotoilin tämän nyt hyvin epämääräiseksi, jotta en saa liikaa suuttumusta niskoilleni. Ongelma on kuitenkin, että pettyneet ihmiset muodostavat hyvin epävakaan pohjan väistämättömille muutoksille.

Omavaraisuuden kautta voi ymmärtää nyky-yhteiskunnan perusteet.

Poliittinen vaikuttaminen painottuu vaatimiseen tekemisen sijaan.

Meillä on tapana olla liittämättä asioita toisiinsa, koska silloin voi vaivatta tavoittaa asioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään.

Tässä Kari Enqwistin kolumnissa on minusta tärkein mitä hän sanoo äärivoimien hallitsemisesta.

Kun astut sairaalaan, monista asioista on jo päätetty sinun puolesta. Sairaalat, niin kuin muutkin yhteiskunnan voimapaikat ovat henkisesti hyvin hallitsevia, joten vaihtoehtoinen ajattelu kaikoaa kauas. Yllätyn siitä aina uudestaan. Mieti ensin mitä haluat.

Enhän minä mikään ulkopolitiikan ekspertti ole, mutta diplomaattien karkottaminen on minusta huonoimpia vaihtoehtoja osoittaa mieltä. Diplomaatit ovat sentään yhteyshenkilöitä. Paremmin istuisi kaupalliset pakotteet – jotka toki käyvät kalliimmaksi kuin diplomaatin matkalippu. Niissä olisi kuitenkin enemmän moraalista selkäruotoa.

Halu luonnonläheiseen elämään ei suojaa hurahtamiselta tai ylisuorittamiselta. Tutkin joskus maassa ollutta hiilenpalasta ja näin miten kasvien juuret viihtyivät sen sisällä. Olen sittemmin käyttänyt hiiltä maanparannusaineena. Sitten tuli biohiilivillitys ja jotkut ovat valmiita kaatamaan puita biohiileksi. Käsivetoisessa taloudessa on jo ihan riittävästi työtä polttopuiden saamisessa metsästä uuniin, joten puun suoraan kyydittäminen hiileksi ilman lämmön hyödyntämistä ei ole mitä todennäköisimmin läpiajateltu juttu. Meillä vuoden polttopuista jää sivuvirtana 2-3 sangollista tuhkasta seulottua hiiltä. Kostutettuna pissalla siitä kasvoi hienoja kurkkuja.

Nykyhetkellä ei ole mitään tekemistä kahden edellisen postauksen kanssa.

Typerä fatalismi yrittää pyhittää laiskuuden, viisas fatalismi on sujut elämän ja sen rajallisuuden kanssa.

Jos keskustelussa on pulaa hyvistä argumenteista pyritään korvaamaan laatu määrällä. Vastaansanomattomalla  argumentilla on oltava moitteeton faktapohja mutta ankkuroituu viime kädessä johonkin elämänkatsomukseen. Jos sitä ei uskalla paljasta, argumentointi on käytävä faktoista. Vanha filosofinen lopputulema on kuitenkin se, että ”faktoilla” ei voi ratkaista, mikä on hyvää elämää.    

Ihmettelen miten moni tuttu kaveri on uponnut salaliitojen suohon. Alempana oleva kommentti ehkä liittyy siihen. Silloin kun öykkäritiede ei anna sielulle kotia, keho alkaa etsiä sitä.

Mahtavaa, kun nykyään on myös ratkaistu, mikä on uskonnollinen ja eettinen vakaumus! Ylen uutisissa se kerrotaan: “…Myöskään eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen ei tämänhetkisen tiedon mukaan pitäisi estää rokotuksen ottamista. Rokotteet tuotetaan synteettisesti, eli ne eivät ole millään tavalla eläinperäisiä…” Ikään kuin eettisen vakaumuksen tunnusmerkki olisi kasvissyönti. Minun eettisiin valintoihin vaikuttaa myös ekologia, teknologiakriittisyys, globaalin rahatalouden vallan seuraukset ja näkemys ihmisestä. 

Luonto ei ihmistä paranna eikä heimokaan pelasta. Luokseni on tullut vuosikymmenten aikana ihmisiä jotka arvelivat saavansa apua luonnonläheisestä elämästä. En muista nähneeni ihmeparannuksia missään muussakaan simuloidussa heimo- tai survivalympäristössä. Eikä meihin siirry esivanhempiemme henki koskettamalla rukkiin tai kirveeseen. Rekvisiittavälitteinen kasvupyrkimys voi lähennellä fetisismiä. Luonto, yhteisöllisyys ja esineistöt luovat lähinnä hälystä vapaamman tilan joka auttaa keskittyä. Mutta sitten vasta varsinainen työ alkaa.  

“Sitten hänen rohkeutensa heräsi ja hän katseli ympärilleen ja näki ihanan, vihreän metsän, aurinkopaisteessa väikkyvät, tuulessa huojuvat isot puuryhmät ja ajatteli uljasta, vapaata metsäelämää.” -Robin Hood-

Eläämme huhu-taloudessa. Se on tila, jossa oletetusti jokaisen viestin takana on pakko olla totuuden siemen.

Nähdäkseni nyt, kriisien keskellä on kaksi pahinta kuoppaa mihin saatamme langeta: suoranainen johtajankaipuu tai epäpersonaalisen johtajuuden haku tieteistä ja teknologiasta.

Jo 150 vuotta sitten pidettiin teollistumiskehityksestä varoittelevia ihmisiä pelleinä. Niin nytkin. Silti – jos näitä konerikkojia, junanvastustajia ja lopunajanprofeettoja olisi kuunneltu tarkemmin, emme ehkä olisi tilanteessa jossa teknologia olisi mahdollistanut ilmastomuutoksen. Turha jossitella, olisiko maailma silloinkaan nykyistä mukavampi, mutta ei sitä voi pois-sulkeakaan.

Teknologiakriittisyyttä on vaikeampaa ilmaista kuin sen lapsenomainen kannattaminen. Siinä, missä insinööri voi maalailla jonkin saavutuksen potentiaalia, arvostelija voi vain viitata epämääräisiin mahdollisiin seurauksiin – ehkä vain uskonnollisia vertauskuvia käyttäen. Vakuuttavuuden epäsymmetria juontuu osittain siitä että osapuolet ajattelevat hyvin erilaisilla aikaperspektiiveillä. Silloin nopea hurmos päihittää myöhempää päänsärkyä.

Paradoksaalista kyllä, että sadan vuoden takaiset tieteen ja teknologian kehitysoptimistit kokevat taas olevan ratkaisurintaman kärkijoukkuetta ja osa epävarmoista sieluista on valmis etsimään turvaa konseptista, joka on saattanut meidät tähän tilaan. Tämäkö on meidän parantumaton tauti? Ihmeen odotus.

On mielenkiintoista olla olemassa.

Minun suosikkini on “kokeellinen” luonnontiede, koska sen taustalla ei ole mikään luonnontieteellisen päämäärän loppuun saattaminen. Dogmaattinen luonnontiede saattaa oikeuttaa luonnon hyväksikäytön, kuten eläinkokeita, oman päämääränsä saavuttamiseksi. Kokeellinen luonnontiede ei välttämättä hylkää arkisen empaattiuden luontoa kohtaan. Newtonin fysiikkaa ehkä sijoittuu tuohon käännekohtaan, jolloin maailma oli alkemian ja luonnontieteiden rajamailla, vailla luonnontieteiden ylimielisyyttä. Jos näkemykseni aatehistoriasta pettää, kirjoittakaa minulle ja julkaisen teidän vastalauseita poikkeuksellisesti tällä sivulla!

Päivän mielettömin sana: “Gotteswahn”!

Vieraantuneisuuden oireyhtymä: muoto on tärkeämpi kuin sisältö, sana on todempi kuin todellisuus, diagnoosin saaminen nautinnollisempi kuin olotilaan selvittäminen. Kollektiivinen identiteettikato törmää todenäköisesti jossain vaiheessa kipeästi realiteetteihin ja kätkee itseensä vainojen aikaa. Suojautua voi harkitulla etäisyydellä massaliikkeisiin. Entisajan pienyhteisöllisyys ei antanut meidän kivikausiaivoillemme tällaista kasvualustaa.  

Millaisiin johtopäätöksiin täydellinen tekoäly mahtaisi tulla. Vanha vitsi on, että ihmislaji on tuhottava jotta muu voi elää. Vai johtopäätös, että se itse ei sovi ihmisten käsiin.

Olen suosinut ajatella kuolemaa äkillisenä. Saappaat jalassa kuoleminen säästäisi minut ajattelemasta kuolemaa. Mutta useammin ihminen kuolee pala palalta, tietoisesti. Menee näkö, kuulo, käsi ja tiedän, että joskus ei ole enää paljon jäljellä.

Vähennyslasku: katso itseäsi ulkopuolisin silmin, vähennä kuvasta kaikki, mitä arvelet olevasi. Mitä jää jäljelle? 

Positiivisissa asenteissa on vain se hankaluus, että ne eivät siedä negatiivisia asenteita.

Ihmettelin jo aikaisemmin ajatelmissani, miksi kansalaisliikkeillä usein tuntuu olevan taipumus jatkaa taisteluaan silloinkin, kun tavoitteet ovat jokseenkin ja pääpiirteissään saavutettu (toki tiedän, että on vaikeaa sanoa, mitä tarkoittaa “saavutettu”). Kuitenkin pidän historian aatekamppailuissa merkittävänä seikkana, että monesta kumouksista seuraa usein yhtä hallitsemattomia jälkitiloja kuin oli tarkoitus poistaa. Käsityöläinen tietää, että rautalankaa täytyy ylitaivuttaa, jos haluaa tietyn kulman. Johdatteleeko fyysinen kokemus tiedostamatta sosiaaliseen vaikuttamiseen? Minkä verran meidän olettamus tapahtumien kulusta vaikuttaa tapahtumien kulkuun?    

Häiritsevää nykytilassa on, että teknoyhteiskunnan viranhaltijoilla on niin vaikeaa hahmottaa, milloin he julkisissa kannanotoissaan lähtevät kauas osaamisalueiltaan. Tiedespesialistit eivät välttämättä ole erityisen hyviä kokonaisvaltaisessa ajattelussa. Itsestäni voisin sanoa näin: osaan ajaa autoa, mutta minusta ei ole kuskiksi.

Haluamme kaiken mitä pystymme saamaan – suklaata ja loputtomasti energiaa. Miksi haluaisimme muuta epämukavaa? Vasta taustatieto voi muuttaa tilanteen. Haluammeko syödä orjien korjaaman kaakaon tai huolehtia energian ydinjätteestä tai voimaloiden joenperkauksista? Olen tehnyt elämäntyöni kurkistamalla mukavuuksien taakse ja punnitsemalla hyvän vaatimaa hintaa.

Tapa miten Koronahaaste käsitellään ja pyritään ratkaisemaan on olosuhteisiin reagoivan pragmaattinen. Mutta siitä puuttuu taustapohdinta ihmisen osallisuudesta tautien syntyyn ja ihmisen osasta luonnossa. Mitä luontoa saamme uhrata itseämme vuoksi? Ennen tieteen vallankumousta tätä alaa hoitivat  papit. Nyt jopa paavi taitaa odottaa rokotteet ilman syvempää hengellistä ohjausta. Rokotuspäätöksien taustalla on kysymys, keitä me olemme. Rokotekriittisyyden takana voi olla jotain aivan muu asia kuin vastuuttomuus tai välinpitämättömyys – jopa päinvastoin! Jälkeenpäin Matti Nykäsen sanoin ”Ehkä otin, ehkä en”. Toisin kuin Matti, jätin ottamatta.

———-v.2021———-

Kaikkein karmaisevimmat vapauden myytit tuntuvat syntyvän väkivallan seurassa: sotasankaruus, uhrautuminen ja ylevä kuoleminen. Populaarikulttuurin puolella lännen elokuvat, James Dean ja Easy rider. Mitä vapauden sanaa vaivaa?

Palefacin “Emme suostu pelkäämään!” voisi koskea ytimeltään myös pandemiatilaa. Siellä jossain on ymmärryksen polku Koronan vähättelemisen ja pelon tuolla puolen, joka jäänee meiltä kiireisiltä löytämättä. Koronalla ei ole kiirettä. 

 

 

 

Tosiuskovainen ei usko mitään. Kukaan ei usko tosiuskovaista.

Kova teksti! Onko Vartiotorni tullut pandemian keskellä vakuuttuneemmaksi, että mainitut raamatunkohdat kylväävät hyvää sanomaa?

 

“Putin hyväksyi lain, joka antaa elinikäisen syytesuojan Venäjän entisille presidenteille” Yksivaltiuden riskit kasvavat. Pitäisikö vähentää äänestäjien syytesuoja mikäli heidän valinnoista koituvat yhteiskunnalle pysyviä vahinkoja?

Päivän tiedekysymys:

Voiko elektroni mädäntyä?

(Justus, 5v)

1980-luvulla sattui Meksikossa maanjäristys, joka erityisesti tuhosi korruptoituneiden rakennusfirmojen huonosti tehtyjä ja köyhien asuttamia taloja. Anarkistiverkostot ympäri maailmaa aktivoituivat ja perustivat “Vihreät prikaatit”, jotka auttoivat jälleenrakentamisessa. Johtoajatus oli: jos kerran betonilähiöt ovat rikki, kannattaa luoda ihmisläheistä rakennuskulttuuria. Nyt globaali talousjärjestelmää yskii ja hallitukset päättävät jättielvytyspaketeista, joiden tarkoitus on saada talouden Coronan jälkeen jatkamaan epäekologisella tavalla kriisiherkkää toimintansa. Voisiko ekologinen jälleen alkaa tästä?   

Jos maailmanlaajuiset ponnistukset Coronaan kohdistuisivat ilmastovaikutuksien hillitsemiseen, se olisi huikea saavutus – varsinkin kun ilmastomuutokseen tulee kuolemaan moninkertainen määrää. Silti Coronaa koetaan suuremmaksi uhaksi.

Isojen kriisien vastaanottamisessa yhteiskunnalla on 2 päävaihtoehtoa: 1) Luottaminen vapaehtoisuuteen, 2) Turvautuminen pakkotoimiin. Käytäntö on aina kallellaan voimakäyttöön. Kriisien tihentyessä suunta on totalitarismi. Omavaraisuuteen perustava yhteiskunta ei edellytä ideaalitilaa 1. eikä mahdollista tilannetta 2.

Tiedemaailmalla on iso ongelma. Se pyrkii öykkärimäiseen määräysvaltaan ja on samalla ratkaisevasti osa globaaleja ongelmia. Onko tieteen eettinen itsetarkkailu koskaan toiminut?   

Muuttuuko Corona kriisihallinnan kenraaliharjoitukseksi ja joukkopsykologian testikentäksi? Uhan ja jännitteensekainen ilmapiiri saattaa kertoa jotain siitä, miten joskus marssittiin sotaan euforisin tuntein. Täyttääkö politiikka nyt enemmän kansalaisten turvallisuuden kaipuuta kuin epidemian hillitsemistä? Tällaisina hetkinä meissä voimistu laumakäyttäytyminen, joka arveluttaa aina. Arviointia tekee vaikeaksi, koska yltiömäinen omien aivojen käytön korostaminen tai lauman johtajaroolin tavoittaminen ovat nekin osaa laumakäyttäytymistä.

Kriisin hetket herättävät erityisesti miehissä johtajahakuisuutta. Tiukka paikka naisvetoisessa hallituksessa!

Spesialisti tehostaa asioita aina kokonaisuuden kustannuksella.

Lävitsemme vyöryävässä viihde- ja somekultturissa opimme hyväksikäyttämään mielikuvituksiemme kohteita. Kohteekseen joutuneet saattavat valita populismin selviytyäkseen hengessä. 

Hiilineutraaliuden huuman keskellä unohtuu, minne ongelma on ulkoistettu.

Yritän opetella havaitsemista katsomisen sijaan.

Valtaosalla ihmisillä on vaikeus hahmottaa todennäköisyyksiä. Tartuntataudeissa, lotottaessa, liikennekuolemissa, tulevaisuusskenaarioissa.

Ihminen on auttaessaan muita erityisen altis loukata autettavien tunteita. 

Jaksaako elää luontaistaloudessa, jos odottaa työstä ennenkaikkea viihteellisyyttä, jännitystä ja valinnanvapautta? Työ on antamista.   

 

———-v.2020———-

Joulurauhaa bakteereille! (Justus, 5 vuotta)

On monia hienoja julkisen keskustelun avauksia vallankäytöstä, tasa-arvosta ja eettisyydestä. Määrä koettaa ihmisten vastaanottokykyä. Onko se sosiaalisesti kestävä? Onko vaihtoehtoja?

Asiantuntevuus ja jääviys kulkevat usein käsi kädessä silloin kun ammattiryhmät ajavat intressejään.

Maapalolla vallitsi miljoonia vuosia täysin erilainen hiilitase kuin se, johon nyt pyritään ja pidetään – kestävänä?   

Monessa vaaditaan elinkaariselvitystä ja isossa rakentamisessa tutkitaan sosiaalisia vaikutuksia. Päiväpolittiikkaa ei paljon tulevaisuuden skenaarioita pui.  

Tänään saatettu koiramme tuonpuoleiseen 12 vuoden jälkeen. Emme koskaan halunneet koiraa, mutta otettiin koska olisi muuten “nukutettu”. Hyvät ihmiset, miettikää lemmikkien ottamista ja elättämistä ilmastopaineiden ja hiilijalanjälkien keskellä!

Helpompi on surra ihmistä ilmastomuutoksen uhrina kuin ilmastomuutosta itse.

Kasvisbisnes valtaa markkinat liha-alalta. Ilmastotalkoista tulisi uskottavampia, jos kauramaito- ja härkkisvalmistajat toimisivat avoimen lähdekoodin hengessä. Tietoa kotivalmistukseen! 

Silloin kun maaöljy tekee työt ihmisen puolesta, voimme katsoa ihmisen työn tehokkuutta leväperäisemmin.

Esko Valtaoja katsoo, että ennen teknologiaa ihmiset elivät äärimäisessä köyhyydessä. Hallitsijat ja sodat verottivat ihmisten elinvoimaa enemmän kuin luontaistalous.

Vastakkainasetteluun päädytään silloin kun lähtökohdat ovat köyhtyneet vastakohdikseen. On muutakin maa- ja metsätaloutta kuin se mitä MTK edustaa (pienviljely). On muutakin kasvisyöntiä kuin mitä vegaaniliitto edustaa.

Ihminen on tehnyt itsestään väkevän osapuolen ekologisesta tasapainosta. Hän on tuhonnut ja suojellut sitä fossiilisen energian voimalla, jolla ei voi jatkaa. Vetäytyminen suojelijan ja ympäristömuokkaajan roolista samaan aikaan muistuttaa rauhaturvaajan dilemmaa vetäytyessä kriisialueelta: “Kaverit, äläkö riidelkö enää!” 

Jos bensahinnankorotus saa ihmisen raivoihinsa, mikä on hänen sietokykynsä kohdata vakavampia asioita?

Jatkuva paine on monille sietämätön. Ilmastoahdistus voi sytyttää heissä maailmaloppuhurmoksen. 

Ei haittaa jos et ymmärrä minua. Pahempi, jos en ymmärrä sinua. 

Lihattomuus – lapsettomuus – lemmikittömyys – tuotantoeläimettömyys – keho…

On erilaisia ihmisen toimintaa kuvaavia käyriä: maailmanlaajuisia, paikallisia, henkilökohtaisia, vaikutuksellisia. Mikä voi olla paikallisesti hyvää voi olla tuhoisa kerrattuna maailman ihmismäärällä. Käyrien lukutaito saattaa ratkaista mihin ojaan päädymme. 

---

Lukko

Lähtötila:

Ovi
 Ovi ja harja
  Ovi ja vartija
   Silta, ovi ja vartija

Seppien aika:

     Huono ovi, avaa nostamalla
      Lukollinen ovi
       Avain maton alla

IT-aika:

        Oma talo – 256- bittinen elektroninen lukko
         Virtuaalinen hautuumaa, salasana
          Taivaan portit: suljettu koska täynnä
Nyt:

           Locked in – syndrooma
            Olet turvassa

---

 

Lihasta puhutaan, koska se on helpompi aihe kuin ilmastonmuutos. (YLE-uutinen)

Ensimmäisen kerran ihmisen historiassa olemme tilanteessa, jossa ekologinen jälleenrakentaminen ehkä ei ole enää mahdollinen. Sen tiedon kanssa eläminen on ennennäkemätön haaste meidän henkisille kyvyille.

Silloin kun puhumme isoista ratkaisuista, kannattaa pitää mielessä, että ihminen arvioi asioita oman, pienen kokemushorisontin sisältä.

Joka tykkää laskemisesta ohittaa helposti asioita joita on vaikeaa laskea.

Ei ole mitään pientä ja kaunista käytäntöä luontaistaloudessa joka ei tärveltyisi koneiden hampaissa. 25 vuotta kerroin rahkasammaleen käyttömahdollisuuksista. Nyt aletaan hyödyntää sitä “kunnolla”. Arg!

Meillä on kaikilla kokemuksemme. Toisen ihmisen kokemuksen mitätöiminen tai halveeraaminen on kohtuutonta. Mistä meidän kokemus sitten nousee? Näkemisestä vai kuulopuheista, valikoivasta havaitsemisesta vai avarasta huomioimisesta, vihasta vai myötätunnosta? Kun tämä selviää, tiedämme mitä olemme kokeneet.

Esteettinen kokeminen on julkisen arvion kohteena ja pitää olla korrekti!

Polttoainehinnan nostaminen tulistuttaa ihmisiä, vaikka se on ympäristötekojen kannalta aloite heiveröisimmistä päästä ja edustaa vasta ensiaskeleita!

---

Vapauttakaa Eino!

Eino ei voi hyvin. Hän unohtuu silloin kun toisilla menee lujaa. Hauskaa ei ole häntä varten.

Taustalla, meidän näkemättä hän tekee työtä katkeamatta, sytyttää valoon ihmisen temppelit ja tuo valoa poluillemme.

Hän polkee meille sähköä kellarissa silloin kun me juhlimme talossa.

Tere Vaden vertaa öljyä Lovecraftilaiseen demoniin, jota olemme varomatta loihtineet maan uumenista elämämme keskelle.

Ei ole oikein demonisoida: Eino se vain on, joka kantaa mukanaan miljoonien vuosien kertymän elämästä. Musta kuin hiili ja liukas kuin öljy.

Eino on meidän orja ja se kertoo meistä kaiken.

---

 

Moniongelmaisissa tilanteissa saatamme haluta ratkaista ensin helpoimmat ongelmat. Silloin voi jäädä huomaamatta, että ne ovat isomman ongelman seurauksia.

Muutoksen pitää olla niin nopea kuin mahdollista ja niin hidas kuin tarpeellista.

Strateegisesti ajatteleva ihminen ei paljasta korttejaan. Luottamus syntyy avoimuudesta tai uskosta.

Nykyinen tietosuoja saattaa palvella enemmän ihmisten hallitsemista kuin heidän suojaamista hallitsijoilta. 

Ekologisessa jälleenrakentamisessa ajattelun uudistamisella pitäisi olla kvanttihypyn verran etumatkaa ratkaisujen esittämiseen nähden. Oikeaan muutokseen tarvitaan esteettinen kokemus!  

Silloin kun yhteiskunnalliselta vaikuttajalta loppu myötätuntoa toisinajattelevia kohtaan, hänen kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Koirat susia hankalampia. Koira puri reiteen. Laiminlöin hoidon. Ehkä lääkärissäkäynti edessä. Ei hyvä esimerkki kestävyyden ja vastuun ajattelusta.

Esiteollisena aikana Keski-Saksa oli hakattu raudanvalmistuksen vuoksi melko puuttomaksi. Sen jälkeen öljy korvasi puun ja metsä alkoi palautua. Kummastako suurempi haitta?

Kuka tunnustaa olevansa vieraantunut? Miten sitä tunnistaa?

“Niin sanotut tolkun ihmiset ovat polarisaation kannalta kaikista käyttökelpoisin voimavara.” (sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen)

Teknologia osa aina luvata hyvää ja me kaipaamme kuulla sitä. Droonit kuljettavat räjähteitä, kryptovaluutalla huijataan valtiotasolla ja viestintäteknologialla koukutetaan aivoja.

Hyvinvointikehitys on saanut meidät laittamaan sormen hauen kitaan. Sitä ei saa enää takaisin rikkomatta yhteiskuntarauhaa.

Silloin kun ihminen vieraantuu elämän perusedellytyksistä, hän ei tiedä enää ihmisistä, joiden kanssa hän elää. 

Joka hakee avustusta elämiseen kevyin perustein, rapauttaa myötätunnon oikeasti hädässä olevia kohtaan. Solidaarisuus rakentuu myötätunnon varaan.

Salaliittoteoriat ovat usein (vai useimmiten?) mielen epätoivoinen yritys selittää asioita, jotka ylittvät sen oman käsityskyvyn.

Talonmistaja sanoo “olen valmis pudottamaan elintasoani jos toisetkin näin tekee”. Napuri sanoo samaa. Mihin he ryhtyvät? Riittääkö heille 50% – enemmistö ryhtyjiä vai 100% ?

Saapui viesti: “WWF mukana tuhoamassa alkuperäiskansoja Intiassa maan hallituksen uusia luonnonsuojelunormistoja muodostettaessa.” Ihminen osaa harjoittaa rajoittuneisuuttaan monella tavalla – myös pelastusyrityksissään. Lisää tällaista on odotettavissa.

Ihmisessä epävarmuuden olo lisää kaavamaista (lauma)käytöstä ja tämä edesauttaa, että yhteiskunnan kehityksessä toteutuvat samat vanhat mallit. Vaikeina aikoina luovuus vähennee mutta nokkeluus saattaa lisääntyä. 

Elämän laatu ja pituus eivät aina ole samaa asiaa.

Ihminen on aina osannut tuhlata käytettävissä olevat resurssit riippumatta niiden määrästä.

Ajattelen vanhuudenpäiviäni itse rakentamassa hirsitalossani, näköala kasvimaallepäin. Ilmastomuutos on käsittämätön. 

Uutta ajattelua torjuttaessa ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, mistä ovat eri mieltä. Silloin kun ajattelumuutoksesta tulee pysyvä, opportunisti  etsii niitä asioita joista hän on (aina) ollut samaa mieltä. 

Greta Thunbergin laukaisema nuorten ilmastoliike on liian kiinnostava ilmiö, että aikuisaktiivit jättäisivät  sen rauhaan. Luultavasti hyödyntämisyritys aiheuttaa lähinnä haittaa. Gretalle toivon paljon, paljon voimaa. 

Somekulttuuri raivoaa. Onko anteeksipyynnön vaatimisesta tullut osaa kostoa? Ritualisoitunut anteeksi pyytäminen ja vaatiminen ei ole sama kuin anteeksi pyytäminen ja antaminen mielen tasolla. 

Brexit kuvaa vaikeutta purkaa abstraktien yhteiskuntien ylärakenteita. Sellaisiin muutoksiin liittyy hallitsemattomuus ja siksi ne jäävät useimmissa tapauksissa tekemättä silloinkin kun muutos olisi välttämätön.

Mitä tapahtuisi, jos sitä energiaa, jonka ihmiset käyttävät muutoksen vaatimiseen, käytettäisiin muutokseen itse?

Omavaraisuus – tila, jossa ei vieritetä vastuuta muille kannettavaksi.

Itse-tekemällä saa hiilijalanjäljen alas ilman että siihen tarvitaan infrastruktuuria.

Hieno, että on keksitty sana “ekokyttäys”. Huolissaan olevat ihmiset ovat alttiita ylikorjaaviin liikkeisiin. Vuoroveden lailla kulkevassa mielipideaaltoilussa toteutuu kaavamaisuus, joka enteilee miele- eikä ympäristötekoja.  

Poliitikon lupaus, että asioille voi tehdä jotain on peräisin hänen sidonnaisuudesta ammattiinsa eikä välttämättä totta.

Miten suhtautua menneisyyden virheisiin? Ei merenkulkija vihaa taakse jäävää mertaa.

———-v.2019———-