Omavaraopisto etsi vastauksia polttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Yleensä ilmeisen ongelman takana onkin mutkikkaampi rakenteellinen syy, jonka vuoksi ongelma ei suoraviivaisesti voida ratkaista. Silloin kun perunat kärsivät märkyydestä, ongelma ei ole välttämättä sateen määrässä, vaan traktorin tiivistämässä maassa.

Yhteiskunnallisia kipupisteitä syntyy erityisesti aloilla, missä ihmiset kokevat elantonsa vaarantuvan. Jos tämä elanto on osoittautumassa ekologisesti kestämättömäksi, syntyy pitkällinen ongelmien vähättelyn ja ongelmien osoittamisen vääntö. Keskustelu on luonteeltaan epäsymmetrinen, koska kyseessä voi olla vanhoja ammatteja ja vakiintuneita käytäntöjä. Vastapuolella on kritiikkinsä, joka (vaikka oikeutettuna) ei ole vielä osoittanut ratkaisevansa ongelman.

Omavaraopistosta ei ole poliittinen toimija, joka liputtaa trendien mukaisesti. Meitä kiinnostavat juurisyyt. Miksi toimimme, kuten toimimme. Maapallo voi yhä huonommin, vaikka tekninen osaaminen hienostuu koko ajan. Koneet kuluttavat vähemmän sähköä, hyönteismyrkystä DDT on luovuttu ja savupiipuissa on suodattimet – eikö pitäisi mennä paremmin? Ei, jostakin perustavanlaatuisesta valuviasta on kyse, mutta mistä?

Tällä sivulla aiomme pohdituttaa luutuneita käsityksiä, jotka jakavat kansalaisia syvästi- kuten metsätalous, sudet, kilpailukyky ja ilmastomuutosta.

Katsotaan onnistummeko luomaan ajatussiltoja siellä, missä niitä ketään ei odottanut olevan – parantavia puheita.

 

Kuka ja miten saa puhua metsästä?

Otetaan opinnäyte törmäyksestä yli 20 vuoden takaa.

Sananvaihdon kaava oli aika tyypillinen. Myrsky syntyi, kesti aikansa ja tasoittui. Ainakin yksi asia tuli koetuksi: maaseudullakin voi ilmaista itseään. Helppoa se ei ole, mutta erimielisyyttä ei voi paeta niin helposti kuin kaupungeissa. Se voi olla syy, jonka vuoksi kannattaa harkita viestinsä tyyliä. Keskustelun taso ja asetelma ei ole kuitenkaan muuttunut olennaisesti. Poikkeava kanta saa vähättelevän vastaanoton. Pinnan alla tapahtui enemmän eikä leiriytyminen ollut niin selkeä kuin olisi voinut kuvitella. Kirjoittelu sävähdytti, koska se kuitenkin koski jollain tapaa yhteistä sieluamme.

Rehellisesti sanottuna: meitä ajavat ensisijaisesti omat edut – oma taloudellinen tilanne ja hyväksytyksi tuleminen. Itsekästä tavoitetta piilotetaan yhteisten etujen kaapuun. “Suomen talous on turvattava” tai “Ilmastomuutos on pysäytettävä”. Julkilausumien pohjana väreilee identiteettipolitiikkaa – mihin ryhmään haluaa kuulua ja millaisena haluaa tulla nähdyksi. Tämä koskee metsäkeskustelun kaikkia osapuolia.

Mielipiteissä nojautuminen valtavirtaan on etu, että ei tarvitse toisten tekemän ajatustyön suorittaa uudestaan. Valitsemme siis viiteryhmän, joka on meistä luotamuksen arvoinen. Perinteet ovat lähtökohtaisesti hyviä luottamuksen kohteita, sillä niistä on käytännön näyttöä. Niiden ongelma on, että ne saattavat vanhentua sen mukaan kun ympäristö muuttuu.

Puhumme eri ajassa

Ihmiset elävät ja ajattelevat eri aikakäsitteissä. Monet pitäytyvät siinä mitä näkevät: metsä näkyy kaikkialla ja kansallispuistoissa on vanhempaa puustoa. Toisten ajattelu painottuu enemmän tulevaisuuteen: vaikka asiat eivät juuri nyt ole kaatumassa niskaan, kehityssuunta on huolestuttava. Se on käytännönläheisille ihmisille usein liikaa jossittelua ja toki kaikkea pahinta ei tapahdukaan, kuten maailmanlopun profeetat kulun ennustavat.

Molemmat lähestystavoille on perusteet mutta keskustelussa ne eivät eriluontoisuuden vuoksi kohta eikä kumoa toisiaan. Jankkaamiseen ne kyllä sopii.

Jossittelua vierastavat voivat palauttaa mieleen Vihreän liikkeen syntyaikoja melkein 50 vuotta sitten. Ympäristöongelmat, joista varoiteltiin, ovat kattavasti saapuneet ja lämpenevien säiden ilmiö on kaikkien aistittavissa.

Perinnekortti

Luonnon hyödyntämisessä viitataan paljon perinteisiin. On perinteisesti hakattu metsää ja pidetty eläimiä. Perinteisiin vedotaan koska niitä pidetään kestävinä. No, mitä yhdistää enää vanhaa ja nykyistä metsätaloutta paitsi kiinnostus puuhun? Missä ennen talonpoika huitoo kirveellä on nyt kansainvälinen metsäteollisuus parturoimassa laajoja alueita. Jälkimäinen vaikuttaa pakostakin raskaammin ekosysteemiin kuin hajatoiminta eikä nykytoiminnan kauaskantoisista vaikutuksista ole sitä tietoa kuin vanhasta metsätaloudesta. Siksi perinneargumentti on hatara ja kääntyy itseään vastaan: ongelma luonnolle on juuri se, ettei harjoiteta enää pienimuotoista metsätaloutta.

Kuka vastaa sanomisista?

Tämä on yhteinen ongelma. Väittäminen on helppoa. Siinä missä entisajan eläjä sai virhepäätelmästä palautteen jo seuraavana talvena, nykyinen fossiilitalous höllentää palautekytkennät. Voimme harjoittaa kestämätöntä toimintaa pitkään, ennen kuin se osoittautuu kestämättömäksi. Paluu entiseen ei enää ole ja vastuulliset lipevät muihin tehtäviin. Julkinen keskustelu on harvoin asiaan paneutuva.

(Jatkuu…)