Lassen luentoreissun 2024 jälkisatoa

Mitä oli luentoreissuni ”message”?

Tässä pääpointit, joita toivon päättyvään jatkojalostukseen, kanssaihmisten prosessoitaviksi.

• vaihtoehtoisen infrastruktuurin rakentamisessa näen paljon löytymättömiä mahdollisuuksia Suomen talkooperinteestä. Minä lähdin luentaan ruokaa ja majoitusta vastaan (matkarahat pyysin, etten köyhdy). Vastaavasti Omavaraopisto ei olisi tämännäköinen ilman talkoolaisten työpanosta (ja sivistävistä illanvietoista). Talkoilu on oiva tapa kasvattaa yhteishyvää juuri sillä tavalla, joka tuntuu tärkeältä. Siinä voi kohdistaa työvoimaansa täysin erilailla kuin rahatalouden välityksellä. Hyvä talkoo-infrastruktuuri on hyvä koulu, kuten omista renkivuosistani voin sanoa.
• yhteiskunnallisesti herkistäkin aiheista voi puhua, jos sitä onnistuu tekemään hyvin. Lähdin monella kriittisellä huomautuksella liikkeelle ja palasin huojentuneena takaisin. Kokemukseni on, että melkein kaikesta voi puhua, jos sen hyvin perustelee. Oikeasti hyvien perusteluiden eteen on tehtävä kovasti työtä, joka on eri asia kuin muiden tekemien perusteluiden toistamista.(#1)
• Omavaraisuus ja rauhalla on monenlaisia yhteyksiä, joista nyky-yhteiskunnassa ei päästy vielä keskustelemaan. Vallitsevia mielipiteitä jakaa voimakkaasti ase- ja voimankäyttökeskeinen tarkastelutapa. Syy keskustelun köyhyydelle on, ettei muita varteenotettavia näkökulmia ole paljon kehitelty. Melko toimettomana tässä asiassa on ollut perinteisesti armeijakriittinen ”vaihtoehto”kenttä. Toivon, että saisimme Omavaraopiston piiriin laajempia pohdintoja esimerkiksi siitä, millä tavalla omavaraistuva yhteiskunta voisi reagoida itseensä kohdistuvan väkivallan käyttöön. Jeps. Uusia reittejä ekologisuuteen on löydettävä, muuten olemme ainaisesti vastavanlaisessa tilassa >>Lyijyluotien käytön rajoittaminen vaikuttaisi Suomessa suoraan reserviläistoimintaan ja ammustuotantoon . Maapallo viimeisenä.
• Edelliseen liittyy maahanmuuttokysymys. Opiston ”Omakylä”hanke on kiinnostanut monia mutta syväjäädytyksen tila sen kun jatkuu. Tämän yhteiskunnan rakenteen ja toiminnan kannalta maahanmuuttoon liittyy paljon riskejä ja rasituksia. Näin ei tarvitsisi olla, sillä ihminen on periaatteessa voimavara jos löytää paikkansa. Jos meidän yhteiskunta osaisi tämän, masinoidultakin maahanmuutolta hävisi teho. Ikävä kyllä, tähän suuntaan miettivä törmää hyvin nopeasti lainsäädännöllisiin ongelmiin(#2) ja yliviritetyn humanismin(#3) haasteisiin.
• Liikkeitä tulee ja menee, yleensä saman verran. Mitä tekee kansanliikkeistä lyhytikäisiä? Vastustaminen on helppoa ja hetkellistä, jonka jälkeen voi mennä kotiin. Kestävien ratkaisujen luominen on alkuhurmoksen jälkeen vaikeaa ja pitkäveteistä. Omavaraisuus luo pohjan elämälle, joka suojaa kiristykseltä. Suurimmalla osalla menestyneillä liikehdinnöillä ympäri maailmaa on pohjana vahva itsellinen elämää ylläpitävä infrastruktuuri. Se toimii myös vakuudeksi sitä, että konsepti on realiteeteissa kiinni.
• Eräs tärkeä yleisökysymys oli, mitkä voisivat olla omavaraistuvan yhteiskunnan vaaratekijöitä. Omavaraistuvan yhteiskunnan kehitys voisi hyvinkin olla erittäin taantumuksellinen jos se yllättää. Valtasuhteet muuttuisivat ja sen mukaan avautuvat mahdollisuudet hyödyntää tiedollista ja taloudellista valtaa (niin kuin tässäkin yhteiskunnassa). Turvallisinta olisi kerätä kokemuksia hyvissä ajoin ja hyvinä aikoina.
• Sain matkalla ihmetellä Suomen aluepolitiikkaa: kuulin että Turun ja Helsingin kaupunginjohtajat halua nostaa paikkansa loistoon rakentamalla kymmeniätuhansia asuntoja. Toisaalla maakunnanjohtajat yrittävät keksiä, miten saisi pidettyä maaseutu asuttuna. Rautalammen kunta yritti pitää maahanmuuttajat siellä – turhaan. Kaupungin henkiset slummit kutsuvat voimakkaammin. Ilmeisesti kaupungin ja maaseudun päättäjät asuvat liian kaukana toisistaan, ettei tule juteltua.
• Päätteeksi haluan vielä korostaa, että paremman yhteiskunnan rakentaminen on lähdettävä viljellystä ja muusta käden likaamisesta. Se luo resurssitietoisuuden, joka on tarpeen ylärakenteita suunnitellessa, sillä se paljastaa varhaisessa vaiheessa mikä on kestävää ja mikä ei. Meidän on tarjottava laadukkaita ja toteuttamiskelpoisia ajatuksia ja toteuttamaan niitä. Muuten olemme tuomittu viihtymään jatkossakin marginaaleissa.
• Mielenkiintoinen havainto tällä luentosarjalla oli vastoin aiempaa kokemusta, että minulle puhujana annettiin melko täydellistä auktoriteetti-asemaa. En tehnyt mitä erikoista – lieneekö syy maailmantilan sotkuisuudessa?

***

Kiitän tämän reissun mahtavaa yleisöä! Tällainen reissu on sen verran rankka juttu, että ilman onnistumisen tuntua en jaksaisi. Annoitte minulle luottamusta siihen, että voisin lähteä toistekin.

Kiitän myös järjestäjiä, majoittajia, ruokkijoita sekä minun paikkoihin suunnistamisista huolehtineita ihmisiä! Olisin eksynyt. Mahdollistitte sen, että olen voinut keskittyä olennaiseen.

 

(#1) Tavallisesti kerätään erilaisten auktoriteettien ja tahojen tarjoamia selvityksiä. Silloin kun joudumme keskustellessa alakynteen, käy hyvin nopeasti ilmi onko väittämillämme pohjaa vai ovatko ne ei-mihinkään viittaavaa irtosälää. Siinä tilanteessa ollaan yleensä suuttumassa, koska silloin vastapuolen huomio siirtyy pois huterasta argumentaatiosta henkilökohtaiselle tasolle. Jos alakynteen joutunut sattuu kuulumaan johonkin vähemmistöön, hän voi nyt käyttää esim. syrjintää-korttiaan jne.. Useimmat julkisesti käymät keskustelut ovat taktisia tai ajautuvat sellaisiksi. Hyvin rakennetut pohdinnat eivät tarvitse tuekseen taktista voimankäyttöä. Harmi on vain, että hyviin perusteluihin voi kulua kymmeniä vuosia.

(#2) Norjan mallissa maahanmuuttajalle taidetaan osoittaa paikkakuntaa missä asuu. Jos hän lähtee sieltä esim. kaupunkiin, hän menettää joitain etuisuuksia. Näin voidaan pitää maaseutua asuttuna, vähentää gettoutumista ja siitä seuraavaa epäarvoistuva peruskouluopetusta. Suomessa tämä ei käy tasavertaisuuteen vedoten. Näin periferiaa köyhtyy, jengilläisyys kasvaa kasvukeskuksissa ja sosiaalinen ilmapiiri tulehtuu.

(#3) Sillä tarkoitan ideologisoitunutta humanismia, joka elää itseistarkoituksessaan, toista mantroja ja muotoja eikä muista enää miksi on olemassa. Itse-ismin pauloissa se ei pysty enää palvelemaan kokonaisuutta. Toiminnallisesti se ilmenee ehdottomina vaatimuksina, jotka voivat tehdä muutoksista hyvin vaikeita, koska ei ole takeita onnistumisesta. Epäonnisumisen pelko voi näin estää  hyvien projektien kokeilun. Radikaalius kohtaa konservatismin.