Opetuksen luonteesta

Omavaraopiston tarkoitus on opastaa omavaraisempaan elämäntapaan. Opistossa sovelletaan ensisijaisesti resurssiajattelua eikä vaalita erityisemmin perinnetaitoja tai – kulttuuria.

Konkreettisten taitojen lisäksi tarvitaan aikaa uusien näkökulmien tarkasteluun. Mielikuvat omavaraisuudesta voivat vaihdella melkoisesti. Koetukselle voivat joutua myös käsitykset itse oppimisesta.

Yritämme näyttää, että aineellista elintasoa voi pudottaa huomattavasti ja silti kokea lisää hyvinvointia. Tämä siirtymä toimii lähinnä olosuhteissa, joissa ihmisten perustarpeet on jo tyydytetty.

Haluamme pohjustaa polun vaatimattomampaan elämään myönteisillä kokemuksilla. Ymmärtäminen syvenee vasta kohtaamalla asioita mukavuusalueen tuolla puolen. Meidän suurin haasteemme on luoda turvallinen oppimisympäristö jotta oppiminen voi jatkua.

Poisoppiminen

Olemme tämän ajan kasvatteja ja elämme lukemattomia arjen käytäntöjä itsestäänselvyyksinä. Ne ovat kuitenkin muotoutuneet meitä ympäröivän resurssirunsauden pohjalta. Tässä tilassa uuden oppiminen vaatii ensin monien ennakkokäsityksien uudelleenarviointia ja purkamista. Levottomina aikoina haluamme silti mieluummin pitää kiinni käsityksistämme kuin kyseenalaista niitä.

Esimerkkejä joista kannattaa oppia pois   

  • Perinnerakentaminen ei ole välttämättä resurssitehokasta. Usein lopputulos voi näyttää perinteikkäältä mutta toteutustapa ei ole sitä.
  • Omavaraisuus ei ole välttämättä sama kuin ekologisuus, kestävyys tai yhteishyvää. Ihminen voi olla omavarainen piittaamattomalla tavalla.
  • Olettamuksista. “Tuo näyttää siltä että…”- olettamukset osuvat usein nappiin normaali-olosuhteissa muttei niiden ulkopuolella.
  • Ottaa aina kirjaimellisesti, mitä toinen väittää. Huijaaminen on sosiaalisen lajin tunnusmerkkejä. 

Keskeisimpiä esteitä luovuudelle on asioiden ajatteleminen vastakkaisina käsitteinä ( ei kaunis = ruma, hyvä-huono). Silloin ajattelu helposti lukkiutuu. Menemällä ensikäden tiedon eli kokemuksen luo, ajatteleminen asettuu aidommalle alustalle. On hyvää pitää mielessä, että pedagogiikkaa palvelee vallitsevan yhteiskunnan tarpeita ja jättää sivummalle esim. käänteisen psykologian soveltamisen malleja.

Opetuksen laajuus

Kattavaan omavaraisuuteen tarvitsemme hyvin monia osaamisalueita. Pitää tietää kasveista, viljelemisestä, solmuista, säästäväisyydestä, ajoituksista, säästä ja rakennelmien kestävyydestä….

Pitää tietää kaikesta vähän mutta kuitenkin riittävän paljon. Tämän hintana on, että jää monen alan maalikoksi. Laatuvaatimus ei saa asettaa liian korkeaksi. Yleispätevyyttä ei arvosteta yhtä paljon kuin spesiaaliosaamista. Vastaava dilemma koskee myös poikkitieteellista tutkimusta harjoittavia tutkijoita.

Nykyoppiminen suosii erikoistumista. Niinpä osaamisen huipentuma – virtuositeetti – näkyy ja kuuluu viulistin soitossa, sepän metallityöstössä ja lääkärin hoitotaidoissa. Vakuutumme helposti heitä katsellessamme.

Hyvät omavaraistaidot eivät välttämättä näy yhtä selvästi ja vakuuttavasti ulospäin mutta toteutuvat yksiselitteisesti siinä että omavaraistaituri onnistuu hyvin huolehtimaan elämän perustarpeistaan.

Omavaraisopetuksessa tämä tarkoittaa, että opiskelija kohtaa erilaisen tilan kuin se mihin hän on tottunut kouluaikoina. Opettaja ei ole yksittäisen taidon velho ja tämä voi olla opiskelijalle hämmentävä. Matikan opettaja opettaa laskutaidon pitkää historiaa, kokemus-opettajalla on vähän mihin voi todistetusti viitata.

Luottamus on opettajan ja opiskelijan välillä välttämätön tila, joka mahdollistaa oppimisen.

Harjaantumisen merkitys

Olemme palautteiden pohjalta huomanneet, että uusien asioiden opettelussa monet pitivät tärkeänä ettei asiat vain tehdä kerran vaan on mahdollisuus harjaantua. Opiskelijaa voi hukuttaa vaivatta suureen tietotulvaan. Mutta käytännön toistaminen siirtää opitun lihasmuistiin ja vapauttaa aivot uuden vastaanottamiseen. Puhutaan, että kärsivällisyys opitun toistamiseen olisi laskenut. Voi olla yllättävä kokemus huomata miten salakavalasti harjaantuminen tekee meistä taitavia.

Tuttu kaava

Meillä on käynyt iso määrä ihmisiä, jotka halusivat tutustua omavaraisuuteen ja itse-tekemiseen. Vieraat ovat saapuneet ympäri maailmaa ja ovat siten tuleet hyvin erilaiseen ympäristöön – metsään!

Niistä kokemuksista on hyötyä omavaraopistollekin.

Vuosien varrella on tullut tutuksi tilanne, jossa harjoittelija saapuessaan meille kokee ”tulleensa kotiin”. Tiivis muttei umpinainen perhe-elämä, joka ryhmittyy arkisten askareitten, viljelyn sekä rakentelun ympärille luo kotoisan ja turvallisen vaikutelman. Samalla on läsnä pohdiskeleva ilmapiiri. Tällainen elämä vetoaa moneen.

Usein toistunut kokemus on, että harjoittelijan alkuhurmos kestää noin viikon. Kahden viikon jälkeen häntä kohtaa vaisuus, jolloin tiedustelemme varovaisesti onko kaikki hyvin. Vastaus on yleensä ettei ole ongelmia. Vasta kolmantena päivänä vieras saa kiinni jostakin mitä painaa. Jos silloin saamme asioita puhutuksi, tilanne voi palautua ja jatkamme entistä rikkaampina. Muuten jäljellä oleva yhteinen aika voi olla hieman mateleva.

Oleminen vieraassa ympäristössä voi laukaista tuntemuksia, jotka tulevat täytenä yllätyksenä. Tavallisesti  olotila kohoaa puhumalla. Joskus vieras ei pysty tai halua puhumaan asioista ja valitsee käsittelyn sijaan kohteliaan perääntymisen ja vetoaa esim. koti-ikävään.

Tärkeintä on tiedostaa, että ihminen joka potee epämääräistä ahdistusta hakee olotilaansa syytä ja selitystä vaikka väkisin. Syyksi kelpaa ensimmäisinä olosuhteet tai joku ulkopuolinen. Vaikeampaa on lähteä tutkimaan mielen syvyyksiä – ahdistuksen oikeita syitä.

Omavaraopistossa yritämme tukea ihmisiä muutostilanteessa. Viime kädessä opiskelija itse ratkaisee millä tavalla hän mahdollisten karikoiden läpi kulkee.