Elämäkertojen mahdollinen ongelma on, että ne luovat idealisoinnin kohteita ja samalla voivat erkaannuttaa lukijaa itsestään.
Siinä, missä Kaurismäen elokuvien hahmot tujottavat elämäänsä harvasanaisena tupakkasavun läpi, Lantun henki kertoo rönsyilevästi, yhdistelevästi ja ja elämän epäjohdonmukaisuuksia kaihtaamatta.
Minun tarkoitus on pikemminkin tuoda meitä itseämme luo sanallistamalla sitä, mitä vaistomaisesti väistämme ajatella. Kirjan sisältö on siten sukellus sekä minun että meidän yhteiseen kokemusmaailmaan. Samalla se on kuvaus yhden miehen mielen sormenjäljestä, miten elämän yllätyksellisyydestä ja ristiriitaisuuksista voi kutoa toimivan ja puhuttelevan kokonaisuuden.
Olkoon tämä kirja (vain) inspiraation lähde. Jatkan pohdiskelun Lantun hengessä >>Ajatelmissani.
Arviot
Noesis >>Hengellisyys ja oma Lasse Nordlundin omavaraisessa elämässä
Kulttuuritoimitus >>Kokonaistaideteos Lasse Nordlundin omavaraiselämästä
Keskustelutilaisuuksia
Muuta pohdintaa
“Onkohan tuohon tarkoituksella valittu kuva, jossa äijä näyttää Sylvester Stallonelta?”
Saatavuus
Kirjaa voi tilata Poesia:lta tai meiltä
***
Muuta lantuista
Ohjeistus vuodelta 2003:
(Laskeskelin muuten, että olen syönyt elämässäni tähän mennessäni 10000 – 15000 kg lanttuja. Tämä vastaa sähköveturin painoa ja aion syödä vielä yhden vaunullisen. Sivuseikka on, että tämä saattaa olla Suomen ennätyksiä. Henkinen puoli painaa enemmän. ”Ihminen on sitä mitä hän syö” – Lantun hengen manifestaatio?)
Lantun henki syntyi jo 1991
Aloitin lantun viljelyn tavaomaisesta kaupan lajikkeesta. Talven jälkeen istutin juuria uudelleen maahan ja korjasin syksyllä siemensadon – nyt jo 35 vuoden ajan!
Annoin eri lanttulajikkeiden risteytyä enkä pannut pahaksi, jos kantaani risteytyi pieniä määriä luonnon ristikukkaisten villejä geenejä elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Olen siis lantun kumppanuuseläin.
Maatiainen ry katsoi lanttukantaani jo omaksi lajikkeeksi ja risti sen “Lassen lantuiksi”.
Lanttuun liittyy myös karuja tarinoita 
NÄLKÄÄ SAKSASSA
Saksassa ensimmäisen maailmansodan talvea 1916–1917 muisteltiin pitkään ”lanttutalvena”, kun ihmisten piti ruoan sijasta syödä lanttua, ”sianruokaa”. Sitä tarjottiin raakana, keitettynä ja paistettuna; siitä valmistettiin leipää, makkaroita ja jopa hilloa. Ajoittain elettiin nälässä, mutta varsinaista nälänhätää eivät tavalliset saksalaiset kärsineet. Maailmansodan jälkeen 1919 perustettu kansallissosialistinen puolue lupasi sota-ajan ruokatrauman piinaamalle kansalle kunnon syömistä.
(Ote sivuilta >>Kolme totalitaarista ruokakulttuuria)