Omavaraisuuden taidot olivat suurimman osan ihmisen historiassa joka ihmisen osaamista ja ympäristönsä normaalitila. Vasta teollistumisen myöten luontaistalouden rutiinit alkoivat murentua vauhdilla. Vielä viime sodan sukupolvi saattoi nähdä isänsä valmistavan nahkajalkineita perheellensä. Heillä oli taito, välttämättömyys selviytyä muttei visio omavaraisuudesta. Nyt voi olla toisinpäin. Visio on, mutta taidot ja välttämättömyys ovat vähissä.
Omavaraisuuden opettelu on älyllisestikin hyvin vaativa ja siksi on tärkeä olla hajottamatta voimavarojaan sivuseikkoihin. Asiaan kannattaa suhtautua erittäin pitkäaikaisena projektina antaa sen kehittyä peruspalikoista. Oikoteitä ei ole.
Niin sanottua downshiftaamista pidän henkisesti jotakuinkin mahdottomana menettelytapana, sillä se on jatkuvaa mukavuuksien riistoa. Vaikka se tuntuu ja ehkä onkin turvallinen tie elämän yksinkertaistamiseen, se muistuttaa pitkittyvää kahluuta avantoon. Parempaa voimankäytön kannalta mutta säikähdysalttiimpi hyppy. Kokemus omista luonteen taipumuksista on tässä päätöksessä kullanarvoinen.
Ensi askeleet omavaraistumiseen suuntaan eivät vaadi maatilaa eikä kasvimaata. Kerrostalossakin voi tehdä valmistelutöitä sen eteen, että myöhemmät siirrot onnistuvat paremmin.
Käyttövoimana tahtotila vai inspiraatio?
Ajatuksellisesti kannattaa lähteä siitä, että kaikkea voi tehdä itse ellei toisin todisteta. Kuluttajan mieli toimi tyypillisesti toisinpäin, eikä sille tule edes mieleen kokeilla. Kokeiluista kasvaa valtava tietopankki elämän aikana – niin sanottua kristallisoitua osaamista, joka saavuttaa huippuunsa noin 60-vuoden iässä (tutkittu juttu). Allekirjoitan tuloksia.
Korostan yleensä työilon ja flow-tilan merkitystä, mutta ne ovat vasta ne hedelmät, joita voimme poimia puusta. Nauttiaksemme niistä, työolosuhteiden on oltavia hyviä. Suosittelen lämpimästi muutamia keskeisiä onnistumisen edellytyksiä, jotka saattavat tuntua vanhanaikaisilta.
Ensimmäinen on järjestys. Perustakaa hyvin mietityn verstaan. Lajitelkaa ruuveja ja muita materiaaleja tavalla, että löydätte työhurmoksen vallassa tarvitsemia aineksia nopeasti – muuten flow-tila on vaarassa haihtua.
Oodi verstaille
Työntekoa itse on opittava. Ei kannatta aina odottaa täydellistä työninspiraatiota, vaan sitä on usein hieman heräteltävä. Väsyneinä päivinä en välttämättä tartu heti johonkin vaativaan hommaan vaan siivoilen ja järjestelen sitä. Siitä voi jo itsestään syntyä flow-tila!
Omavaraisuuden tavoittelu on niin laaja-alainen paketti, että sitä on tultava kokopäiväinen kiinnostuksen kohde meille ihmisille, jotka eivät ole oppineet sitä pienestä pitäen. Vuosien varrelle osaamisesta tulee kuin itsestään selvä, mutta vain enemmän tai vähemmän kivisen rutinoitumisen kautta.
Limitetty ja rinnakkainen työnteko
Limitetty ja rinnakkainen työnteko on kummitellut kauan minun kirjoituksissani mutta tarkennuksia olen antanut vähän. Syy on vähän kuin kysyisi taitoluistelijalta miten hän jonkin tempun tekee. On vaikeaa selittää jotain, mitä on harjoitellut hyvin pitkän ajan.
Juuri näinä päivinä nousi tyytyväinen tunne verraten yksinkertaisesta työkokonaisuudesta, jota on helppoa kuvailla. Kansanomaiselle sanonnalle ”Tuo tullessasi, vie mennessäsi” on helppoa nyökytellä, mutta ohjeen täyttäminen kattavasti on taiteenlaji, joka on minun sekä ajatus- että fyysisen työnteon ytimessä. Työnilo syntyy minulle etenkin hienoista työkokonaisuuksista.
Harvoin teen yhtä erillistä työtä. Aina etsin työn rinnalle muita töitä, joita voin kytkeä materiaali- ja aikasäästäviksi jatkumoiksi. Samalla vähennee puuduttavaa yksitoikkoisuus, kunhan mutkikkuus ei kasvaa sellaisiin mittoihin, että keskittyminen vaikeutuu. Kytken töitä yhteen yli vuosikymmenten. Kun kerran tehty, kierrätän näillä sivuilla materiaalia, jota olen nuoruudessani luonut.
Suuri osa töistäni on tavaran kuljettaminen paikasta toiseen. Jos minulla ei ole kottikärryt täynnä sekä meno- että paluumatkalla, tiedän, että jotain on huonosti suunniteltu. Parhaillaan toteutuu hieno kierto kahden talon välillä: täällä kuivatan sammalta uuden talon eristeeksi. Töihin mentäessä otan kuivan erän sammalta mukaan. Jotta kärry on täynnä sieltä palatessani, aloitin tarpeellisen ojan. Paluumatkan varrella tasoitan polun ojasta nostetulla mullalla. Parikymmenen metrin päässä on risuja haittamassa viikatteenkäyttöä pellolla. Sieltä otan aina risuerän mukaan halkoliiteriin hellan pikkutulia varten. Näin hoituvat neljä työtä yhdellä matkalla. Sokerina pohjassa: ojan vieressä kaadoin polttopuut. Karsitut oksat upotan ojaan, jotta vesi liikkuu. Pieniä matkoja, ei varastointia, lyhyitä kertarupeamia. Tämänkaltainen työskentely edellyttää monipuolista tehtäväkirjoa. Siihen perustuu luontaistalouden tehokkuus.
Tämä on vain yksitäinen otos päivän hommista. Alussa kuvioiden kehittely on ajatusta vaativa ja moni turhautuu moiseen jahkailuun. Ajan mittaan työkuvioiden sävellystyöstä tulee rutiini, eikä se tunnu enää rasitukselta vaan onnistumiselta. Harjaantuminen tekee mestarin. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan pääse mihinkään: pitää tykätä siitä mitä tekee.
Esimerkki rinnakkaisesta työkuviosta