Teknologian lupaus

(Tämä sivu on työn alla. Teema on minulle vaikea kokonaisuus ja aloitan tässä systeemitason pohdinnoilla. Varsinnainen tekniikkaan paneutuva osio on luvassa. Teksti muuttuu ja tarkentuu koko ajan, joten tästä ei kannataa lainailla.)

Mekanistisen yhteiskuntaymmärryksen rajat

Tuntuu että yhteiskuntajärjestelmien hallittavuus ylhäältäpäin on rakoilemassa maailmanlaajuisestikin. Perinteiset valtiot ja organisaatiot eivät ole staattisia, vakaita työkaluja, joilla korjataan dynaamista, alati muuttuvia ekologisia ja yhteisöllisiä rakenteita.

On kestänyt kauan, että mekanistinen suhtautuminen ihmisen terveyteen ja luonteeseen on korvautunut kokonaisvaltaisemmalla ymmärryksellä. Vastaava prosessi olisi tarpeellinen käydä läpi myös yhteiskuntajärjestelmien ymmärtämisen kohdalla!

Otan esimerkin rajummasta päästä: Läpi tiedetyn historian ihmisen elämässä on ollut läsnä uskominen henkiolentoihin ja näkymättömään maailmoihin. Niitä on manattu, koettu ja kuvailtu. Voiko kukaan väittää vakavissaan, että tämä mielentekijä olisi hävinnyt tieteen maailmanvalloituksen myötä? Olen melko varma, että tämä piilotettu puoli on tiedekannattajien harmiksi parhaillaan humahtamassa arvaamattomalla tavalla takaisin meidän maailmaan . Uusmaagisuuden arvaamattomuus johtuu siitä, että sen kanssa ei enää olla totuttu elämään. Salaliittoteoriat liittävät todellisuuden ja fiktiot saumattomasti toisiinsa.

Tavassa, miten nykyään käydään läpi susi-, ilmastomuutos-, lihansyöntikysymyksiä ja miten kyseenalaistetaan lonkalta mitä vain, saattaa viitata murrokseen, jossa vakaana pidetty psyykkinen tilaa on alkanut purkautua hallitsemattomasti. Mietin paljon omaa suhdetta tähän tapahtumaan ja voiko sitä edes hahmottaa.

Minusta osasyy siihen, että rationaalinen ajattelu menettää otettaan väestä piilee tieteen ongelmallisessa suhteessa teknologiaan. Teknologia soveltaa tiedettä. Itse tiede idealisoituna on vapaampi sellaisesta pyrinnöistä paitsi tavoitteesta ymmärtää maailman ilmiötä (minulle eettinen tiede on lähellä filosofiaa).

Nykytiedettä tehdään enemmän teknologian ehdoilla, joten siinä toteutuu sen insinöörimäinen puoli. Se suosii mekanistista tulkintaa ja on vaarassa sörkkiä yksioikoisesti kokonaisvaltaista elämäämme. Muistakaamme, miten kätevältä meidän käteen istui ei kovin kaukainen “tieteellinen” käsitys, että vastasyntyneen ihmisen mieli on kuin tabula rasa.

Tiede on kriisissä koska se on pilannut osan uskottavuudesta liittoutumalla liian läheisesti tekniikan ja teknologian kanssa. Mistä se ei huolinnut, pyrkii ilmoille nyt. 

Teknosysteemillä ja yhteiselollamme on samalla tavalla keikahduspisteensä ja ihmisen tahdosta ja ymmärryksestä irtautunut olemuksensa kuin monimutkaisilla, kaoottisilla ja älyllisillä olioilla yleensä.

 

Toimintaharha 

(Niin&Näin lehdelle antamasta haastattelusta)

“Valtiolla on tuhansien vuosien historia, jonka aikana se on ehtinyt hioa hallitsemisen menetelmiä. Huonosti menestyvä järjestelmä on nopeasti entinen silloin, kun siihen alkaa kohdistua ihmisten vihat. Nykyinen valtio on erään poliittisen evoluution tulos, joka on osannut riittävän hyvin kanavoida ihmisten kapinoivia mieliä ja aggressiivisia tunteita itselleen vaarattomaan suuntaan. Käännän nyt päälaelleen melko yleisen käsityksen, jonka mukaan valtiokoneisto olisi ihmisten käsissä. Valtion poliittisen evoluution päämäärää on vain valtiojärjestelmän varmistaminen. Siihen tarkoitukseen se luo ihmisten kanssa rajapinnan, joka antaa meille tunteen, että meillä olisi ohjakset käsissä. Vaalit luovat harhan vaikutusmahdollisuuksista, poliitikko antaa illuusion että vastassa olisi inhimillisin tavoin toimiva elin, vähän niin kuin isä-valtio. Kun ihminen luulee vaikuttaneensa hän on tyytyväinen itseensä, eikä hän enää havaitse, että kehitys kulkee aivan muita ratoja, kuin mitä suuri osa ihmisistä väittää haluavansa. Ihmettelevälle virallinen peiteselitys on, että demokratiassa äänesi sulautuu miljooniin muihin tai kansallinen kilpailuasema pakottaa tekemään niin ja näin. Hyvin tärkeää on nähdä, että valtio, media ja kulttuuri ovat saumattomasti osa samaa pakettia eikä ole edes varsinaista johtajaeliittiä. On vain ihmisiä, jotka vaihtelevan hyvin osaavat hakeutua paikkoihin, missä järjestelmän kultasuonet sykkivät. Olemme syvenevässä pulassa, joista tämä esittämäni yhteiskuntamalli selittää monia asioita aika hyvin. Esimerkiksi etteivät demokratia ja diktatuuri ole vastakohtia ja demokratia voi portaattomasti siirtää itsensä autoritaariseksi järjestelmäksi. Kun lehdessä lukee poliittisesta korruptiosta, nousee sisällämme raivo, joka voisi purkautua seuraavassa mielenosoituksessa väkivaltaisesti. Tähän järjestelmä on varautunut reagoimaan sujuvasti pitkällä kokemuksellaan ja jättää katutaistelijoille jopa tunteen toiminnan merkityksellisyydestä, että ”perkele, niille näytettiin!”. Näin elämämme kuluu vastustaessamme kaikenlaista emmekä osuneet kertaakaan ytimeen. Valtiojärjestelmä on tunteittemme projektio, mutta ei tahtomme väline. Pohdin yleensä, millaiseen tunnetilaan uutisoinnilla on tarkoitus minut saada, koska yksinkertaiset tunnetilat vievät helposti pohjan havainnoilta ja se on valtio-olion tarkoituskin. Tällä on kauaskantoisia seurauksia kansalaistoiminnalle, mihin voimansa kohdistaa. En voi koskaan olla varma, tukevatko elämäni ratkaisut sittenkin tätä koneistoa ja minkä verran, mutta yritän olla ruokkimatta hullua ratsua, jotta sen vauhti hiljenisi.