Kirja “Elämämme perusteista”
Ruohonjuuren tason vahva ja laaja-alainen kannanotto
Ensimmäinen painos tehtiin vesivoimakäyttöisellä liki satavuotisella Heidelberg – painokoneella. Tätä pientä kirja voi ehkä jo kutsua klassikkoteokseksi (Huom: kirja on loppuun myyty.).
Pohdintoja työstä, rahasta ja energiasta omavaraisen elämänkokemuksen valossa.
>>Elämämme perusteista (päivitetty 2021)
Näköiskappale sähköisenä:
>>Elämämme perusteista, kirja (2014) [pdf]
>>Elämämme perusteista, kirja (2014) [epub]
Testistä on tehty käännöksiä mm. saksasaksi, venäjäksi ja englanniksi. Niitä löytää kotisivujemme kielivalikosta.
Eräänlainen jatko-osa on >>“Resurssitodellisuutta omavaraisuuden näkökulmasta”
Kirjeenvaihtoja “Elämämme perusteista”
- Tieteellisyydestä: >>Kirjeenvaihto_Lasse-Erno
- “Elämämme perusteista” – synnyn aikaan käyty keskustelu: >>Kirjeenvaihto_Aki
- Keskustelu energiapanosten laskettavuudesta: >>Keskustelu_Lasse_Leena_MaataloudenEnergiankulutus
- Keskustelu käsittää energiakysymyksiä ja laajempia yhteiskunnallisia ja inhimillisiä aiheita: >>Kirjeenvaihto_Lasse-Leena
Arvioita ja mainintoja
Sydäntä lämmittää silloin, kun teos vieläkin puhuttaa
Muissa julkaisuissa
>>Hortonomin opinnäytetyö: Opas omavaraiseen ruokatuotantoon Suvi Kuusisto
Huomautuksia kirjaan
Huolimaton lukeminen on laittanut kirjasta liikkeelle yllättäviä väittämiä. Tässä muutaman väärinkäsityksen oikaisu.
- Miten paljon työaika kuluu luontaistaloudessa?
Kirjassa >>“Elämämme perusteista” esitin (LN) että, minun harjoittamaan omavaraisuuteen kuluu työaikaa noin puoli päivää, jos työaika jaetaan tasaisesti koko vuodelle ja on harjaantunut tekijä. Toteamus työmäärästä, joka ei ruoki kuvaa raadannasta, on versonut jopa päinvastaisia tulkintoja. Meillä on käynyt ihmisiä, jotka jo työtä aloittaessaan valmistautuivat vapaa-ajanviettoon. Väittämän pohjaoletus on, että tekijä on harjaantunut työnosaaja eikä aloittelija! Sanottakoon, että vietämme täysipitkiä työpäiviä kesäisin ja lokoisampia päiviä talvella. Vapaa-aika on sitten hyvin tehdyn työn hedelmä.
- Miten paljon pinta-alaa elättää yhden ihmisen?
Mainitsemani 5 aaria ei ole laskennan tulos, vaan olen elänyt vuosikaupalla sen alan vuotuisella tuotolla ja voinut hyvin. Huomattava osa ravinnosta on hankittu kasvimaan ulkopuolelta mm. marjojen ja sienten muodossa. Käytännön kokemus ruokahuoltoni toimivuudesta on vahvempi todiste kuin jotkut laskelmat.
- Omavaraistalous ja eläintenpito
Elämme perusteista – kirjoituksen suosio perustui osaksi toteamukseen, että eläintenpito ei ole aina tehokasta. Kasvissyöjille tämä oli mieleistä kuultavaa ja sitä kerrottiin paljon eteenpäin. Tähän vähän tarkennuksia: kuvailin omavaraisuutta jota harjoitin ehdottomammin yksin ollessani noin 10 vuoden ajan. Minulla oli lampaita, vuohia ja pienempiä kotieläimiä. Huomasin, että pystyn hankkimaan enemmän ravintoa viljelemällä ilman eläimiä. Minulle ei syntynyt taloudessani ravinnollisia sivuvirtoja, joilla olisin voinut edullisesti ruokkia eläimiä. Tähän tuli pieni muutos kun siirryin kasvattamaan viljaa herneitten seassa houkutellakseni myyrät pois sokerijuurikkaiden kimpusta. Puinnissa viljamäärä oli niin pieni, ettei sitä kannattanut erotella. Sen olisivat kyllä kanat mielellään tehneet! Toinen muutos eläintenpidon hyväksi on perhe tai yhteisö, joissa on sekä työjakoa että sivuvirtoja. Radikaalin omavaraisuuden kannalta merkittävin kysymys on miten korvaa villaa, nahkaa, rasvaa ja jossain määrin luuta raaka-aineina. Vaatteita voi tehdä muistakin aineksista, mutta laatu on paljon huonompi ja valmistukseen tarvittava työaika on kymmeniä kertoja suurempi. Toki eläintenpito on myös eettinen kysymys mutta sekin on eettinen kysymys, jos työtalous ei pysy kasassa ja siksi joutuu turvautumaan fossiiliseen energiaan.
- Huomatus osioon yhteiskuntasopimuksesta
1980- luvulla viihdyin kaksikymppisenä, niin kuin muutkin fiksut tyypit, anarkisti-kulttuuripiireissä Saksassa. Maailmanparannusideologian peruskivi oli suurin piirtein näin, että vanhan rojun pitää väistää jotta paremmalle tulee tilaa. Toimintastrategia oli kaiken arvovallan kyseenalaistaminen, mukaan lukien oikeuslaitosta, poliisien toimintavaltuuksien kriittinen tarkkailu sekä vaali- ja muunkin vilpin epäily. Salaliittoteorioita oli silloinkin tarjolla. Oltiin niin marginaaleissa, ettei meidän edesottamukset vaikuttaneet kummemmin valtakunnan elämään ja hyvää näin. Nyt panen merkille, että meidän nuoruuden kulttuuripiirien toimintastrategiset pohdinnat on otettu käyttöön. Monet kansalaisryhmät tekevät kaikkensa polarisoidakseen väen, kylvämään epäluuloa ja kaivamaan yhteiskunnan rakenteiden perustuksia. Vaatimus vaalien uusinnasta on jo vakiintunutta uhittelua, jonka seuraukset yhteiskunnan dialogille ovat tuhoisia. Toisin kuin 40 vuotta sitten, kyseessä ei ole enää vain marginaali-ilmiöstä ja se huolettaa. Olen edelleen välttämättömän ja ripeän muutoksen kannalla, mutta hallitsemattomien purkutalkoiden päässä ei löydy se parempi maailma. Purkaminen käy näppärästi, rakentaminen on hidasta, mitä näen on typerää egoilua.
- Muita väärinkäsityksiä
Olen ollut varovainen puhumaan minun tieteen harrastuksista, koska lähes väistämättä omavaraisuudesta kiinnostuneet ajattelevat, että he voivat lähteä toteuttamaan sitä kävelemällä tietokone kainalossa metsään. Jos näin tekee, tulos on todenäköisesti melko vinoutunut ja toimintakelvoton. Minä hyvästelin harrastuksian aikoinaan, sillä tarvitsin kaiken ajatusenergian omavaraisuuden oppimiseen. Pysyin monta vuotta kaukana kaikesta mitä ei liittynyt omavaraisuuteen. Vasta töiden siirryttyä lihasmuistiin aloin avata mieleeni taas sosiaalisille ja yhteiskunnallisille kiinnostuksille sekä harrastuksilleni. Omavaraisuuden oppimiseen kannattaa mennä mahdollisimman vähin enakkoehtoin. Silloin voi saada väkevän työkalun, josta on ilo itselleen ja muillekin.
Kirja “Lantun henki”
“Lantun henki” on eräänlainen jatko “Elämämme perusteista”- kirjalle, joka paneutuu kokemuksellisuuteen. Koetun ja jaetun todellisuuden välillä on yhteen sovittamaton railo, jonka kanssa on elettävä. Yritys pakottaa ne yhteen tai julistaa jommankumman vähäpätöiseksi, tekee sielustamme kodittoman. Tutkimuksen kohde on Lasse Nordlund; tekijät ovat Antti Salminen ja Touko Hujanen.
Tästä vastailmestyneestä kirjasta ei ole (vielä) sähköistä versiota. Kirjan arvostelut ovat laadultaan erittäin lukemisenarvoisia ja ne on kootu omalle sivulle.