Ajatelmia, …

 

…katkelmia ja kukkasia

(Lasse Nordlund)

 

Sosiaalinen kontrolli pitää lakia voimakkaammin huolta siitä, että asiat muuttuvat hitaasti. Sosiaalisen kontrollin hylkääminen pitää huolen siitä, että lakikaan ei muutu.

Kysymys onko Jumala olemassa vai ei, ei ole minusta relevanttia. Se on vain johdatteleva.

Oman elämän hallinnan kannalta on ensijaisen tärkeätä tunnistaa, milloin voimavarat alkavat olla niin vähissä että ohjauskyky heikkenee.

Parhaiten löytää keskitien astelemalla veitsenterän molemmilla puolilla.

Miksi suuri osa tulevaisuutta käsittelevistä elokuvista ja kirjoista ovat dystooppisia?  Arvelen, että arkielämä pakottaa meitä jatkuvasti ohittamaan pieniä epäilyksen siemeniä siitä, onko ihmiskunnan kulkusunta sittenkin lupaava. Sosiaalisesti torjutut tuntemukset resonoivat sitten viihdetuotannossa.

Vaikka elokuvan ohjaaja saattaisi kertoa, että hänen tarkoituksenaan oli herkistää katsojansa teknologian aiheuttamiin vaaroihin, minä pitäisin hänen toimintansa enemmän nykykehitystä tukevana kuin sitä jarruttavana, koska hän tarjoaa meille ahdistusta helpottavan viihdenappulan.

Mitä mielivaltaisemmiksi maailman johtajat muuttuvat, sitä tärkeämpää on, että ihmiset irtautuvat tukemasta näitä koneistoja ja verkostoutuvat rajojen yli. Kiinan, Venäjän, USA:n ja muut mahdit ovat vaaraksi kaikille. Kiinaa huolettaa, koska sillä on perinteisesti ollut tapana ratkaista konflikteja kovaotteisesti. Sieltä ostamme aurinkopaneeleja ja vihreää energiaa.  

Joisitko kahvisumpin, jos vastaisit työlläsi kahvijuonnin ylellisyydestä?

Fossiilittomampi tulevaisuus läpäisee kaikki elämän alueet – myös meidän tapaa oppia: Poisoppimisen mahdoton tavoite

Hei ihmiset, jotka haluatte lähemmäs omavaraisuutta: miettikää eläintaloutta kolmasti ja vielä kahdesti. Kestävä eläintalous on hyvin vaativa ja edellyttää rautaista osaamista nimenomaan myös eläintenpidon ulkopuolella. Jos haluaa lemmikkejä, on hyvin vaikeaa yhdistää siihen öljytöntä kestävyyttä. Hevosen kanssa ei päästä plussanpuolelle, jos silloin tällöin siirretään romanttisesti puunrunko.

En kommentoi Yhdysvaltain presidenttivaaleja!

Sosiaalisten normien hyväksymä, hyväntahtoinen (ja siksi tiedostamaton) valehtelu, totuuden venyttäminen ja sanoitta jättäminen, saattaa olla vakava este yhteiskunnalliselle muutokselle. Vastalääke tälle ei ole tietenkään julma suorasanaisuus.

NVC (väkivallaton kommunikaatio) – harrastajien parissa olen usein törmännyt siihen, että sanoja valitaan mallikkaasti, jopa kiitetään palautteesta, vaikka tunteet raivoavat. Tulos on ristiriitainen kaksoisviesti. Yleensä koen piilotetun raivon vahingollisempana kuin ilmeisen ruman sanan, josta voi pyytää anteeksi.

Mitäs jos ottaisimme tavaksi liittää jokaisen kritiikin rinnalle harkittu ehdotus miten asian voisi hoitaa paremmin?

Vaikka meidän pitäisi puhua, vaikenemme pelosta.

“Omavaraopisto on ihan paska. Siellä ei ole edes pelikonetta” (eräs poika)

En oikein usko, että vaihtoehtokulttuuri nykyisessä muodossa pystyy ottamaan vastaan nykymaailman haasteet valtavirrasta puhumattakaan. Pintaraapaisu 

Tänne tullaan useammin down-shiftamisen kuin uratavoittelun kautta. 

Ajattelu sammui rokotetta odotellessa.

Denialismi – asioiden kieltäminen – kulkee aina mukanamme. Yksi tuttu yritti kieltää myös suhteellisuusteorian asiaan liiemmin perehtymättä. Suomessa on myös kymmeniätuhansia vapaa-ajan talouseksperttejä, jotka suvereenisesti ovat jotain mieltä. Kyse on kai yrityksestä typistää mutkikkaan todellisuuden oman ymmärryksen mittaiseksi. Vaatii opettelua kunnioittaa sitä, ettei kaiken ymmärtää ja selvittää sitä mitä kuitenkin ymmärtää. Sokrates: tiedän, että en tiedä.

Yksi ihmisen piirre on minusta erityisesti tutkimisen arvoinen: kyky antaa asioiden mennä överiksi. Kyvyttömyys pysähtyä ajoissa ennen kuin tulokset muistuttavat lähtökohtaa.

Yksilö voi olla viisas – joukko ei koskaan?

Olen ollut joskus vapaamatkustajana – silloin kun minut pyydettiin tai pakotettiin kyytiin. Muuten en.

Omavaraisuuden kehittely on voimakas muutosten työkalu ja samalla melko turvallinen, sillä se on luonteeltaan rakentavaa toimintaa.

Meidän kannattaa tottua ajatukseen, että voimme yhä vähemmän tehdä valintoja selkeän “kivan” ja “ikävän” väliltä.

Jos me ihmiset paneudumme oma-aloitteisesti ja kunnolla ympäristötekoihin, voimme vähentää valtiovallan tarvetta puuttua asiaan. Etu on siinä, että oma-aloitteisina  voimme räätälöidä vapaammin itsellemme soveltuvia ratkaisuja kuin mihin lainsäätäjä kykenee.

Ei mitään estää vähemmistöjen muuttua suvaitsevaisuuden lippulaivoista tiukimman tuomitsevuuden jyriksi. Tämä on tuttu historiastakin. Nöyrytys kääntyy kostoksi. Vallankumouksien verinen jatkumo.   

On aina vallankäytön muotoja, joiden kohdalla emme voi tietää onko niille oikeutusta vai ei. 

Onko kysymystä joka ei johdattelisi vastausta?

Kansalaisvaikuttamisessa ongelmana on juuri sen päämäärä saada ihmiset liikkeelle. Tämä tavoite vie huomion muualle, pois sisällön laadusta. 

Nähdäkseni nyt, kriisien keskellä on kaksi pahinta kuoppaa mihin saatamme langeta: suoranainen johtajankaipuu tai epäpersonaalisen johtajuuden haku tieteistä ja teknologiasta.

Jo 150 vuotta sitten pidettiin teollistumiskehityksestä varoittelevia ihmisiä pelleinä. Niin nytkin. Silti – jos näitä konerikkojia, junanvastustajia ja lopunajanprofeettoja olisi kuunneltu tarkemmin, emme ehkä olisi tilanteessa jossa teknologia olisi mahdollistanut ilmastomuutoksen. Turha jossitella, olisiko maailma silloinkaan nykyistä mukavampi, mutta ei sitä voi pois-sulkeakaan.

Teknologiakriittisyyttä on vaikeampaa ilmaista kuin sen lapsenomainen kannattaminen. Siinä, missä insinööri voi maalailla jonkin saavutuksen potentiaalia, arvostelija voi vain viitata epämääräisiin mahdollisiin seurauksiin – ehkä vain uskonnollisia vertauskuvia käyttäen. Vakuuttavuuden epäsymmetria juontuu osittain siitä että osapuolet ajattelevat hyvin erilaisilla aikaperspektiiveillä. Silloin nopea hurmos päihittää myöhempää päänsärkyä.

Paradoksaalista kyllä, että sadan vuoden takaiset tieteen ja teknologian kehitysoptimistit kokevat taas olevan ratkaisurintaman kärkijoukkuetta ja osa epävarmoista sieluista on valmis etsimään turvaa konseptista, joka on saattanut meidät tähän tilaan. Tämäkö on meidän parantumaton tauti? Ihmeen odotus.

Voiko hyvinvointiyhteiskunta olla ekologisesti kestävä? Onko resurssikeskeinen elämäntapa epäinhimillinen?

Meillä ihminen saa hoitoa, vaikka on tietoisesti pilannut terveytensä. Täällä ei jätetä kaveria vaikka hän ei aiokaan tehdä mitään muiden hyväksi. Resurssiajattelun ja ekologisen kestävyyden kannalta ajateltuna taattu ja vastikkeeton huolenpito  on sekä käytännöllisesti että moraalisesti vaikea pala.

Kehittyäkseen tiedostavaksi tarvitsemme palautetta ympäristöstämme. Siinä mielessä hyvinvointiyhteiskunta katkaisee osan oppimisprosessista turvatakseen sosiaalista rauhaa.

Tiedämmehän toisaalta, että epätasa-arvosta nousevat sosiaaliset levottomuudet tai sodat tuhoavat valtavasti resursseja. Tästä syystä ei ole yksiselitteistä, onko hyvinvointi- ja resurssikeskeinen yhteiskunta ristiriidassa keskenään.

Kyky myötätuntoon ja eläytymiseen pidetään yleensä hyvänä luonteenpiirteenä. Samalla on nykyään ilmassa erittäin jyrkkä vaatimus tuomita mitä milloinkin käytöstä ja sanomaa, reaaliajassa ja takautuvasti. Myötäeläytymisestä ei häivääkään! Miksi? Pelkäämmekö eläytymistä itsellemme vieraaseen mieleen siksi että olemme huolissamme saavamme tartunnan? Ehkä joidenkin kannattaakin pysyä erossa joistakin koukuttavista ajatuskehistä, mutta yleensä eläytymiskyky avaa tien parempaan ymmärtämiseen ja siten huolehtii meistä paremmin kuin tuomioiden julistaminen.

Kumpi on tuloksellisempi: opettaa vai inspiroida ihmisiä oppimaan?

On mielenkiintoista havaita, miten ihmisten käyttämä ilmaisuvapaus muuttuu sosiaalisen paineen alla – etenkin niiden, joiden omakuvaan kuuluu olla kriittinen.

Todennäköisesti en ota Covid19- rokotetta. Se ei pure perusongelmiin vaan ohittaa niitä. Koronan ilmaantuminen on yhteydessä elämäntapoihimme. En halua osallistua siihen, että voimme jatkaa kaupungistamista, matkailua ja eläinten massatuotantoa. En halua olla nykyisenkaltaisen lääketeknologian kuluttaja, enkä seiso sen levittämän elämänkäsityksen, eläinkokeiden ja resurssikäytön takana. Tämä pandemia on pitkälti ihmisen kollektiivisen tyhmyyden tuote ja minun vastuunkantoni on siinä, että kieltäydyn liittymästä tähän ratkaisukonseptiin. Päätös muistuttaa aseistakieltäytymistä ja vasta-argumentitkin muistuttavat toisiaan.

Tähän liittyen: oikeus olla tarttumatta aseisiin oli aikoinaan todella iso juttu. Taustalla olivat sodan muistot ja silloinen maailmanloppu oli lähinnä atomisodan näköinen. Hyväksyttiin omatunnonvapaus jättäytyä pois sotakoneistosta. Nyt meillä on muitakin uhkia (teknologia mukaan lukien), joiden osaksi pois jättäytyminen voi olla omatunnon kysymys.

1970/80- luvun Saksassa puhuttivat metsien massakuolemat etenkin eteläisessä Saksassa. Näin itse silmään kantamattomia aavemaisia ja kuolleita rankametsiä. Opin silloin, että puilla ja kasveilla voi olla ennen kuolemansa hämäävän hyviä siemensatoja. Sen jälkeen en pystynyt enää täysin varauksetta tulkita hyviä sieni- tai marjasatoja suoraan merkeiksi luonnon hyvävointisuudesta.

Silloin kun ekologinen tasapaino horjuu, luonnossa aktivoituu korjausmekanismeja. Sukupuuttojen toisessa päässä toiset eliöt runsastuvat jopa räjähdyksenomaisesti. Mahtaako olla viisasta ja luonnon tasapainon kannalta hyvää tukkia näitä hätäventtiilejä ja jäädyttää petojen, hyönteisten, kasvien ym. kannanvahvuuksia ja levinneisyysalueita samalle tasolle, jotka vallitsivat ennen tasapainon järkkymistä?

Kansaihmisten ilmastotekojen merkitys jää pieneksi, jos uusia kylmiä sotia ja asevarusteluja ei pystytä estämään.

Koronakeskstelun uuvuttamina vain harvat puhuvat enää pandemian opettavaisista puolista, taantuman ilmastohyödyistä tai koe-eläimistä lääketehtaissa. Eikä kaupunkikulttuurin ja eläinkasvatuksen ongelmista ja yhteydestä koronaan jakseta. Kaikki teknologiakin on jees eikä muita vaihtoehtoja ole olemassakaan.

Hetkeksi korona pysäytti ajattelemaan, nyt se paimensi meidät takaisin normaaliin.  

Se, joka ryhtyy keksimään pyörän uudelleen, saattaa löytää kävelyn.

Hämmästelen aina uudestaan, miten kaupunkiympäristö etäännyttää minun ajatteluni ekologisuudesta ja valaa muutostyöhön toivottomuuden ja absurdiuden tunteen. Kotiin palattuani olen taas entinen ja koen työni merkityksellisyyden. 

Silloin kun tavoitamme humanistisia ideaaleja teknologian avulla, olemme pahassa riippuvuussuhteessa josta on ylivoimaista päästä pois. Polun päässä odottaa arvojen romahdus.

Ei ole mitään niin ylevää ihannetta, ettei se kelpaisi väärin käytettäväksi.

Harva ihminen pyrkii vapauteen. Monet pyrkivät vain pois siitä mikä rajoittaa heitä. Ilman vastuuta.

Maailmassa käytetään jokaista ihmistä kohti neljä tonnia betonia (ja asfalttia) joka vuosi. Tämä on infrastruktuurin haukkama osa, eikä se ole suorassa yhteydessä ihmisten oman kulutuksen hiilijalanjälkeen. Jokaista ihmistä kohti kuluu joukko muitakin aineita tonneittain vain järjestelmän ylläpidon vuoksi. 

Jos ennen uskonto oli oopiumia kansalle, niin nykyään se on viihde.

Hauras ja vääryyttä kokenut ihminen voi olosuhteiden vaihtuessa muuttua yllättävän helposti itse vahingontekijäksi.

Ikävä kyllä, nykyisellä (hyvään tähtäävällä) mielipidekontrollilla mennään todennäköisesti ojasta allikkoon. Jotta uudesta ikävästä välttyisimme, hyvä tahto tarvitsee rinnalleen (empaattisen) ymmärryksen ihmisen pimeistä puolista.  

Säikyn, pelokkaan tai epävarman ihmisen on vaikeaa olla rehellinen vaikka ei tietoisesti valehtelekaan. 

Mitä ylevämpiä humanistisia tavoitteita yksilö pyrkii täyttämään, sitä suurempi on vaara, että hän muuttuu tietämättään tekopyhäksi.

Oikeamielisyys tarvitsee sopivan etäisyyden aatteista. Liian kaukana aatteista oikeamielisyys hajoaa välinpitämättömyydeksi.

Ratkaisuyritykset ovat usein väärissä olosuhteissa luotuja malleja oikeisiin tilanteisiin.

Kierrätys alkaa siitä, kun tavaroista halutaan päästä eroon. Siinä on motivaatio-ongelma: ostaessamme tuotteeseen kohdistuu myönteisiä tuntemuksia ja huolimme sitä. Poistettaessa tavaraan kohdistuu kielteisiä tuntemuksia, jotka vaikeuttavat vastuullista kierrätystä.

Ei kannata panostaa elvytystalkoisiin. Käyttäkää voimianne sellaiseen, jonka toimivuudesta voitte olla varmoja.

Rakenteellinen muutos on sellainen, jossa luovutaan aiemmasta toimintalogiikasta ja avataan kehitystä aiemmin estettyihin suuntiin.

Politiikassa sana käytetään harhaanjohtavasti isojen toimenpiteiden yhteydessä, jotka jatkavat tähänastisen kehityssuunnan paremman toivossa.

Taide on oikean elämän esikartano. Turvallinen maistiainen todellisesta. Simuloitua ekstaasia.

Sata vuotta on maa- ja metsätalouden alalla sovellettu kunkin aikakauden tiukkaa tieteellistä totuutta ja hintana on syntynyt osin peruuttamattomia vahinkoja. Nyt lääketiede jyllää sokeassa voimantunnossa.

Silloin kun on enää yksi mielipide olemassa, ollemme rakentaneet totalitarismin. Rokotepakko. Keino syö tarkoituksen.

Kunpa omavaraistuminen ei rakentuisi totalitaaristen valtioiden ja yhtiöden varaan. Huomattava määrä “vihreistä” auringonkennoista ja muuta elektroniikaa tuotetaan Kiinassa.

Tällainen maailma tuli rakennettua:

 

Maailma on kärsinyt enemmän häikäilemättömistä johtajista kuin vastuullisista. Siitä kehittyi demokratia.

Nyt maailma kärsii kansalaisista, joiden aika ei riitä perehtyä kompleksisen maailman toimintaan. He valtuuttavat johtoon itsensä näköisiä toimijoita. Asiantuntijoita ei ole, vain asiaan tutustuneita. 

Koska ongelma on inhimillinen, etsitään ratkaisua ihmisajattelun ulkopuolelta: algoritmit johtoon heikentyneen parviälyn tilalle.

Voimme olla varmoja siitä, ettei ihminen alistu tekoälyn epämieluisille johtopäätöksille. Tulevaisuus on siellä, missä ihmisen mieltymys valtaan ei todellistu teknologian avulla.    

Jatkuvuuden kannalta meidän olisi syytä myöntää kykenemättömyyttämme ratkaista monia isoja pulmia, jotta saisimme realistisemman kuvan siitä, mihin pystymme.  

Mitä sanoo teekkari, joka ei aio ottaa, mutta silti sen tekee? Skippis!

Muutokset ajattelussa ovat hitaita silloinkin kun on kiirettä ja väärinkäsityksien riski suuri. Niinpä opetellaan lukemaan tarkasti: Yksilö voisi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään tehokkaimmin tekemällä yhden lapsen vähemmän. Bios: väestön kasvun perusasiat haltuun

Korona- jäljittäjien toiminta ei ole tiede-eettisesti eikä oikeudellisesti ongelmaton. 

Korona on sysännyt meitä globaalisti tilanteeseen, johon hurjimmat ilmastotavoitteet eivät yltäneet. Samalla sosiaalinen rauha on säilynyt suhteellisen hyvin. Jos yhteiskunnat näin edullisista lähtökohdista huolimatta eivät kykene ympäristöpolitiikan niin kuka ja milloin sitten? Lue Janne Saarikiven kolumni tai Tiekartta tulevaan

Kokonaisvaltainen hahmottaminen ei ole sama kuin laaja-alainen hahmottaminen, jolla tiede yrittää saavuttaa kokonaiskäsityksen kaikesta.

Meillä on meneillään projekti yhdistää maahanmuutto ja omavaraisyhteisöt keskenään. Povattu työttymyyden kasvu on sosiaalinen riski ja olisi hieno löytää mielekkäitä ja ekologisesti kestäviä tekemisen kohteita. 

Ihannoimme yhteen hiileen puhaltamista. Monen ihmisen samansuuntaisella liikehtimisellä on riskinsä ekosysteemille. Vähemmän järjestäytynyt toiminta on turvallisempi selviytymisstrategia populaatiolle ja säästää ympäristön, jossa populaatio elää. Eripuralla on oma tärkeä tehtävänsä!

Maailmassa vallitsee ristiriitainen suhde monikulttuurisuuteen. Toisaalta alkuperäiskansoja muka suojellaan, toisaalta estetään uusien kulttuurien syntyä. Tiede ja kova teknologia muodostavat yksinapaisen ajattelumallin joka yhä vähemmän salli poikkeamista vedoten milloin mihinkin. Humanistiset tieteet elävät suojatyöpaikoissaan. Tiede ja teknologia ovat aiheuttaneet maapallon suurimmat ongelmat, miten ne voisivat olla yhtäkkiä nyt niiden ratkaisjoita? Koronan ja ilmastomuutoksen myöten tiede ja teknologia ovat ottaneet totaalisen johtajuuden ja mitä se merkitsee, tiedetään historiasta. Jos olisin vapaa-ajattelija, alkaisin vaihtaa puolta.

Ruokapakkauksien “ravinnonsaantisuosituksen” voisi korvata työnantisuosituksella. Se kertoisi ruoka-annoksen eteen tehtävästä työajasta jos ei käytettäisi fossiilista energiaa 🙂

Ihmisen työpanoksen yhteishyvään ei tarvitse toteutua rahana.

Energiankäytön vähentäminen omavaraisuuskokeiluissa on vaikein tekninen yksityiskohta, joka ratkaisee, kestääkö talous. Helpompaa on rakentaa nollasta ylöspäin kuin downshiftata.
 
Miten tähän pitäisi suhtautua? Ihminen edistää toiminnallaan tautien syntyä (tihea eläintenpitoa, eläinreservaatteihin tunkeutuminen), nyt eläimet saavat palvella eläinkokeissa, joilla etsitään rokotteita Koronaa vastaan.  
 
Nämä asiat eivät ole välttämättä samoja:
Perinnerakentaminen/ ekologinen rakentaminen
Rahattomuus/ köyhyys
Omavaraisuus/ kestävyys,
Hierarkiattomuus/ ei vallankäyttöä
Omavaraisuus/ luonnonmukainen
Fiksu/ järkevä
Temperamentikas/ rehellinen
Nöyrä/ reilu
Huolehtivainen/ uhrautuva
Vilpitön/ vastuullinen 
 
Toteutus ja kokonaisuus ratkaisee. 
 
 
Corona-epidemia osoittaa asioita, joita urbaaniyhteiskunta ohittaa:
– Epidemiat riehuvat kovimmin siellä mihin ihmiset paakuntuvat kaupunkeihin.
– Toisvaraisuuden tyysijona siellä hätäkin on suurin kun infra pettää.
– Kriisiherkkä urbaanikulttuuri päättää suurista asioista urbaani-näkökulmasta. Se julistaa poikkeustiloja ja sotia. Urbaanikulttuuri on itse itseään ruokkiva, toistuva inhimillinen erehdys.
– teknohälytyksen keskellä on yksinkertainen ja luonnonmukainen konsti. Hajaannutaan ja halitaan toistaiseksi vain ajatuksen tasolla.

Päivän tiedekysymys:

Voiko elektroni mädäntyä?

(Justus, 5v)

1980-luvulla sattui Meksikossa maanjäristys, joka erityisesti tuhosi korruptoituneiden rakennusfirmojen huonosti tehtyjä ja köyhien asuttamia taloja. Anarkistiverkostot ympäri maailmaa aktivoituivat ja perustivat “Vihreät prikaatit”, jotka auttoivat jälleenrakentamisessa. Johtoajatus oli: jos kerran betonilähiöt ovat rikki, kannattaa luoda ihmisläheistä rakennuskulttuuria. Nyt globaali talousjärjestelmää yskii ja hallitukset päättävät jättielvytyspaketeista, joiden tarkoitus on saada talouden Coronan jälkeen jatkamaan epäekologisella tavalla kriisiherkkää toimintansa. Voisiko ekologinen jälleen alkaa tästä?   

Jos maailmanlaajuiset ponnistukset Coronaan kohdistuisivat ilmastovaikutuksien hillitsemiseen, se olisi huikea saavutus – varsinkin kun ilmastomuutokseen tulee kuolemaan moninkertainen määrää. Silti Coronaa koetaan suuremmaksi uhaksi.

Isojen kriisien vastaanottamisessa yhteiskunnalla on 2 päävaihtoehtoa: 1) Luottaminen vapaehtoisuuteen, 2) Turvautuminen pakkotoimiin. Käytäntö on aina kallellaan voimakäyttöön. Kriisien tihentyessä suunta on totalitarismi. Omavaraisuuteen perustava yhteiskunta ei edellytä ideaalitilaa 1. eikä mahdollista tilannetta 2.

Justuksen näkemys Koronaviruksesta
Justuksen näkemys Koronaviruksesta

Tiedemaailmalla on iso ongelma. Se pyrkii öykkärimäiseen määräysvaltaan ja on samalla ratkaisevasti osa globaaleja ongelmia. Onko tieteen eettinen itsetarkkailu koskaan toiminut?   

Muuttuuko Corona kriisihallinnan kenraaliharjoitukseksi ja joukkopsykologian testikentäksi? Uhan ja jännitteensekainen ilmapiiri saattaa kertoa jotain siitä, miten joskus marssittiin sotaan euforisin tuntein. Täyttääkö politiikka nyt enemmän kansalaisten turvallisuuden kaipuuta kuin epidemian hillitsemistä? Tällaisina hetkinä meissä voimistu laumakäyttäytyminen, joka arveluttaa aina. Arviointia tekee vaikeaksi, koska yltiömäinen omien aivojen käytön korostaminen tai lauman johtajaroolin tavoittaminen ovat nekin osaa laumakäyttäytymistä.

Kriisin hetket herättävät erityisesti miehissä johtajahakuisuutta. Tiukka paikka naisvetoisessa hallituksessa!

Spesialisti tehostaa asioita aina kokonaisuuden kustannuksella.

Lävitsemme vyöryävässä viihde- ja somekultturissa opimme hyväksikäyttämään mielikuvituksiemme kohteita. Kohteekseen joutuneet saattavat valita populismin selviytyäkseen hengessä. 

Hiilineutraaliuden huuman keskellä unohtuu, minne ongelma on ulkoistettu.

Yritän opetella havaitsemista katsomisen sijaan.

Valtaosalla ihmisillä on vaikeus hahmottaa todennäköisyyksiä. Tartuntataudeissa, lotottaessa, liikennekuolemissa, tulevaisuusskenaarioissa.

Ihminen on auttaessaan muita erityisen altis loukata autettavien tunteita. 

Jaksaako elää luontaistaloudessa, jos odottaa työstä ennenkaikkea viihteellisyyttä, jännitystä ja valinnanvapautta? Työ on antamista.   

 

———-v.2020———-

Joulurauhaa bakteereille! (Justus, 5 vuotta)

On monia hienoja julkisen keskustelun avauksia vallankäytöstä, tasa-arvosta ja eettisyydestä. Määrä koettaa ihmisten vastaanottokykyä. Onko se sosiaalisesti kestävä? Onko vaihtoehtoja?

Asiantuntevuus ja jääviys kulkevat usein käsi kädessä silloin kun ammattiryhmät ajavat intressejään.

Maapalolla vallitsi miljoonia vuosia täysin erilainen hiilitase kuin se, johon nyt pyritään ja pidetään – kestävänä?   

Monessa vaaditaan elinkaariselvitystä ja isossa rakentamisessa tutkitaan sosiaalisia vaikutuksia. Päiväpolittiikkaa ei paljon tulevaisuuden skenaarioita pui.  

Tänään saatettu koiramme tuonpuoleiseen 12 vuoden jälkeen. Emme koskaan halunneet koiraa, mutta otettiin koska olisi muuten “nukutettu”. Hyvät ihmiset, miettikää lemmikkien ottamista ja elättämistä ilmastopaineiden ja hiilijalanjälkien keskellä!

Helpompi on surra ihmistä ilmastomuutoksen uhrina kuin ilmastomuutosta itse.

Kasvisbisnes valtaa markkinat liha-alalta. Ilmastotalkoista tulisi uskottavampia, jos kauramaito- ja härkkisvalmistajat toimisivat avoimen lähdekoodin hengessä. Tietoa kotivalmistukseen! 

Silloin kun maaöljy tekee työt ihmisen puolesta, voimme katsoa ihmisen työn tehokkuutta leväperäisemmin.

Esko Valtaoja katsoo, että ennen teknologiaa ihmiset elivät äärimäisessä köyhyydessä. Hallitsijat ja sodat verottivat ihmisten elinvoimaa enemmän kuin luontaistalous.

Vastakkainasetteluun päädytään silloin kun lähtökohdat ovat köyhtyneet vastakohdikseen. On muutakin maa- ja metsätaloutta kuin se mitä MTK edustaa (pienviljely). On muutakin kasvisyöntiä kuin mitä vegaaniliitto edustaa.

Ihminen on tehnyt itsestään väkevän osapuolen ekologisesta tasapainosta. Hän on tuhonnut ja suojellut sitä fossiilisen energian voimalla, jolla ei voi jatkaa. Vetäytyminen suojelijan ja ympäristömuokkaajan roolista samaan aikaan muistuttaa rauhaturvaajan dilemmaa vetäytyessä kriisialueelta: “Kaverit, äläkö riidelkö enää!” 

Jos bensahinnankorotus saa ihmisen raivoihinsa, mikä on hänen sietokykynsä kohdata vakavampia asioita?

Jatkuva paine on monille sietämätön. Ilmastoahdistus voi sytyttää heissä maailmaloppuhurmoksen. 

Ei haittaa jos et ymmärrä minua. Pahempi, jos en ymmärrä sinua. 

Lihattomuus – lapsettomuus – lemmikittömyys – tuotantoeläimettömyys – keho…

On erilaisia ihmisen toimintaa kuvaavia käyriä: maailmanlaajuisia, paikallisia, henkilökohtaisia, vaikutuksellisia. Mikä voi olla paikallisesti hyvää voi olla tuhoisa kerrattuna maailman ihmismäärällä. Käyrien lukutaito saattaa ratkaista mihin ojaan päädymme. 


Lukko

Lähtötila:

Ovi
 Ovi ja harja
  Ovi ja vartija
   Silta, ovi ja vartija

Seppien aika:

     Huono ovi, avaa nostamalla
      Lukollinen ovi
       Avain maton alla

IT-aika:

        Oma talo – 256- bittinen elektroninen lukko
         Virtuaalinen hautuumaa, salasana
          Taivaan portit: suljettu koska täynnä
Nyt:

           Locked in – syndrooma
            Olet turvassa


 

Lihasta puhutaan, koska se on helpompi aihe kuin ilmastonmuutos. (YLE-uutinen)

Ensimmäisen kerran ihmisen historiassa olemme tilanteessa, jossa ekologinen jälleenrakentaminen ehkä ei ole enää mahdollinen. Sen tiedon kanssa eläminen on ennennäkemätön haaste meidän henkisille kyvyille.

Silloin kun puhumme isoista ratkaisuista, kannattaa pitää mielessä, että ihminen arvioi asioita oman, pienen kokemushorisontin sisältä.

Joka tykkää laskemisesta ohittaa helposti asioita joita on vaikeaa laskea.

Ei ole mitään pientä ja kaunista käytäntöä luontaistaloudessa joka ei tärveltyisi koneiden hampaissa. 25 vuotta kerroin rahkasammaleen käyttömahdollisuuksista. Nyt aletaan hyödyntää sitä “kunnolla”. Arg!

Meillä on kaikilla kokemuksemme. Toisen ihmisen kokemuksen mitätöiminen tai halveeraaminen on kohtuutonta. Mistä meidän kokemus sitten nousee? Näkemisestä vai kuulopuheista, valikoivasta havaitsemisesta vai avarasta huomioimisesta, vihasta vai myötätunnosta? Kun tämä selviää, tiedämme mitä olemme kokeneet.

Esteettinen kokeminen on julkisen arvion kohteena ja pitää olla korrekti!

Polttoainehinnan nostaminen tulistuttaa ihmisiä, vaikka se on ympäristötekojen kannalta aloite heiveröisimmistä päästä ja edustaa vasta ensiaskeleita!


Vapauttakaa Eino!

Eino ei voi hyvin. Hän unohtuu silloin kun toisilla menee lujaa. Hauskaa ei ole häntä varten.

Taustalla, meidän näkemättä hän tekee työtä katkeamatta, sytyttää valoon ihmisen temppelit ja tuo valoa poluillemme.

Hän polkee meille sähköä kellarissa silloin kun me juhlimme talossa.

Tere Vaden vertaa öljyä Lovecraftilaiseen demoniin, jota olemme varomatta loihtineet maan uumenista elämämme keskelle.

Ei ole oikein demonisoida: Eino se vain on, joka kantaa mukanaan miljoonien vuosien kertymän elämästä. Musta kuin hiili ja liukas kuin öljy.

Eino on meidän orja ja se kertoo meistä kaiken.


 

Moniongelmaisissa tilanteissa saatamme haluta ratkaista ensin helpoimmat ongelmat. Silloin voi jäädä huomaamatta, että ne ovat isomman ongelman seurauksia.

Muutoksen pitää olla niin nopea kuin mahdollista ja niin hidas kuin tarpeellista.

Strateegisesti ajatteleva ihminen ei paljasta korttejaan. Luottamus syntyy avoimuudesta tai uskosta.

Nykyinen tietosuoja saattaa palvella enemmän ihmisten hallitsemista kuin heidän suojaamista hallitsijoilta. 

Ekologisessa jälleenrakentamisessa ajattelun uudistamisella pitäisi olla kvanttihypyn verran etumatkaa ratkaisujen esittämiseen nähden. Oikeaan muutokseen tarvitaan esteettinen kokemus!  

Silloin kun yhteiskunnalliselta vaikuttajalta loppu myötätuntoa toisinajattelevia kohtaan, hänen kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Koirat susia hankalampia. Koira puri reiteen. Laiminlöin hoidon. Ehkä lääkärissäkäynti edessä. Ei hyvä esimerkki kestävyyden ja vastuun ajattelusta.

Esiteollisena aikana Keski-Saksa oli hakattu raudanvalmistuksen vuoksi melko puuttomaksi. Sen jälkeen öljy korvasi puun ja metsä alkoi palautua. Kummastako suurempi haitta?

Kuka tunnustaa olevansa vieraantunut? Miten sitä tunnistaa?

“Niin sanotut tolkun ihmiset ovat polarisaation kannalta kaikista käyttökelpoisin voimavara.” (sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen)

Teknologia osa aina luvata hyvää ja me kaipaamme kuulla sitä. Droonit kuljettavat räjähteitä, kryptovaluutalla huijataan valtiotasolla ja viestintäteknologialla koukutetaan aivoja.

Hyvinvointikehitys on saanut meidät laittamaan sormen hauen kitaan. Sitä ei saa enää takaisin rikkomatta yhteiskuntarauhaa.

Silloin kun ihminen vieraantuu elämän perusedellytyksistä, hän ei tiedä enää ihmisistä, joiden kanssa hän elää. 

Joka hakee avustusta elämiseen kevyin perustein, rapauttaa myötätunnon oikeasti hädässä olevia kohtaan. Solidaarisuus rakentuu myötätunnon varaan.

Salaliittoteoriat ovat usein (vai useimmiten?) mielen epätoivoinen yritys selittää asioita, jotka ylittvät sen oman käsityskyvyn.

Talonmistaja sanoo “olen valmis pudottamaan elintasoani jos toisetkin näin tekee”. Napuri sanoo samaa. Mihin he ryhtyvät? Riittääkö heille 50% – enemmistö ryhtyjiä vai 100% ?

Saapui viesti: “WWF mukana tuhoamassa alkuperäiskansoja Intiassa maan hallituksen uusia luonnonsuojelunormistoja muodostettaessa.” Ihminen osaa harjoittaa rajoittuneisuuttaan monella tavalla – myös pelastusyrityksissään. Lisää tällaista on odotettavissa.

Ihmisessä epävarmuuden olo lisää kaavamaista (lauma)käytöstä ja tämä edesauttaa, että yhteiskunnan kehityksessä toteutuvat samat vanhat mallit. Vaikeina aikoina luovuus vähennee mutta nokkeluus saattaa lisääntyä. 

Elämän laatu ja pituus eivät aina ole samaa asiaa.

Ihminen on aina osannut tuhlata käytettävissä olevat resurssit riippumatta niiden määrästä.

Ajattelen vanhuudenpäiviäni itse rakentamassa hirsitalossani, näköala kasvimaallepäin. Ilmastomuutos on käsittämätön. 

Uutta ajattelua torjuttaessa ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, mistä ovat eri mieltä. Silloin kun ajattelumuutoksesta tulee pysyvä, opportunisti  etsii niitä asioita joista hän on (aina) ollut samaa mieltä. 

Greta Thunbergin laukaisema nuorten ilmastoliike on liian kiinnostava ilmiö, että aikuisaktiivit jättäisivät  sen rauhaan. Luultavasti hyödyntämisyritys aiheuttaa lähinnä haittaa. Gretalle toivon paljon, paljon voimaa. 

Somekulttuuri raivoaa. Onko anteeksipyynnön vaatimisesta tullut osaa kostoa? Ritualisoitunut anteeksi pyytäminen ja vaatiminen ei ole sama kuin anteeksi pyytäminen ja antaminen mielen tasolla

Brexit kuvaa vaikeutta purkaa abstraktien yhteiskuntien ylärakenteita. Sellaisiin muutoksiin liittyy hallitsemattomuus ja siksi ne jäävät useimmissa tapauksissa tekemättä silloinkin kun muutos olisi välttämätön.

Mitä tapahtuisi, jos sitä energiaa, jonka ihmiset käyttävät muutoksen vaatimiseen, käytettäisiin muutokseen itse?

Omavaraisuus – tila, jossa ei vieritetä vastuuta muille kannettavaksi.

Itse-tekemällä saa hiilijalanjäljen alas ilman että siihen tarvitaan infrastruktuuria.

Hieno, että on keksitty sana “ekokyttäys”. Huolissaan olevat ihmiset ovat alttiita ylikorjaaviin liikkeisiin. Vuoroveden lailla kulkevassa mielipideaaltoilussa toteutuu kaavamaisuus, joka enteilee miele- eikä ympäristötekoja.  

Poliitikon lupaus, että asioille voi tehdä jotain on peräisin hänen sidonnaisuudesta ammattiinsa eikä välttämättä totta.

Miten suhtautua menneisyyden virheisiin? Ei merenkulkija vihaa taakse jäävää mertaa.

———-v.2019———-