Merkintöjä työmailta

Merkintöjä työmailta

Rakentamisesta kiinnostunut aloittelija astuu väistämättä moniin kuoppiin.

Tähän olen koonnut havaintoja, joiden ilmaiseminen työmaalla jää usein hulinan jalkoihin.

Visioiden mitoitus

Haluamme rakentaa kauniisti, perinteitä kunnioittaen. Haluamme kestävyyden tavoittelun lisäksi tavoittaa myös esteettisyyttä ja mukavuutta. Laatiessamme suunnitelmia, meidän kannattaa laittaa yhtä paljon jäitä hattuun kuin luonnoksia paperille.

Meidän kauneuskäsityksemme perinteisistä rakennustavoista pohjautuvat monesti kovaan ammattitaitoon, jonka entisajan kirvesmiehet ovat kerryttäneet työvuosinaan. Rima on usein liian korkealla aloittelevalle tee-se-itse rakentajalle. Kaunista voi hänkin tehdä, mutta ei kannata tavoitella perinteitä niiden itsensä vuoksi.

Aikataulut ja tavoitteet

Sääntönä voinee pitää, että isommassa rakentamisessa asiat harvoin sujuvat suunnitelman mukaan. Tavoite on hyvä, jos se näyttää suunnan, mutta aikatavoitteiden asettelun huono puoli on, että ne eivät mukaudu rakentamisen alati vaihteleviin olosuhteisiin. Rikki menevät aikataulut luovat paineita, jotka verottavat mielen ja sen kautta tekemisen energiaa. Aikasuunnittelussa pitää ottaa huomioon, että jaksaminen ei ole tasaista pitkin vuotta ja sairastumisiakin sattuu.

Silloin kun minä suunnittelen työn, laitan arvioidun keston päälle toisen mokoman. Aika hyvin tämä pätee minun kohdallani. Älä jätä tekemistä viime tinkaan! Säästät paljon työtä silloin, kun teet asiat parhaaseen aikaan: polttopuita aurinkoisina päivinä ja pyykinpesu sateisina.

Työkalurakkaus

Työkaluilla on välinearvo eikä missään alentavassa merkityksessä. Sitä varten niitä on tehty. Niiden avulla materiaali jalostuu toiseen muotoon.

Työkalu on yleensä arvokkaampi kuin se työ jota sillä tehdään. Tuloksellinen työ kyseenalaistuu kokonaisuudessaan, jos työkalupakki on sen jälkeen entinen.

Työkalun luomiseen käytetyt resurssit on otettu pois työajasta, joka turvaa elämän ylläpidon ensisijaisia tarpeita. Jotta työkalun valmistaminen on järkevää, sen pitää tehostaa työntekoamme enemmän kuin siihen itseensä on satsattu.

Esim. rukki on työläästi valmistettava työväline. Se maksaa itsensä takaisin vain, jos sitä käytetään pitkään ja huolellisesti.

Työkalujen energiataloudellinen hyöty on usein yllättävän ohut. Se tuhoutuu herkästi kun saha jää sateeseen.

Työkalujen säilytys

Pohjoisessa ilmastossa ja eteenkin syksyllä metallipintoihin kertyy yön aikana kastetta. Leikkaavilla työkaluilla terän terävin kohta on millin tuhannesosien levyinen. Niin ohut kohta hapertuu hetkessä ruosteeksi.

Silloin kun viiloista lähtee tarttuvuus, sahat jumiutuvat ja pihdit jäykistyvät, se vie tekijältä tekemisen inspiraation.

Toisin kuin yleisesti luullaan, lapiokaan ei kaipaa patinaa lapaansa. Hiekkaa saa lapioitua ruosteisellakin lapiolla mutta tarttuva multa saa suuntamaan kohti lähintä rautakauppaa. Jos luulee, että ruoste kuluu pois työtä tehdessä, kannattaa ryhtyä yhden työkalun ammattilaiseksi.

Työkalujen kuljetus tapahtuu mielellään puulaatikoissa, terät poispäin toisistaan. Ruhjeet talttojen terässä siirtää työkalut puusepän hommista kirvesmiehen osastolle. Viimeisinä kivenhakkaajat kiittävät lahjoituksista.

Työkalujen korjaus vie enemmän aikaa kuin niiden huolellinen kohtelu.

Vaikka harjoitammekin kierrätystä, se ei tarkoita että pitäisi nauloja esiruostuttaa ennen käyttöä. Laitetaan ne puu- eikä muovirasioihin ja pois sateesta. Mukavaa työn etenemiselle on, että lajiteltu tavara pysyy erillään eikä laatikkoihin kerry sahapurua tai kivimurskaa.

 

Hyvät ja pahat työkalut

Yritä ymmärtää, mihin työkalu on suunniteltu ja miten sitä käytetään oikein. Mieti, miten sitä ei pitäisi käyttää.

Työkalu on väkevä väline, Se voimistaa vääntöä ja lyö kuhmuja. Toisaalta se on särkyvä väärinkäytettynä.

Monien käsissä jakoavain on hirveä mutterin tuhoaja. Katsokaa polkupyörien pyöristyneet satularuuvit, sou ju nou wot ai miin. Jakoavainta ei löydy meidän työkalupakistamme. Käyttäkäämme kiinteitä avaimia.

Samaa voi sanoa ruuvimeisselistä. Väärä koko ruuviin nähden, kaareva kärki tai epävakaa ote on silkkaa sadismia ruuvia kohtaan.

Kottikärryt pystyvät kuljettamaan isoja painoja. Mutta ne saattavat vääntyä jos niitä tyhjentää pudottamalla. Ruosteessa oleva amme taas ei päästä savista maata ulos.

No, tästä listasta tulisi pitkä. Vielä yksi:

Lapiolla ei väännetä kiviä. Siihen meillä on rautakanki. Rautakanki ei kestä hyppelyä koko ruhon painolla. Siihen meillä on trampoliini.

Köydet ja solmut

Hyvät köydet ja taljat ovat työn suolaa. Oikein käytettynä ne helpottavat työtä, väärin kohdeltuina ne raivostuttavat. Kehittynyt työskentely niiden kanssa on pitkälti unohtunut, koska koneet ovat vähentäneet niiden merkitystä.

Pitkiin köysiin kertyy helposti solmuja. Poistakaa ne heti (myös lyhyistä naruista!) ennen kun ne ehtivät kiristyä. Silloin kun köyttä pannaan vyyhdeksi on syytä käyttää kahdeksikkoa eikä laittaa rullalle. Kahdeksikkoon ei synny kierrettä, koska lenkit kulkevat vuorottain vastakkaisiin suuntiin. Vyyhti on sidottava hyvällä tavalla (opitaan omavarakoulussa).

Köysistä kannattaa muistaa, että niistä saattaa riippua isoja painoja tai ihminen itse. Se on henkivakuutus, eikä se kuuluu leikkaavien terien läheisyyteen eikä köyden yli pitäisi kävellä.

Rispaantuvia päitä ei saa päästä syntymään. Köyden arvo on pituudessa! Taljassa kulkee helposti 40 m köyttää, jota ei kannata kevytmielisesti pätkiä.

Solmuista vielä: on hyvä muistaa ja ymmärtää muutama perussolmu. Törmään usein silmittömiin solmuteoksiin vaikka perussolmu olisi täysin riittävä. Jos yksinkertaista vetosolmua voi käyttää niin käyttäkää. Silloin vähäpätöinenkin narunpätkä pääsee uudelleen käyttöön.

Suojat

Silloin kun on pakko suojata, on hyvä tehdä kunnon suojia, jotka kestävät luotettavasti lunta, tuulta ja sadetta.

Yleensä suojaaminen vaatii eläytymistä säiden yllätyksellisyyteen ja luonteeseen. Sade voi kulkea tuulen kantamana lähes vaakasuorassa ja Irlannissa kuulemma ylöspäinkin. Ottakaa huomioon, että syysilma voi olla niin nihkeä, ettei sadetta edes tarvita – kaikki kostuu. Lumituisku kulkee seinän raoistakin.

Parasta jos järjestää työt niin, että pärjää suojien vähimmäismäärällä.

Pressut

Jos etsitään temmellyskenttien ykkösorpoa, pressut ovat vahvoilla. Ehkä siksi, että niitä ajatellaan menevän muutenkin rikki. Tai sitten ajatellaan että ne eivät mene rikki, koska ne ovat pehmeitä. Väärin! Ne ovat ohuthenkisiä olentoja, jotka eivät pidä ylikävelemisestä, venytyksistä, terävistä kulmista eikä auringonotosta.

Voiko niitä siis edes käyttää? Voi, jos vähän ennakoi, mitä niille tulee tapahtumaan. Jos sade ei pääse valumaan pois, se kertyy painavaksi lammikoksi. Pressua alhaaltapäin uhkaavat lumikuorman alla vaanivat kulmat.

Tuulelta suojaaminen on ihan oma lukunsa. Isot laivat kulkivat pressua muistuttavilla purjeilla.

Väliaikais- ja ikuisuusratkaisut

Pressujen yhteydessä on sopivaa puhua ns.” väliaikaisratkaisuista”. Pressut houkuttelevat varastoimaan tarpeettomasti ja huolimattomasti. Teipit, silikonit ja monet muut ihmeaineet suorastaan pakottavat tekemään heppoisasti. Seuraus on, että väliaikaisratkaisuihin käytetään yhteenlaskettuna enemmän aikaa kuin kerralla hyvin tehtyihin ratkaisuihin.

Jos tätä ei pysty sisäistämään, on vaarassa romuttaa resurssitietoisuuden perustan.

Eikä tässä koko totuus. Monilla on graniitinkova taipumus tehdä asioita iänkaikkisesti hyvin. Tinkimätön huolellisuus voi tehdä työstä ikuisuusprojektin, joka ei koskaan valmistu. Rakentaminen on sarja pragmaattisia päätöksiä – kompromisseja laadun ja ajankäytön välillä. Opintien alussa kannattaa kuitenkin panostaa laatuun. Myöhemmin voi siirtyä leväperäisyyden ja perfektionismin välimaastoon.

Korjaaminen

Korjaaminen on usein vaativampi tehtävä kuin alusta asti tekeminen. Pikakorjaus usein pahentaa tilannetta entuudestaan ja voi tehdä myöhemmän kunnollisen korjauksen mahdottomaksi. Suomessa luotetaan vankasti naulaan ja se sovitetaan jopa herkkärakenteisen rukin korjaamiseen. Pönkällä voi pitää vaikka kokonaista seinää pystyssä! Aina löytyy se ”on kiire”- argumentti vähemmällä pääsemiselle.

Jos jotain menee rikki, yritä korjata heti ja kunnolla tai ota esine pois käytöstä. Älä päästä viallista työkalua kiertoon.

Materiaalikäyttö

Itsepalvelukulttuurin suurimpia saavutuksia on tunne, että tarvitsemani on minua varten.

Se ei sovi kovin hyvin yhteen resurssitietoisuuden kanssa, koska siellä vallitsee jaettu tila. Mitä valitset silloin kun käyt työkaluvarastossa? Paras mahdollinen saha vai riittävän hyvä saha? Useimmat ottavat parasta mitä löytävät sillä tuloksella, että säilytystila täyttyy puolikuntoisella tavaralla. Jos osaamme ajatella joukkuepelaajien tavoin, ottakaamme vain riittävän hyvä, koska parempaa tarvitseva tulee varmasti. Tärkeimpiä tunnuslauseitani materiaalikäytöstä on ”Niin heikkoa kuin mahdollista, niin hyvää kuin tarpeellista”. Toimii lähes kaikessa!

Työpaikkahygienia

Meidän työpisteemme ovat yhteisiä tiloja. Jos paikka on niin sanotusti levällään, niin toivottavasti vain hetkellisesti. Työmaan tila säteilee ulos, kertoo voinnistaan ja inspiroi tai masentaa muita. Yksi rakentajan luonnetyyppi on sellainen, joka ryhtyy rivakkaasti toimeen ja kauhistuu sitten näkemäänsä. Siihen se remontti saattaa loppuakin. Rakentaminen on sekä henkistä että fyysistä annostelutaidetta.

Päivänvalo ja vuodenajat

En huomannut vuosikymmeneen, miten kaikki on sähköistynyt. Otsalamput mahdollistavat sen, että polttopuita voi tehdä ja kantaa sisään milloin vain. Navigaattori näyttää tien kotiin vaikka missä kunnossa eikä tarvitse kysyä enää yösijaa keneltäkään. Älypuhelin hoitaa loput. Vuodenajat ja sääolot ovat samantekevämpiä koska vaatteet ovat teknologian huippua ja asioiden lykkäämiseen on mahdollisuus. Hienoja saavutuksia vieraantumisen ja resurssituhlauksen tiellä. Paluuta ei ole?

Yhteistyön arvostus ja järkevyys

Milloin avusta koituu apu? Yhteistyössä usein jaetaan toimia ja joku enemmän tietävä asettele palikat yhteen, ohjailee ja siirtyy varsinaisesta työstä hieman sivummalle. Järjestelystä on hyötyä vain jos asia rullaa paremmin kuin tilassa, jossa ohjailija olisi tehnyt asian yksin. Tämä korostuu siksi, koska hyvä opastaja osaisi asian tottuneemmin kuin opastettavat. Eli hankkikaa taitava työjohtaja!

Yhteistyö on lahja ja todellisempi kuin raha. Nykyään käytetään talkoissa valitettavan yleisesti toisten työlahjaa yhtä tuhlaavaisesti kuin fossiilienergian käyttö on meitä opettanut. Talkookutsu tuntuu usein ratkaisevan omaa aikaansaamattomuutta.

Yhteistyössäkin on hyvää keskittyä omaan työhönsä ja samalla tiedostaa kokonaisuutta jonka sisällä toimii. Se on joukkuepeli jossa annettaan ja otetaan samasta laarista. Varaamme työkaluja, avustajia ja aikatauluja omaan työhön ja niitä pitää myös vapauttaa toisten käyttöön.

Ei pidä jättää keskeneräisiä töitä toiselle. Jatkajalle on usein todella kuormittavaa ajatella itsensä edeltäjän saappaisiin. Yksin tehdessä rinnakkainen toiminta on ylivoimainen valtti mutta sen soveltaminen yhteistyöhön näyttää olevan hyvin vaikeata ja vaatii osansa osaavia.

Monella on ylimitoitettuja kuvitelmia yhteistyön hedelmistä. Jos viihtyy yksin tehdessä, silloin kannattaa tehdä yksin. Se mahdollistaa rikkumattoman optimoinnin ja tehokkaan rinnakkaistoiminnan, jota harvoin pystyy toteuttamaan ihmisten kanssa. Porukalla työ huonosti koordinoituneena menee helposti sellaisiksi, mitä ohjelmoinnissa kutsutaan ”brute force” menetelmäksi.

Delegointi näyttää toimivan vain silloin, jos delegoitu tehtävä ei ylitä vastaanottajan osaamista. Haastetta riittää joka tapauksessa koska aina ilmaantuu odottamattomia tilanteita.

Ja yksi riesa missä tahansa työkuviossa on miesten välinen kukkoilu!

Työnilon psykologia

Ihminen liikkuu luonnostaan. Jakoa työn ja vapaa-ajan välillä rajaa tilanne, liikummeko vapaasta halusta vai pakotettuna. Jotain on mennyt työkäsityksessämme valtavasti pieleen. Tässä muutama vinkki työiloon:

  • hyvä työ ei synny pelkästään ylevässä tilassa. Tekemisen kaaressa on notkahduksia joihin voi mukautua
  • lopeta päivän työt silloin kun on vielä mukavaa. Väkisin puserrettu ylityötunti on laadultaan vajaa, tapaturmille altis ja jättää huonon muistijäljen seuraavan päivän aloitukseen.
  • ylityö yleensä verottaa seuraavasta päivästä enemmän kuin se, mitä tuli tehtyä enemmän. Minä suosin ns. ”tappavaa tasaisuutta”.
  • silloin kun työ ei tunnu etenevän, tee hetki jotain muuta. Siivoaminen on aina hyvä.
  • työ ei ole hyvä tapa rangaista itseään. (kuten koirankasvatuksessakaan).
  • toimi niin, että voit kuvitella jaksavasi hyvin vielä vuosikymmenien päästä.
  • voita ylpeytesi ja opettele hankkeesta perääntymistä jos rupeama on toivoton (toisaalta älä luovuta liian aikaisin).
  • jos urakka on iso ja usko vähissä, keskity yksinkertaisiin hommiin (”baby steps”). Sitten kun olet voimissasi, ajattele taas suuria linjoja.

Työmalttia

Työllä voi rikkoa itsensä. Työkalut, painot ja kiipeily altistavat hetkelle, jolloin meille sattuu vahinko. Pystymme vain alentamaan todennäköisyyttä. Karkeasti väittäisin näin: silloin kun opettelet uutta työkalua, olet aika lailla turvassa, koska aistisi ovat valppaita. Vaarallisin vaihe sattuu aikaan, kun alkuopettelun jälkeen ajattelee hallitsevansa härveliä. Myöhemmin työkokemus tuo seestynyttä turvallisuutta jonka myöhemmin ikääntyminen ja ketteryyden väheneminen syö. Sitten koittaa aika ryhtyä opettajaksi.

Taukoja

Pitkällinen hyvin tehty työ voi mennä pilalle muutamalla harkitsemattomalla vetäisyllä.

Onnistumisen ja epäonnen välissä valitsee kiusallinen epäsymmetria, jota voi torjua pitkälti vain pitämällä hengähdystaukoja sopivin välein. Jokainen kehittäköön oman reseptinsä mielen virkeänä pitämiseksi. Jos onnistuu, työn fokus säilyy mutta jumiutumiselta säästyy. Itse teen hetken jotain ”aivan muuta”.

Taukoluokitukseen kuulunee tupakkatauot. Kuivassa maastossa niillä voi olla hengästyttäviä seurauksia. Viime talkoilla näkyi käytäntöjä, jotka voivat olla vain peräisin ihmisiltä, joilla on a) puutteellisia taitoja tulenteossa tai b) eivät ole ajatelleet koko asiaa. Seuraavissa talkoissa on metsäpalovaroituksen aikaan ehdoton kielto edes ajatella sytyttävänsä tupakin muussa paikassa kuin siihen tarkoitetussa.

Suunnitelmallisuus ja yllätys

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” ei ole joutava hokema. Se pätee sekä aloittelevien että kokeneiden työntekijöiden kohdalla.

Rakentaminen tuo aina yllätyksiä vaikka olisi miten hyvin suunniteltu. Sisukas suunnitelmissa pysymisen hinku tekee rakentamisesta lähes mahdotonta.

Ja yksi lämmin neuvo: älä sahaa lautoja pätkiksi jonkin suunnitelman pohjalta ennen kuin työn jatkuminen sitä ehdottomasti vaatii! Pieni muutos suunnitelmiin ja, voihan yllätys, kaikista laudoista puuttuu 3 senttiä!

Laudansenttejä säästyy huomattavasti jos aloittaa työt pitkiä lautoja vaativista vaiheista ja etenee pätkiä hyödyntäviin tehtäviin eikä toisinpäin.

Harjaantuminen

Kuulun itsekin ihmisiin, jotka ovat malttamattomia tekemään itse. Monet asiat eivät ole salatieteitä ja ovat mainiosti opeteltavissa omin päin. Mahdollisuuksien kenttä hymyilee ja tuntuu kaipaavan haltuunottajaa!

Voimme tehdä melkein mitä vaan – jos on riittävästi aikaa. Luontaistalouden päivään pitää mahtua monia töitä ja siihen tarvitaan harjaantuneisuutta, optimointia, ennakointia.

Rakentaessani hirsitaloani, minulta kului alussa yhden täyspitkän hirren sovittamiseen (valinta, veistäminen, sammaleet väliin, tapittaminen) 3 päivää! Ajattelin silloin, että harjaantuneena pystyn suoriutumaan 2 päivässä. Kolmantena vuonna pystyin tekemään sitä yhdessä päivässä, enkä osaa luetteloida tekijöitä, jotka mahdollistavat tämän.

Harjaantuminen on ihmeellinen asia!

Tekijöitä nopeutumiselle ovat lukemattomat pikkusäästöt: turhien askeleiden välttely ja varmempien kirveeniskujen summat. Nopeaksi ei tahdota vaan sellaiseksi tullaan harjaantumalla, ehkä hieman tylsän toiston kautta.

Silloin kun työ on lihasmuistissa, aivot vapautuvat muuhun kehittyneempään toimintaan.

Harjaantunut tekijä on itselleen vähemmän vaaraksi kuin kiirehtivä.

 

Rinnakkainen, limittyvä tekeminen

Alussa työn opettelu keskittyy perusasioihin, työkalujen käyttöön ja tekniikkaan. Sen jälkeen, kun tekeminen on painunut lihasmuistiin, pääsemme seuraavalle asteelle ajattelemaan työkokonaisuuksia, ajoituksia ja pystymme hallitsemaan isompia projekteja. Silloin nousee avainasemaan kyky toimia rinnakkain ja limittää erilaisia töitä yhdeksi virtaukseksi. Hyvän konseptin tunnistaa itseohjautuvuudesta. ”Työ tekijäänsä neuvoo” kuvaa tilaa, joka ottaa kädestä kiinni, kuljettaa eteenpäin eikä minun tarvitse ponnistaa ja puskea koko ajan.

Silloin minulle tulee työstä taidetta – kiehtovaa koreografiaa!

Epilogi – kaiken äiti on tunteminen

Maailma on sähköistynyt ja kietoutunut aistiemme ympärille. Käyttöliittymät ovat niin täydelliset, että niiden välittämä kokemus kulkee saumattomasti meidän fyysisen kokemuksemme kanssa yhteen.

Fakta on se, että voimme silti olla siinä käsityksessä, että olemme jotenkin ympäröivän todellisuussyötön yläpuolella.

Aistimme ovat monien viettelysten armoilla. Havaitseminen on vaikeaa ellei pakene kaiken kattavasta kontekstista.

Säilytätkö katuharjaa alaspäin? Mielen hämärissä sopukoissa olet ehkä kuitenkin huomannut, että harjat taipuvat pilalle. Ohitamme suuren osan havainnoista vaikka harjan toisinpäin säilyttäminen ei tuottaisi lisätyötä.

Meidän kehomme on vahvin linnake aidoille kokemuksille. Hyvä kosketus kehoon edesauttaa omintakeista ajattelua.

Lasse Nordlund, 2018