Miten alkuun?

Omavaraisuuden taidot olivat suurimman osan ihmisen historiassa joka ihmisen osaamista ja ympäristönsä normaalitila. Vasta teollistumisen myöten luontaistalouden rutiinit alkoivat murentua vauhdilla. Vielä viime sodan sukupolvi saattoi nähdä isänsä valmistavan nahkajalkineita perhelleensä. Heillä oli taito, selviytymisen välttämättömyys muttei visio omavaraisuudesta. Nyt voi olla toisinpäin. Visio on, mutta taidot ja välttämättömyys ovat vähissä.

Omavaraisuuden opettelu on älyllisestikin hyvin vaativa ja siksi on tärkeä olla hajottamatta voimavarojaan sivuseikkoihin. Asiaan kannattaa suhtautua erittäin pitkäaikaisena projektina ja antaa sen kehittyä peruspalikoista. Oikoteitä ei ole. Yleinen tapa on haukata liian isoja paloja. Aloittelijan kasvimaa on usein niin iso, että energiaa ei riitä loppuun asti.

Niin sanottua downshiftaamista pidän henkisesti jotakuinkin mahdottomana menettelytapana, sillä se on jatkuvaa mukavuuksien riistoa. Vaikka se tuntuu ja ehkä onkin turvallinen tie elämän yksinkertaistamiseen, se muistuttaa pitkittyvää kahluuta avantoon. Parempaa voimankäytön kannalta mutta säikähdysalttiimpi on hyppy. Kokemus omista luonteen taipumuksista on tässä päätöksessä kullanarvoinen.

Ensi askeleet omavaraistumiseen suuntaan eivät vaadi maatilaa eikä kasvimaata. Kerrostalossakin voi tehdä valmistelutöitä sen eteen, että myöhemmät siirrot onnistuvat paremmin.

 

Käyttövoimana tahtotila vai inspiraatio?

Ajatuksellisesti kannattaa lähteä siitä, että kaikkea voi tehdä itse ellei toisin todisteta. Kuluttajan mieli toimi tyypillisesti toisinpäin, eikä sille tule edes mieleen kokeilla. Kokeiluista kasvaa valtava tietopankki elämän aikana – niin sanottua kristallisoitua osaamista, joka saavuttaa huippuunsa noin 60-vuoden iässä (tutkittu juttu). Allekirjoitan tuloksia. Työstä on tullut yhä palkitsevampi, koska voin toteuttaa haluamani vaivattomammin. Työ tekijänsä kiittää.

Korostan yleensä työilon ja flow-tilan merkitystä, mutta ne ovat vasta ne hedelmät, joita voimme poimia puusta. Nauttiaksemme niistä, työolosuhteiden on oltavia hyviä. Suosittelen lämpimästi muutamia keskeisiä onnistumisen edellytyksiä, jotka saattavat tuntua vanhanaikaisilta.

Ensimmäinen on järjestys. Perustakaa hyvin mietityn verstaan. Lajitelkaa ruuveja ja muita materiaaleja tavalla, että löydätte työhurmoksen vallassa tarvitsemia aineksia nopeasti – muuten flow-tila on vaarassa haihtua.

 

Oodi verstaille

 

Työntekoa itse on opittava. Ei kannatta aina odottaa täydellistä työninspiraatiota, vaan sitä on usein hieman heräteltävä. Väsyneinä päivinä en välttämättä tartu heti johonkin vaativaan hommaan vaan siivoilen ja järjestelen paikkoja ja materiaaleja. Siitä voi jo itsestään syntyä flow-tila!

Omavaraisuuden tavoittelu on niin laaja-alainen paketti, että sitä on tultava kokopäiväinen kiinnostuksen kohde meille ihmisille, jotka eivät ole oppineet siihen pienestä pitäen. Vuosien varrelle osaamisesta tulee kuin itsestään selvä, mutta vain enemmän tai vähemmän kivisen rutinoitumisen kautta.

 

Limitetty ja rinnakkainen työnteko

Harvoin teen töitä erikseen. Aina etsin työn rinnalle muita töitä, joita voin kytkeä materiaali- ja aikasäästäviksi jatkumoiksi. Samalla vähennee puuduttavaa yksitoikkoisuus, kunhan mutkikkuus ei kasvaa sellaisiin mittoihin, että keskittyminen vaikeutuu. Kytken töitä yhteen yli vuosikymmenten. Kun kerran jotain olen piirrellyt, kierrätän sitä mielelläni näillä kotisivuilla. Tavoitan, että koko elämä on läsnä siinä mitä kulloinkin teen.

Limitetty ja rinnakkainen työnteko on kummitellut kauan minun kirjoituksissani mutta tarkennuksia olen antanut vähän. Syy on vähän kuin kysyisi taitoluistelijalta miten hän jonkin tempun tekee. On vaikeaa selittää jotain, mitä on harjoitellut hyvin pitkän ajan.

Juuri näinä päivinä nousi tyytyväinen tunne verraten yksinkertaisesta työkokonaisuudesta, jota on helppoa kuvailla. Kansanomaiselle sanonnalle ”Tuo tullessasi, vie mennessäsi” on helppoa nyökytellä, mutta ohjeen noudattaminen jokapäiväisesti on taitolaji. Tämä ohje on minun ajatus- että fyysisen työnteon ytimessä. Työnilo syntyy minulle etenkin hienoista työkokonaisuuksista.

Suuri osa töistäni on tavaran kuljettaminen paikasta toiseen. Jos minulla ei ole kottikärryt täynnä sekä meno- että paluumatkalla, tiedän, että jotain on huonosti suunniteltu. Parhaillaan toteutuu hieno kierto kahden talon välillä: täällä kuivatan sammalta uuden talon eristeeksi. Töihin mentäessä otan kuivan erän sammalta mukaan. Jotta kärry on täynnä sieltä palatessani, aloitin tarpeellisen ojan. Paluumatkan varrella tasoitan polun ojasta nostetulla mullalla. Parikymmenen metrin päässä on risuja haittamassa viikatteenkäyttöä pellolla. Sieltä otan aina risuerän mukaan halkoliiteriin hellan pikkutulia varten. Näin hoituvat neljä työtä yhdellä matkalla. Sokerina pohjassa: ojan vieressä kaadoin polttopuut. Karsitut oksat upotan ojaan, jotta vesi liikkuu. Pieniä matkoja, ei varastointia, lyhyitä kertarupeamia. Tämänkaltainen työskentely edellyttää monipuolista tehtäväkirjoa. Siihen perustuu luontaistalouden tehokkuus.

Tämä on vain yksitäinen otos päivän hommista. Alussa kuvioiden kehittely on ajatusta vaativa ja moni turhautuu moiseen jahkailuun. Ajan mittaan työkuvioiden sävellystyöstä tulee rutiini, eikä se tunnu enää rasitukselta vaan onnistumiselta. Harjaantuminen tekee mestarin. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan pääse mihinkään: pitää tykätä siitä mitä tekee.

 

Esimerkki rinnakkaisesta työkuviosta

 

Työkuvio: metsämaan käyttöönotto viljelyyn

Silloin kun metsään tehdään pelto tai puutarha on useita vaihtoehtoja. Niistä tavanomainen perinteinen on työläin: ensin kaadetaan puut, sitten nostetaan kannot ja kivet ja sitten muokataan maaperää.

Pienviljelyssä on paljon tehokkaampi keino: ensinnä ei missään tapauksessa kaadeta puut, koska kannon maasta saamisesta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja, joiden hienoimpia ideoita on kantojen räjäyttäminen silloin, kun suomalainen sisu loppuu.

Paremmin ajateltuna puita kannattaa kaataa juurineen. Kaivetaan maata puun ympäriltä, kunnes puu heiluu. Sitten nostetaan riu’un päähän sidottu köysi runkoa vasten niin korkealle kuin mahdollista, lukitaan sitä ja vedetään puu nurin (taljaa voi olla tarpeen). Ennen kaatoa runkoa vasten parkkeerataan kaatosuuntaan vanha juurakko niin, että se puun kaatuessa nostaa juurakon ylös ja katkaisee kaikki juuret.

Varsinainen yhdistetty työkuvio alkaa nyt. Poistetut puut jättävät metsämaan aina kuopalle johon kertyy keväällä vettä. Tämä tekee tarpeelliseksi veden poistaminen. Minulla on erittäin hyviä kokemuksia ojien sijasta veden imeytymisen saralta. Juurakon kuoppaa kaivetaan syvemmäksi. Kuopan pohjaan heitän karsittuja oksia, joita peitän lapion syvyydeltä puhtaalla mullalla. Muodostelma johtaa vedet pystysuunnassa alas monta vuotta ja sen voi muuttaa kohopenkiksi. Juurakon kaivusta nostetulla rikkaruohottomalla maalla voimme kattaa kasata muokkaamattoman maan ja vaikka nurmikon päälle uudeksi kasvimaaksi. Maakerros pitää olla noin 20 cm paksu, jolloin se tukahduttaa alla olevat rikkaruohot. Näin syntyy kuiva ja rikkaruohoton kasvualusta erilaisten töiden sivutuotteina. Rutiini tekee hommasta todella tehokkaan.

 

 

 

(päivitetty 2026)