Tulevaisuuteen

Tulevaisuus tulee meidän luo ja voimme kulkea sitä kohti. Seuraavat projektit ovat esiasteisina olemassa ja odottavat sopivaa hetkeä ja inspiroituneita ihmisiä. Ajatukset tarvitsevat luonnollisesti aikaa itääkseen. Siksi niitä voi lukea jo tänään täältä.

 

Pieni metsäyliopisto

Opiston yksi sivuprojekti on “pieni metsäyliopisto” hanke. Siellä pyritään tekemään pienimuotoista ruohonjuuritason tutkimusta, joka pääasiassa keskittyisi tutkimaan sekä teknisiä että teoreettisia, rakentamiseen, (low-impact) viljelyyn ja yksinkertaisen sähkötuotantoon liittyviä kysymyksiä. Yksi tarkoitus on tukea pientilojen kehitystä kohti omavaraisuutta.
Tutkimus ei tavoittele taloudellista hyötyä ja tulokset ovat vapaasti hyödynnettävissä open source-hengessä. Suunnitelman toteutus edellyttää sitoutuneita ihmisiä, joilla on erityisosaamista sekä tieto- että luontaistalouden puolelta.
Tarvittavat resurssit tutkimustyöhön ovat osittain jo olemassa.

Mahdollisia tutkimusaiheita voivat olla (teemoja, joista kirjoittajalla on alustavia hahmotelmia)

  • Luontaistalouden metsätalous
  • Omavaraisviljelyn ravinnekierrot ja maaperän terveys
  • Energia- ja resurssipanosten tutkiminen
  • “Resurssikestävä” sosiaalisuus
  • Takaisinoppiminen
  • Luonnonlääkitys, vähäresurssinen terveydenhuolto
  • Jälkifossiilisen yhteiskunnan siirtymävaiheen teknologia ja strategiat
  • Marjansäilönnän kääntelymenetelmä
  • Rakentaminen
  • Akateeminen osaminen palvelemaan kestävää elämäntapaa.

 

Omavaraopisto ajatusriihenä

Infrastruktuuri ja verkostoutuminen

  • Yhteiskunta rakentuu perustavanlaatuisesti tekniikan varaan ja suunta jatkuu. Tavallinen elämä on aukottomassa yhteydessä erilaisiin käyttöliittymiin. Vaikka pankkitilin omistus ei ole lakisääteistä,  ihminen ilman tiliä on käytännössä mahdottomuus. On syntymässä paperittomien kansalaisten luokka, joka tarvitsee vaihtoehtoisia rakenteita sekä verkostoutumista.
  • Voimmeko olla omavaraisia terveydenhuollossa? Onnettomuuden sattuessa ei ole paljon vaihtoehtoja. Voimmeko luoda niitä?
  • Vanheneminen kuuluu elämään. Millainen on ikääntyvän ihmisen osa ekologisesti kestävässä yhteisöllisyydessä?
  • Teollistuneen aikakauden valtavan energiasaatavuuden tulos näkyy kaikilla elämänaloilla: päätöksenteossa, lastenkasvatuksessa, viihteessä ja työnjaoissa. Monet asiat ovat käyneet rakkaiksi emmekä halua luopua saavutuksista. Mitkä ovat ne käytänteet, joita voimme ottaa mukaan jälkifossiiliseen yhteiskuntaan?
  • Kriisien sattuessa ihmisellä on tiettyjä toimintatapoja, jotka ovat muotoutuneet ihmisen kehityshistorian aikana. Toimintatavat, jotka tarjosivat ihmisille muinaisina aikoina keinoja selviytyä, eivät välttämättä ole enää yhtään suojaavia nyky-yhteiskunnissa. Pystymmekö tiedostamaan paremmin omia laumasielun piirteitämme ja välttyä toistamaan kaavamaisia käytöstapoja, jotka ajavat meitä kriisin aikoina yhteisöllisen epävakauden pariin?

 

Tiekartta tulevaan

Varmojen ratkaisujen tarjoaminen maailman ongelmiin on vähintään epäeettistä. Miten voimme kuvitella tietävämme ratkaisuja kun emme keksineet niitä ennenkään; silloin kuin ongelmat olivat vielä pieniä?

Yksi kriteeri vaikuttamisyrityksille tässä tilanteessa on se, ettei parannusyritys epäonnistuessaan jätä uusia ongelmia vanhojen lisäksi.

Omavaraistuminen on verraten riskitön toimintatapa eikä sillä tiellä oikein voi epäonnistua.

Se vaikuttaa samaan aikaan sekä elämän käytännön tasolla (ympäristökuormitus vähenee) että muuttaa yhteiskunnallisia ylärakenteita resurssikestävämpään suuntaan.

Tämä tapahtuu käsityövaltaisessa elämäntavassa luonnostaan sen kautta, että kehomme pystyy parhaiten hahmottamaan missä suhteessa energia (työ) ja työn tulos ovat keskenään.

Resurssitietoisuudessa harjaantuminen on alussa vaivalloista, koska se tuntuu olevan jatkuvasti ristiriidassa nykyopetuksien kanssa. Ajattelutapojen päivitys edellyttää melkoista uppoutumista, jolloin ylitulkinnoilta ei vältytä. Oppiminen jatkuu suuntaan, jossa voimme priorisoida erilaisia resurssinäkökulmia keskenään.

Todennäköistä on, että elämme murenevan yhteiskunnan aikoja. Haluan esittää tulevaan suuntaavia polkuja, jotka voisivat lieventää muutoksen aiheuttamia henkisiä ja aineellisia ahdinkoja.

En usko, että pystymme sosiaalisen tai lakisääteisen kontrollin lisäämisellä hallitsemaan materiaalisen elintason pudotusta. Meillä alkaa olla kaikki ekologisen hädän ainekset valmiina, joihin vedoten olemassa oleva järjestelmä voisi säätää mitä tahansa niin halutessaan.

Liuku autoritaariseen valtioärjestelmään ei suinkaan toteudu vain epädemokraattisten liikkeiden toimesta. Ympäristöstä huolissaan olevat kansalaiset vaativat politiikoilta ympäristötekoja – eli ohjausta ylhäältäpäin. Silloin pysymme jatkossakin lujasti rakenteellisten ongelmien seurassa. 

Siksi on purettava teollisen yhteiskunnan rakenteellisia mahdollisuuksia sekä tarjota yltäkylläisyyttä että muuttua totalitaariseksi. Niukkuuden hyväksyminen on psykologisesti helpointa silloin kun kukaan ei pysty sitä kiertämään.

Tausta-ajatus on, että elintason supistamisen pitää koskea kaikkia ollakseen sosiaalisesti kestävää. Totutussa yltäkylläisyydessä elävillä ihmisillä ei ole yleensä kykyä luopua etuisuuksistaan. Eriarvoisuuden kärjistymiseltä vältytään purkamalla ihmisen mahdollisuuksia käyttää valtaa.

Koen melkoista epämukavuutta kirjoittaa sanoiksi asioita, joita itsekään en haluaisi ajatella. Se, ettei halua ajatella jotain, ei ole tietenkään vastuullinen peruste jättää asioita ajattelematta.

Minun mielestäni meidän kannattaa suunnata seuraaviin käytännön askeleisiin.

Resurssien uudelleenohjaus

 Meidän on yritettävä suunnata resurssit (oma työvoima, -aika ja materiaalit) ulos nykysysteemistä ja rakentaa niillä kestäviä vaihtoehtoisia, elämää kannattelevia varajärjestelmiä.

Avainasemassa on pudottautua mahdollisimman kauas rahatalouden sanelemista ehdoista.

Rahan vaikutustapojen hahmottaminen on hyvin mutkikasta, joten en suosittele käyttämään paljon aikaa rahatalouden uudistamiseen.

Välikappaleroolin kyseenalaistaminen

Nykyjärjestelmä on rakennettu niin, ettei se tarvitse meidän aktiivista sitoutumistamme itseensä. Sille riittää, että olemme passiivisesti mukana maksamalla veroja ja saapumalla työpaikalle.

Tämä tarkoittaa, että jupina ja kansalaisadressit eivät korvaa työntekoa vaihtoehtojen luomisen saroilla. Rahan makuuttaminen tileillä on valtuutus pankeille käyttää sitä.

 

Terve toiminnallisuus

Yksi muutosvaiheen riesoja on se, että siinä muodostuu välittömästi muutoskoordinoijiksi haluavien ryhmä.

Konsultti- ja hankevetäjäryhmien pariin houkuttelee usein ajatus, että silloin ihminen voi säilyttää suurinpiirtein totutun elintapansa ja samalla olla muutostapahtuman kärjessä. Perin inhimillistä, mutta se kertoo rivien välissä siitä, mitä pitää ”tärkeänä” ja ”vielä tärkeämpänä” toimintana.

Haluan korostaa, että työ puutarhassa, polttopuun teossa, huolenpidossa terveydestämme ja toisistamme ovat tärkeimpiä toimia joita on olemassa. Muutoksen opettaminen toisille on sitten jo häilyvämpi juttu.

 

Siltojen rakentaminen

Olemme samassa veneessä ja hankalina aikoina on tyypillistä, että eri ryhmien puhevälit sammuvat ja vastakkainasettelu rehottaa.

Se, joka viljelee vihaa, aukaisee portit seuraavalle askeleelle. Jokaisen, joka toimii ”pyhän raivon” vallassa, kannattaa muistaa tämä.  

Yksin koettu suru, pettymys ja pelko kypsyvät usein vihaksi. Monet ikävät tuntemukset ovat jalostettavissa rakentavaksi voimaksi.

Vihaamalla muutut ohjailtavaksi välikappaleeksi muiden pyrinnöille. Koita eläytyä ja ymmärtää vastapuolta.

 

Verkostoutuminen

Vaihtoehtojen luominen on yhteinen projekti ja sille on luontevaa verkostoutua ihmisten piirtämien rajojen yli.

Omavaraisuuden resurssitietoisuuden vaihto rajojen yli voi katkaista tai lieventää kilpavarustelua sekä sotilaallisella että resurssijahdin kentällä.

(LN)