Pieni metsäyliopisto
Omavaraopistoa vanhempi projekti on “pieni metsäyliopisto” hanke. Siellä tehtäisiin pienimuotoista ruohonjuuritason tutkimusta, joka pääasiassa keskittyisi tutkimaan sekä teknisiä että teoreettisia, rakentamiseen, viljelyyn ja yksinkertaiseen sähkötuotantoon liittyviä kysymyksiä. Päätarkoitus on tukea pientilojen kehitystä kohti omavaraisuutta.
Tutkimus ei tavoittele taloudellista hyötyä ja tulokset ovat vapaasti hyödynnettävissä open source-hengessä. Suunnitelman toteutus edellyttää pitkäjänteisiä ihmisiä, joilla on erityisosaamista sekä tieto- että luontaistalouden puolelta.
Mahdollisia tutkimusaiheita voivat olla (teemoja, joista kirjoittajalla on alustavia hahmotelmia). Tarvittavat resurssit tutkimustyöhön ovat osittain olemassa.
- Luontaistalouden metsätalous
- Omavaraisviljelyn ravinnekierrot ja maaperän terveys
- Energia- ja resurssipanosten tutkiminen. Kokonaisvaltaisen resurssikäytön hahmottaminen
- Resurssikestävän elämän sosiaalisuus ja psykologia
- Takaisinoppiminen, hahmottaminen, organisoituminen
- Luonnonlääkitys, vähäresurssinen terveydenhuolto
- Jälkifossiilisen yhteiskunnan siirtymävaiheen teknologia ja strategiat.
- Marjansäilönnän kääntelymenetelmä
- Vaihtoehtoinen rakentaminen (materiaaleja, kestävyyttä)
- Kesken on keraamisten astioiden tekeminen epäaidosta savesta. Aitoa savea ei löydy täältä geologisista syistä. Tosi mielenkiintoista, koska savi on luontaistalouden arvomateriaaleja!
Syitä vaihtoehtoiseen tutkimukseen
Toivoisin näkeväni enemmän laaja-alaisia ihmisiä, jotka pystyisivät yhdistämään tiedettä, tunnetta ja fyysistä työtä ruohonjuuritasolla kokonaisvaltaiseksi näkemykseksi.
Erotan tiedettä tieteen teosta. Tiede on periaatteessa hyvin avoin järjestelmä mutta samalla sillä on tietynlaisia rajoituksia, joita julkisessa keskustelussa ohitetaan. Tyhjiöön työntyvät helposti heppoisat teoriat. Nykyään yliopistoissa sivutetaan tiedefilosofiaa melko lailla ja kasvatetaan teknologiaan suuntautuvaa tekijäainesta. Eettiset pohdinnat jäävät vähäisiksi ja tieteen teon luonne on melko aggressiivinen – luontoa ja ihmistä haltuun ottava ja muokkaava. Pienessä metsäyliopistossa asioita voisi tehdä toisin. Metsäyliopistoon voi liittyä myös teoreettisempaa tutkimusta. Tavoite on kuitenkin, että toiminnat ovat terveessä suhteessä toisiinsa: ensi (maa)työt ja sitten (tiede)huvit!
Nykytiede on politiikkaa
>>Tieteen ja vallan epäpyhä liitto, 10/2021
Tuvassa tutkittu
>>Data -tuntematon resurssi, 11/2024, tähän liittyen kryptauskoejärjestelmän videoklippi >>Salauskoejärjestelmä
>>Lukulajittelu ilman vertailua
>>Pieni tutkija (minun suhde tutkimiseen)
>>Matala vai kotitekoinen teknologia
>>Kertomus tee-se-itse-rakennussarjasta
Isompi tutkimusprojekti
Tässä on simulaatio työkalu, jota olen kehittänyt 30 vuoden ajan, mutta jonka juuret yltävät jo lapsuuden aikana askarruttaneisiin luonnontieteellisiin pohdintoihin. En vielä tiedä, onko sillä paikkaa omavaraopiston kokonaisuudessa. Laitan sen kuitenkin muhimaan. Olkaa hyviä ja ladatkaa!
God
>>Lataa God -Simulaatioohjelman esittely
Animaatioesimerkkejä:
Hullu tiedemies:
Lisää
>>Klippejä
Ohjelman kuvakaappauksia
Läpimurto
Syntymäpäiväni edeltävänä iltana pääsin siihen, jonka eteen olen tehnyt työtä monta, monta vuotta: sain simulaatio-ohjelmaani integroitua elektronisten komponenttien simuloinnin, simulaatioiden aatelia. Kyseessä on totaalisen takaisinkytkettyjen järjestelmän matkimisesta. Vastukset ja diodit ovat täysin yhteensopivia ja kytkettävissä ohjelmani muihin optisiin, mekaanisiin, akustisiin ja matemaattisiin olioihin. Miksi tämä kaikki? Olen pienestä lähtien yrittänyt ymmärtää luonnon tapahtumia, kuten veden virtauksia, tulen liekkejä, purkista valuvan hunajanoron laskostumista… ja myös ihmisen mielen liikkeet, joukkokäyttäytymisen säännöt ja poliittisten murrosten anatomiaa. En väitä ymmärtäväni niitä, mutta testaan ajatuksien malleja todellisuudesta minun ohjelmani avulla. Vain jos havaintoni on oikeasuuntainen, se tuottaa simulaatiossa uskottavaa tulosta. Matemaattinen aivojumppa on minun tapaani pitää mieleni selkeänä.
Pieni takaisinveto – läpimurto jumiutuu.
Yksinkertaisten komponenttien (vastuksilla ja diodeilla) simulointi sujuu melko hyvin. Muiden osalta tarvitsen vielä hikeä. Pääongelma on, että laskenta on todella hidas. Integraalien laskutaidoista olisi varmaan hyötyä mutta unohdettu mikä unohtunut. Mun laskutapa perustuu epävakaisiin oszilaattoreihin jotka ”hakeutuvat” oikeihin arvoihin. Tapa on yhtä hidas kuin haluaisin simuloida ajatuksiani hermosolujen molekyylitasosta käsin :-).
Simulaatiotapa on kuitenkin lupaava ja optimointi seuraa myöhemmin.
Simuloitavien osien näköhorisontista
Aito simulaatio ei tunnista ylärakenteita vaan laskee tapahtumia perustekijöistä käsin. Miten pitkälle alas se voi mennä, riippuu laskentatehosta. Rakennuksen lumenkantokyvyn simulaatio molekyylitasosta käsin on ylivoimainen. Elektronisten komponenttien suhteen voimme laskea sarjaan kytkettyjen vastusten jännitepudotuksia mukavasti Ohmin ja Kirchhoffin lakien mukaisesti. Voimme tehdä sen näin koska näemme kytkentätavan ylhäältäpäin. Mutta kyseinen vastus ei tiedä mitään vierustoveristaan vaan näkee vain jännite-erot johtimissaan jotka saa sen varaukset liikkumaan. Onnistuneessa mallintamisessa vastuksen ”kokemusmaailmasta” kumpuavat tulokset ovat samat kuin “yläkautta” laskettuna.
Tähän kytkeytyy vastaavasti varsin filosofinen kysymys mistä asioiden keskinäinen organisoituminen oikein lähtee: meidän kehon sisällä olevat solut eivät tiedä oletettavasti mitään siitä kokonaisuudesta jota ne palvelevat. Mekään emme tiedä niiden vipeltäjien murheista. Ja silti kokonaisuus toimii. Tai mistä kehomme osaa rakentua näin, että sydän on vasemmalla ja maksa oikealla puolella? Paitsi hyvin harvoin, 1/20000 todennäköisyydellä, sinulla voisi olla Situs inversus.
Vähän isompi takaisinveto
Simulaatio-ohjelmoijan elämä ei toki ole helppoa. Lapion varresta siirryin iltapuhteeksi sähköpiirien simuloinnin pariin. Mallinnettava virtapiiri ei pysynyt vakaana vaan liikkeellä olleet tehot riistäytyivät yli 500 Megawatiin ja ohjelma kaatui. Virtuaalisen Tsernobyl -katastrofin luokkaa.
>>Teknokauden hautausmailla -Tschernobyl
Pieni metsäopistollinen tiedekirjasto
Tähän kerään materiaalia, joka ei liity omavaraisuuteen mutta jonka ympärillä omat tieteelliset kiinnostukset pyörivät.
Mitä juuri nyt tutkituttaa
- Vedenhallinta!
Märkä kasvimaa ei kasvata juureksia. Suomessa on pitkät juuret ojittamisessa. Kansallishankkeena soita on kuivatettu – oliko se peräti kolmasosa Suomen pinta-alasta?
Ojia on, joko avoimina tai salaojina, kaivettu vaakatasossa ja johdettu alempaan kohtaan, puron tai jokeen. Tulos on, että ravinteet siirtyvät veden mukaan ja päättyvät rehevöittämään lopussa Itämerta.
Olen kokeillut parikymmentä vuotta vanhanaikaisia risuista ja kivistä tehtyjä salaoja. Tuloksia on tullut mukavasti ja kiinnostus on kulkeutunut kohti imeytymiskaivoja. Eli oja ei päädy mihinkään alempaan ojaan, vaan luodaan (sulamis)vedelle pystysuoraa pintaa imeytymiselle kohti pohjavettä. Nykyään kokeillen ”sala”kaivon yhdistämistä kohopenkkiin. Kevät sulattaa ensimmäisenä maaston kohokohtia ja näin saattavat aukaista etuajassa väylän sulamisvedelle. Samalla kohopenkki kasvattaa herkkuja.
Ravinnehaitoista huolimatta metsä- ja maatalous edelleen rakastavat ojankaivuuta. Voisiko pystyojitus olla parempi vaihtoehto? Ei ole minun tyyliä antaa ympäristöneuvoja teolisuudelle, jonka rakenteeliset ongelmat pysyvät samoina vaikka kosmeettisiä uudistuksia tehtäisiinkin. Mutta jos fossiilisten muoviputkien sijaan käytettäisiin metsän hakkuutähteitä, maa rakenne parantuisi ja hiili poistuisi pitkähköksi ajaksi hapettomiin maan uumeniin. Risuojat tuntuvat toimivan kymmeniä vuosia. Pieni laskelma: 1 metrin syvä ja lapionleveä oja sullottuna täyteen risuja upottaa ohuehkon puun massan maan sisään. Tämä kerrattuna Suomen ojitustarpeisiin kaupungeissa ja maalla muodostaisi ehkä realistisemman ja tehokkaamman hiilinielun kuin Risto Isomäen hiekka-aavikkoihin haudatut puut.
- Kestopuu?
Savupiippujen suojahatuissa on usein ongelmana, että niihin tiivistyvät savukaasut tippuvat peltikatoille ja syövyttävät peltejä ärhäkkäästi. Kokeilen puulavaa, johon kosteus imeytyy eikä valu alas. Ratkaisu ei ole välttämättä palolaitoksen mieleen, mutta hormipalon sattuessa nousee muutenkin paljon kipinöitä ilmaan. Sivujuoni tarkkailussa on, millainen kestopuu laudoista tulee vuosien varrella kun puu vuoroperään kyllästyy ja kuivuu.
- Poltettu hiekkaa
Jostakin selittämättömästä syystä minua on jo vuosia vaivannut käsitys, että poltettu hiekka voisi olla kasveille hyväksi. Kun lakaisen lattian, tyhjennän usein rikkalapion tuleen. Naurettavako pähänpisto?
- Lämmön talteenotto
Kokeilen tällä hetkellä avaamista uunin sisuksia paremman lämmön hyödyntämisen toivossa. Uuni ottaa parhaiten tulen lämmöt talteen viileänä. Kovina pakkasina lämmitetään päivittäin eikä uunin lämpåötila laskee enää kovin alas. Olen avannut uunin yläosan puhdistusluukun ja se tuntuu tehostavan hyötysuhdetta. Mietin sen soveltamista uuteen uuniin. Tärkeältä on varmaan, ettei noen ym. pienhiukkaset pääsee huoneilmaan.
Vieraskynä
Risto Isomäen lukuvinkki muinaisesta rokotusmenetelmästä***
Metsäyliopiston nykytila
Projekti on tällä hetkellä jäähyllä, sillä toiveeni tutkijoiden siirtymisestä pois yliopistoista vähemmän haitallisiin toimintaympäristöihin ei ole vielä ottanut tuulta siipien alle. Tiedemaailman on aika herätä siihen, että se toimii poliittisessa, eettisessä sekä sosiaalisessa kontekstissa ja on itsekin osaa maailmanlaajuista ongelmaa. Jätän projektin esittelyn kuitenkin tähän nähtäväksi jotta se inspiroisi tieteenystäviä miettimään mihin aikaansa omistaa.
Kaipaan orgaanisen (vastakohtana teolliselle) talouden perustutkimusta, joka tutkisi materiaalin ja inhimillisten resurssien virtauksia ja tehokkuuksia. Eräänlaista tulokulmaa yritin ottaa >>Resurssikoulussa.
Nurinkurista on, että sellaista tutkimusta tuntuu löytyvän eniten puolustusvoimien karuista analyyseistä tilanteista, missä yhteiskunta kohtaa hätätilan. Tällainen tietämys auttaisi siviilipuolella välttämään kriisitilanteiden syntymistä.